tiistai 15. marraskuuta 2016

Kouvola / Menneitten sukupolvien työ

Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut historiasta ja aion olla jatkossakin. Mitä ihmeellisimmät asiat kiinnostavat minua, kunhan ne ovat tapahtuneet joskus kauan aikaa takaperin. Oman suvun tutkimiseen en ole haaskannut aikaani, koska oma isäni huolehtii siitä osuudesta. Niinpä uskon olevani melkoisen hyvin perillä oman sukuni juurista, mitkä kiertävät ensiksi Viipuriin ja sieltä vielä aina Mikkelin nurkille saakka. Ellen väärin muista, niin sukuselvitys on yhteinen aikajatkumo aina vuoteen 1571 saakka, mikä on mielestäni uskomaton suoritus.
Harmaa graniitti sopii teokseen hyvin

Kyllähän tuohonkin tutkimukseen pitäisi saada vähän lisää lihaa luiden ympärille, koska ihmisiin liittyvät tarinat ovat se, mikä meitä lukijoita kiinnostaa! Samaa kiinnostusta minullakin olisi tämän päiväisen kohteen tietoihin, mitkä ovat lähes tulkoon nolla.
Faktat olivat tässä

Ainoat faktat ovat ne, että tämä kivinen rengas kivijalustalla sijaitsee Voikkaan Kirkkopuistossa ja sen ovat pystyttäneet menneitten sukupolvien työn kunnioittamiseksi Lions Club Kuusankoski ja LC Voikkaa yhdessä vuonna 1985. Tässä kaikki mitä tiedän aiheesta. Nyt on taas lukijoilla mahdollisuus auttaa minua....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita