keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Antrea / Verkkolöytö

Joitain vuosia takaperin ajelimme Williladyn kanssa kohti Vuoksenrannan kirkkoa, joka sijaitsee melkoisen autiolla seudulla. Matkan varrelle osui tienviitta, missä kerrottiin reitti Vuoksenrantaan. Tämän kohteen olemme jo esitelleet, mutta viitan toinen suunta on nyt vuorossa. Siinä luki, että Korpilahden verkkolöytö. Pakkohan se oli käydä tienoo kurkkaamassa, vaikka siellä ei asutusta ollutkaan ja paikka mistä verkko aikoinaan löytyi, on keskellä pajukkoa tai metsää.
Viitta osoittaa löytöpaikan suuntaan

Niinpä emme edes aikoneet selvittää löytöpaikkaa, vaikka meilläl olikin koordinaatit matkassa mukana. Eipä sieltä mitään olisi löytynytkään... Silti voisin tässä kertoilla muutaman asian tästä verkkolöydöstä. Kyseessä on maailman vanhin kalastusverkko, joka on valmistettu pajun niiniosasta. Verkonkohot ovat olleet männynkaarnasta ja lisäksi siinä on ollut painona kiviä. pituudeltaan verkko on ollut liki 30 metrinen ja reilun metrin korkea. Ikää kyseisellä verkolla on noin 10400 vuotta.
Helikopterikenttä löytyi keskeltä autiutta

Täyttä tyhjyyttä

Jossain tuolta verkko löytyi aikoinaan

JOnkun talon raunio sentään muistutti entisestä asutuksesta

Verkko löytyi täältä Antrean Korpilahdelta vuonna 1913 ja löydön teki Antti Virolainen. Aluetta tutkittiin välittömästi löydön jälkeen ja paikalta löytyi verkon lisäksi myös muita tavaroita yhdeltä pieneltä alueelta. Todennäköisesti muinaisen kalastajan vene on kaatunut ja lasti tippunut tuolloiseen Ancylusjärveen. 

Alueena nykyinen Korpilahti täynnä autiutta. Ei taloja, ei ihmisiä, ei mitään! No on sinne sentään joku tehnyt helikopterikentän!!! Miksi, ei harmaintakaan hajua... no Venäjä on Venäjä.
Ainut löytämäni laillinen valokuva Antrean verkosta....paremminkin osasta siitä!
Nykyisin verkko on tallessa Suomen Kansallismuseossa. 

Lisää verkosta voit lukaista vaikkapa täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita