perjantai 27. lokakuuta 2017

Terijoki / Onnellisuuden puu

Keskellä Terijokea on maaliskuun kahdeksannen päivän puisto, joka tunnetaan myös nimellä Naistenpäivän puistona. Täältä olen jo aiemminkin esitellyt kohteita, mutta nyt vuorossa on viimeinen, jos eivät päätä pykätä sinne lisää monumentteja. Omasta mielestäni tämä onkin ihan loistava idea, jota voisi vaikkapa kotikaupungilleni Lappeenrannalle vinkata. Tälle olisi varmaan käyttöä....
Onnellisuuden puu on komeassa puistossa

Paikalla vierailee paljon ihmisiä

Kyseessä on Onnellisuuden puu niminen teos, jonka on suunnitellut ja toteuttanut itselleni tuntemattomaksi jäänyt tekijä. Puun idea yksinkertainen. Siihen kiinnitetään lemmenlukkoja ja kyseessä onkin paikka, missä kaikki terijokelaiset avioparit käyvät nykyisin kiinnittämässä lemmenlukkonsa puunoksiin, jotka ovatkin taipuneet maahan asti.
Onnellisuuden puu

Puussa on lukkoja vaikka kuinka paljon

Avaimet pudotetaan Mörrimöykyn suuhun

Lopuksi aviopari laittaa lukkonsa avaimen puun rungossa olevaan suuaukkoon, jotta kukaan ei pääse lukkoa avaamaan ja niin liitto on ikuinen. Aivan hemmetin hieno idea, eikä kävisi ehkä samoin kuin Willimiehen ja Williladyn lukolle minkä kiinnitimme aikoinaan Viipurin linnansillan kaiteeseen. Se on hautautunut muiden satojen lukkojen joukkoon, emmekä ole löytäneet sitä uudelleen etsintäyrityksistä huolimatta....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita