perjantai 22. joulukuuta 2017

Impilahti / Kitelän uusi ortodoksikirkko

Kitelä on , tai paremminkin oli, kylä mistä ei jäänyt talvisodassa juuri mitään jäljelle. Alueelle motitettiin venäläinen 168.divisioona ja tuho olikin melkoista, koska motti säilyi aina sodan loppumetreille saakka. Osansa sai myös Kitelän uusi ortodoksikirkko, jota rakennettiin 1901-1907 palaneen Mikaelin kirkon tilalle. Tämä uusi kirkko pyhitettiin kuitenkin profeetta Eliaan muistolle. 
Kirkonmäelle johtavat portaat ovat vielä jäljellä

Portaiden yläpäästä löytyi risti

Tämän puisen peltikatolla varustetun kirkon suunnitteli arkkitehti Isaksson ja sen kalusto oli pääasiassa palaneesta Mikaelin kirkosta pelastettua esineistöä. Paljoa kirkossa ei esineitä ollutkaan, eikä mikään ollut arvokasta rahallisesti, mutta tunnearvoltaan korvaamattomia. Kirkossa oli kuitenkin kahdeksan Venäjällä valettua kirkonkelloa, joista suurin painoi peräti 868 kiloa.
Joku oli tuonut ristin juurelle kynttilöitä

Kirkon rauniot

Vanhaa sokkelia

Alue on kasvanut umpeen

Kirkko paloi maantasalle kelloineen ja esineistöineen 15.12.1939. Tällä hetkellä kirkosta ei ole jäljellä kuin sokkeli ja korkealle kirkon mäelle nousevat betoniset portaat. Toki mäen päältä löytyy impilahtelaisten pystyttämä muistomerkki entisen kirkon muistoksi. 
Kitelän uuden ortodoksikirkon muistomerkki
Alueen läheisyydessä on myös Kitelän vanhan ortodoksikirkon muistomerkki, mutta alue oli niin ryteikköistä, jottei se suostunut löytymään. Kitelään on siis mentävä vielä uudemman kerran....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita