torstai 14. syyskuuta 2017

Muolaa / 1918 Sankaripatsas

Muolaa on yksi kannaksen ikivanhoista pitäjistä, joka mainitaan jo Pähkinänsaaren rauhan teon yhteydessä. Ajoittain alue on saanut olla rauhassa, mutta toisenlaisiakin aikoja Muolaa on nähnyt. Tämän päivän kohteena olevaan Muolaan vuoden 1918 muistomerkkiin liittyy jo useampikin väkivaltainen aika, jotka ovat pyyhkäisseet Muolaan kirkonmäen läpi. Jäljet vai pitäisikö sanoa luotien ja kranaattien sirpaleet ovat jättäneet siihen omat jälkensä. Niistä hetken päästä enemmän....
Muistomerkki kesällä 1941 (Sa-kuva)

Muolaan 1918 muistomerkki paljastettin 6.6.1920 Muolaan nyttemmin jo kadonneen kirkon vierelle. Harmaagraniittisessa luotien osumien täplittämään Muolaan kunnanvaltuuston kustantamaan muistomerkkiin kirkon katoaminenkaan ei vaikuttanut. Valmistaja Koneellinen kiviveistämö oli tehnyt kelpo työtä 3,5 tonnisen kivenlohkareen kanssa, koska talvisodan rintamalinja, mikä kulki kirkonmäen kautta, oli kiivaiden taisteluiden alaisena. 
Muistomerkin ympäristö on komea

Suomen armeija valloitti Muolaan alueen takaisin 1941 ja muistomerkki löydettiin omalta paikaltaan raunioituneen kirkon viereltä. Samalla paikalla kivi sai ollakin paikallaan aina vuoteen 1980 asti, jolloin se löydettiin kaatuneena omalta paikaltaan. Tämän jälkeen muistomerkki salaperäisesti katosi, eikä sen kohtalosta tiedetty vuosikausiin mitään. Luulisi, että joku olisi huomannut 3,5 tonnisen kiven siirron, mutta ei.....
Kivi on saanut paljon osumia

Lopulta salaisuus alkoi paljastua 2000-luvun alussa, kun Muolaassa pidetyssä juhlassa mukana ollut pietarilainen Rudolf Varlamov kertoi pelastaneensa muistomerkin yhdessä Anatoli Basiljukin kanssa Terijoen Jalkalaan. Syynä massiiviseen siirto-operaatioon oli se, että heidän mielestään se olisi rikottu ja ehkä jopa hävitetty. Hienoa työtä, Rudolf ja Anatoli! Tämän jälkeen Muolaalaisten seuran edustaja kävi paikan päällä tarkistamassa asian ja siirtoa takaisin kunnostetulle Muolaan kirkon mäelle aloitettiin suunnittelemaan.
Osumia.....

Neuvottelut alkoivat Pravdinon, entisen Muolaan, kunnanjohtaja Ljuhovin ja tiemestari Igontsovin kanssa. He organisoivat muistomerkin siirron takaisin Muolaaseen, jonne se pystytettiin lähelle alkuperäistä paikkaansa ja paljastettiin Muolaassa pidetyssä muistojuhlassa. Muuten patsas on alkuperäisessä kunnossaan, no luodinosumia jos ei lasketa. Hienona eleenä siihen kuitenkin kiinnitettiin messinkinen muistolaatta patsaan ihmeelliselle pelastustarinalle. He, jos ketkä, ovat sen ansainneet.
Miehet, jotka ovat oman muistolaatan ansainneet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita