torstai 2. maaliskuuta 2017

Viipuri / Viipurin joukkojen muistomerkki

Tämä menee taas sarjaan, että kannattaako tätä edes esitellä, mutta kun tuli aikoinaan kuvattua. En edes tiennyt kuvatessani tätä, että mistä oli kysymys, kun en tuota venättää oikein taida. Joka tapauksessa kun sain apua käännöstyössä, niin laitetaan julkaisuun. Eivätpähän enää vie tilaa pilvipalvelusta, joten sinne mahtuu taas lisää kuvia...

Viipurin joukkojen aukio

Yksi Suomen sotahistorian murheellisimpia päiviä on 20.6.1944, jolloin suomalaiset joukot perääntyivät Viipurista paremmin puolustettaville alueille. On tosin väitetty, että korkein sodanjohto vetäytyi tarkoituksella Viipurista ilman Mannerheimin hyväksyntää, mitä ei olisi koskaan edes saatu. Kaikesta huolimatta tästä eteenpäin kyseisen päivän kello 16.45, jolloin Suomen lippu laskettiin Viipurin linnan tornista, jälkeen kaupunki on ollut venäläisten hallinnassa. 
Muistomerkki

Tietysti voittajat ovat halunneet muistella tätä voittoisaa tapahtumaa ja nimenneet osan Viipuria aukioksi Viipurin vallanneiden joukkojen kunniaksi. Aukion laidalle on myös pystytetty muistomerkki, missä kerrotaan 85 jalkaväkiosaston osallistuneen Viipurin valloitukseen. Käsittääkseni muistomerkissä on myös lista näistä osastoista, mutta niillä ei mielestäni ole suurta merkitystä, koska kyseessä on venäläinen muistomerkki keskellä meille niin rakasta Viipuria. 
Tarkemmat infot venättää osaaville


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita