keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kronstadt / Pietari Suuren patsas

Vaikka Kronstadt ei blogin kohdealueeseen kuulu, millä nyt ei aiemminkaan ole ollut merkitystä, niin kaikki kuvaamani kohteet aion esitellä. Mistäs sitä tietää vaikka niistä joskus olisi jollekin hyötyä, kun suunnittelee matkaa noille nurkille? Ainakin minä suosittelen piipahdusta Kronstadtissa, koska kaupunki vaikutti mielenkiintoiselta, vaikka en siellä kaiketi paria tuntia pidempään tällä kertaa viettänytkään.

Pietari Suuren puisto kerää väkeä kesällä

Yksi Kronstadtista kuvaamistani kohteista on Pietari Suuren patsas, joka sijaitsee keskellä Pietarin mukaan nimettyä puistoa. Kyseinen alue oli vielä 1800-luvun puolivälissä pölyinen aukio, missä pidettiin sotilaallisia paraateja ja seremonioita. Kaikki kuitenkin muuttui kun Kronstadtin kuvernööriksi nimitettiin Faddey Bellinghausen. Hänen aikanaan puutarhat, puistot ja suunniteltu kaupungin kaunistaminen olivat keskeiset päämäärät.
Pietari Suuri katsoo merelle

Patsas on melkoinen järkäle

Pietarin puiston rakentaminen aloitettiin Pietari Suuren monumentaalisella patsaalla, joka sijoitettiin keskelle tulevaa puistoa. Patsas paljastettiin 27.7.1841 ja muutaman vuoden kuluttua se sai ympärilleen istutettuja puita, jotka muodostavat nykyisen puistokokonaisuuden.
Pietari Suuri  ja pieni mies

Pietarin puisto sijaitsee Kronstadtin keskussataman edustalla. Siksi tänne rakennettiin jo vuonna 1836 puinen laituri Keisarin ja muiden silmäätekevien vierailuita ajatellen. Puinen laituri ei kuitenkaan ole kestävä ratkaisu, joten jo vuosina 1874-1875 sen korvasi graniittinen laituri, joka on paikalla vieläkin. 
Laivasto näkyy Kronstadtissa

puisto on aidattu  ja lapsiperheiden suosiossa

Mr. Putin saapuu tänne vieraillessaan täällä

Vesibussit tuovat väkeä Pietarista

Tulevia merisotilaita marssimassa

Sotilaat saivat pitää tauon keisarin laiturilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita