keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kotka / Ahtaajat

Willimiestä sykäyttää aina, kun muistelen nuoruusvuosieni työpaikkaa Kaukaan sahan tukkiosastoa. Siellä sitä sai alkunsa minun vaiherikas työurani. Lautaa ja lankkua en ole sen kummemmin kanniskellut, mutta tukkeja ja muita pöllejä sitäkin enemmän. Yhä edelleen pidän tukkiosastoa parhaana työpaikkanani, koska täällä reipas porukkahenki sai raskaatkin työt tuntumaan helpolta. Toki tuolloin olin vielä ihan hemmetin hyvässä kunnossa, mikä olikin ehdoton edellytys. Nyt lihakseni surkastuvat ja yhä harvemmin tulee tehtyä raskasta ruumiillista työtä, vaikka tiedänkin sen olevan parasta lääkettä ikääntymiselle. Ehkä vielä joskus innostun fyysisestä työnteosta?
Satamasta katsottaessa veistos sijaitsee korkean kallion päällä

Vantteria jässiköitä löytyy myös Kotkan Palotorninvuorelta, mistä löytyy Oskari Jauhiaisen iso pronssinen teos Ahtaajat. Täältä nämä lankkuja kantavat miehet ovat katselleet Kotkan sataman meininkiä jo vuodesta 1966 lähtien. Toivottavasti ovat tyytyväisiä näkemäänsä koska Kotka lienee Suomen suurin vientisatama. Ei siinä hyvinvointimme kasva, jos laiturit saisovat laivoista tyhjinä.
Ahtaajat raahaavat lankkuja

Veistoksen syntyhistoriaan liittyy oleellisesti satamajätkien hyvinvointi ja sosiaalisten olojen parantaminen. Asiaa ajamaan perustettiin 1950-luvun alussa Satamien sosiaaliyhdistys ry. minkä tehtävä oli parantaa edellämainittuja seikkoja. Lisäksi yhdistys halusi kunnioittaa raavaita satamatyöläisiä ja julisti kilpailun satama-aiheisesta teoksesta, mistä tulisi pohjoismaiden ensimmäinen ahtaustyölle omistettu veistos.
Veistoksen luokse pääsee kivettyä polkua pitkin

Veistoksen sijaintipaikaksi valittiin Kotka, koska se oli Suomen suurin vientisatama. Neljän kilpailuun ehdotuksen lähettäneen kuvanveistäjän esityksistä palkintolautakunta valitsi voittajaksi Oskari Jauhiaisen teosta, mistä se sai kiitosta viiva- ja liikerakenteesta, monumentaalisuudesta, rytmisestä muodosta sekä yksinkertaisista äärilinjoista. Itse olisin toki valinnut sen, mikä olisi miellyttänyt silmää eniten! 
Veistoksen alla on yli kolmemetrinen graniittijalusta

Veistos sijoitettiin nykyiselle paikalleen ja paljastettiin 30.7.1966

1 kommentti:

  1. Tunnetaan nimellä Lankkuvarkaat. Oikeat ahtaajathan eivät kantaneet kuin yhden lankun kerrallaan.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita