maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kouvola / Kuusankosken kaupungintalo

Tänään mennään vähän jonni joutavalla kohteella, joka kuitenkin kertoo Suomessa tapahtuvasta suuresta rakennemuutoksesta. Taloudelliset seikat ovat vähentäneet maamme kuntien lukumäärää radikaalisti viime vuosina. Sama ilmiö on tapahtunut myös Kouvolan alueella, missä kuusi kuntaa yhdistyivät vuonna 2009 isoksi Kouvolan kaupungiksi. Tällöin myös monta arvotaloa, jotka olivat oman kuntansa hallinnon keskuksia, jäivät tyhjilleen tai saivat uusia toimintoja.
Kuusankosken vanha kaupungintalo

Näin tapahtui myös Kuusankosken kaupungintalolle, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1931 asti. Tuolloin tämä talo rakennettiin Kuusankosken kunnataloksi arkkitehti Georg Jägerroosin piirustusten mukaisesti. Rakentamisesta vastasi rakennusmestari Kilpinen. Taloa laajennettiin vuonna 1970 ullakolle tehtyyn neljänteen kerrokseen ja tehtiinpä siihen vielä lisäsiipikin 1977.
Laatta talon seinässä

Nykyisin rakennus on nimetty tekniikka- ja ympäristötaloksi sinne sijoitettujen toimintojen takia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita