lauantai 10. helmikuuta 2018

Uusikirkko / Halilan parantola ja Lenin

Kaikki loppuu aikanaan, kuten nämä Leninistä kirjoittamani tarinat. Tällä kertaa vuorossa on Uudellakirkolla sijainnut Halilan parantola, jossa Lenin vieraili 6 - 10.1.1918 eli hän kävi itsenäisen Suomen alueella. Vierailu olikin samalla kertaa ensimmäinen ja viimeinen kerta. Muistoksi tästä vierailusta hänen patsaansa löytyy parantolan edustan puistosta ja muistolaatta vierailusta on kiinnitettynä rakennuksen seinään.
Liekö ruukun paikalla ollut joku monumentti

Halilan parantola toimi vuosina 1889-1940 Suomen ensimmäisenä tuberkuloosiin keskittyneenä parantolana. Ennen maamme itsenäistymistä Halila oli Venäjän keisarillisen hovin omistama ja sinne ei suomalaisilla ollut asiaa. Suomen valtio omisti paikan 1920-1940 ja venäläiset ovat jatkaneet paikan toimintaa tähän päivään saakka nimellä sanatori Sosnovy Bor.
Halilan parantola

Rakennukset ovat kunnossa

takapiha

Joku asukeista tykkää kuivatusta kalasta

Takapiha

Halilan parantolan perusti pietarilainen lääkäri von Dittman 1889. Muutamaa vuotta myöhemmin parantolan osti keisari Aleksanteri III ja siellä alettiin hoitamaan venäläisiä sotilaita. Vallankumouksen jälkeen potilaiksi hakeutui emigrantteja. Suomen itsenäistymisen jälkeen se otettiin uudelleen käyttöön lokakuussa 1920. Sen tärkeydestä venäläisille kertoo seikka, että Tarton rauhansopimukseen lisättiin artikla, missä puolet potilaspaikoista jätettiin venäläisten käyttöön seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Parantolalle 1920-luku oli muutenkin erikoista aikaa, koska täällä 450 hehtaarin kokoisella maa-alueella oli hoidettavana Suomen piikkiin entiset kenraalikuvernöörit Nikolai Gerard ja Vladimir von Boeckmann. Lisäksi parantolasta käytiin omistajuuskiista Nikolai II sisaren Xenia Aleksandrovna Romanovan kanssa. Hän piti aluetta omana perintönään, mutta pitkän oikeusjutun jälkeen suostui 15000 punnan korvaukseen, jonka Risto Ryti kävi viemässä Englantiin. Rahat salakuljetettiin maahan, joten Rytikin on tehnyt elämänsä aikana vilppiä.
Täällä Sosnovi borin, ent. Halilan parantolassa lepäsi 24.-27. joulukuuta 1917 ja 6.-9. tammikuuta 1918 V.I.Lenin

Laatat vieretysten

Pietarin kaupungin terveyskomitea. Pietarin kaupungin valtiollinen tuberkuloosiparantola "Sosnovi Bor"


Vuonna 1949 venäläiset avasivat parantolan uudelleen ja 1960 parantolan vanhat rakennukset suojeltiin. Lieneekö Leninin visiitillä ollut osuutensa asiassa?   

Niin, nyt tuli kirjoiteltua Halilasta, mutta Leninin osuus paikan menneisyydessä on vielä kertomatta. Hän nimittäin saapui Halilaan lomamatkalle lepäilemään vaimonsa Nadezda Krupskajan, sisarensa Maria Iljinitsnan ja Eino Rahjan kanssa 6.1.1918 nykyistä ajanlaskua. Kyseessä oli siis vierailu itsenäisessä Suomessa. Matkaan ei sisältynyt tällä kertaa draamaa eikä valeasuihin tarvinut turvautua. Rajanylityskin sujui hyvin, koska maiden välisestä rajasta ei ollut sovittu ja se oli matkalaisille avoin. 
Lenin kävelyllä Halilassa

Murhaajat myöhästyivät.....onneksi!!

Lenin majaili parantolassa neljä päivää, keskittyen kirjoittamaan, mikä taisikin olla hänen vahva osaamisalueensa? Lepo jäi kuitenkin melkoisen vähäiseksi, mutta Halila jäi silti Leninin mieleen. Lieneekö miettinyt sitä, kuinka Suomi ja suomalaiset kannattajatolivat häntä auttaneet nykyiseen asemaansa suuren Venäjänmaan hallitsijaksi... Ainakin Krupskaja muisteli myöhemmin miehensä miettineen pakovuosiaan Suomessa. 

Matka päättyi 10.1.1918, jolloin Lenin seurueineen lähti kohti hektistä Pietaria. Siellä häntä odotti perustuslakia säätävän kansalliskokouksen istunto, joka vaikuttaisi bolsevikkien vallansäilymiseen. Matka oli siis ohitse, mutta yksi mielenkiintoinen sivujuonne vieraiden lähtöön liittyy. Nimittäin pari tuntia seurueen poistumisen jälkeen, Halilaan saapuivat Nikolai Martjanov ja Jakov Tjagunov. Heidän tehtävänsä oli surmata Lenin. Mitä jos attentaatti olisi onnistunut ja etenkin kun se tapahtuisi Suomen alueella! Olisiko se vaikuttanut maamme historiaan? No näin ei onneksi käynyt ja murha jäi tekemättä. Seuraavan kerran surmaamista yritettiin 14.1.1918. Tuolloinkaan homma ei onnistunut, vaikka autoon osui useita luoteja.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita