torstai 28. syyskuuta 2017

Viipuri / Maaseurakunnan kirkko

Melkoista tämä maailmanmeno. Pohjois-Korea tekee kaikkensa saadakseen aikaiseksi kunnon rytinän Aasiassa. Sen takia kävinkin ostamassa uusia Kiinassa valmistettuja tavaroita kauppareissulla, jos vaikkapa onnistuvat saamaan kauppareitit Kiinasta Eurooppaan poikki. Tulee meinaan kaamea pula tavarasta, jos laivat eivät pääse lastaamaan tuotteitaan sodan uhan takia. No, lienee suurta liioittelua osaltani, mutta seuraan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää....

Blogin tämän päiväinen kohde on myös nähnyt sotaa ja hävitystä. Kyseessä on Viipurin maaseurakunnan kirkko, mikä on rakennettu ilmeisesti vuonna 1481. Kirkko on kokenut monia vaiheita ja tuhoa, mutta en ainakaan löytänyt yhtään mainintaa uuden kirkon rakentamisesta, joten edellämainittu vuosiluku voi pitää paikkansa. Toki se on korjattu ja uudelleen rakennettu useasti.
Viipurin maaseurakunnan kirkon pääty

Aluksi kirkko rakennettiin dominikaanimunkkien käyttöön ja sitä kutsuttiin mustainveljesten kirkoksi, munkkien pukeutumisesta johtuen. Uskonpuhdistuksen pyyhkäistyä Suomen ylitse, se muutettiin viljamakasiiniksi, kunnes se palautettiin kirkolliseen käyttöön Stolbovan rauhan jälkeen. Tehtävässä se toimi aina vuoden 1738 tulipaloon saakka. Remontin jälkeen sitä käytettiin kirkkona, kunnes oli aika toteuttaa arkkitehti Anders Granstedtin ja C.L.Engelin piirustusten mukainen remontti. Se toteutettiin vuosina 1828 - 1833. Sen aikana kirkon alkuperäinen keskiaikainen asu muuttui Empiretyyliseksi. Muutos oli siis huomattava.

Tämänkin jälkeen kirkkoa modernisoitiin moneen kertaan. Se sai lämmityksen 1877 ja vuodesta 1887 lähtien myöskin aikansa huippulaatua olevat urut. Niistä, kuten kirkostakaan ei ole valitettavasti jäljellä paljon mitään, koska talvisodan aikana 10.2.1940 kirkkoon osui pommi ja se paloi. Kivinen runko kuitenkin säilyi ja sodan jälkeen venäläiset tekivät siitä sähkötarviketehtaan. Vuonna 1989 se kuitenkin paloi uudelleen ja sen jälkeen sitä ei ole yritetty korjata. Jonkinlaisena varastona se toimii kuitenkin vieläkin, koska kohdetta kuvatessani minut lennätettiin vartijan toimesta hemmettiin. Ilmeisesti suuria salaisuuksia kätkeytyy raunioituneeseen kirkkoon vieläkin....
Raatitorni, mikä toimi kirkon kellotapulina. (Kuva vuodelta 2015, koska nyt torni on huputettu)

Ainoa jäljelle jäänyt osa, mikä on vielä ehjä, on kirkon kellotapulina toiminut 1400-luvun lopulla rakennettu raatitorni. Se oli aikoinaan osa Viipurin kaupunginmuuria ja on pystyssä vieläkin. Kesällä 2017 raatitorni huputettiin ja ilmeisesti sitä aletaan kunnostaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita