tiistai 8. maaliskuuta 2016

Virolahti / Mereen hukkuneet

                                              Rod Stewart "Sailing"

Melkoista myllerrystä olleet viime päivät. Kaikkea hyvää on satanut laariin, mutta niistä nyt en voi vielä mitään julkisesti haastella. Niiden aika tulee joskus keväämmällä. Murhettakin on myös piisannut, kun vanhan miehen komiampi puolisko on viime päivät kärvistellyt flunssan kourissa ja kaiken lisäksi iski vielä noidannuolikin. Lienee ollut melkoisen tarkkaan osunut nuoli, koska kaikenlainen liikkuminen tuottaa suurta kipua. Kipu pahalainen ei hellitä edes näin naistenpäivän kunniaksi.

Naistenpäivästä vielä sen verran, että unohdin koko jutun ja onhan tuosta illan mittaan saanut "kevyttä" kommenttia, ettei niitä kukkasia vieläkään tuotu kotio. Toin kuitenkin jotain muuta, mistä sain osakseni paheksuvia katseita. Lienee siis syytä pyytää Williladylta näin julkisesti anteeksi ja toivottaa samalla hyvää naistenpäivää.... menköön onnittelut nyt toki samantien kaikille naisille!
Mereen hukkuneiden muistomerkki

Koska naisasioissa tunnun olevan melkoisen surkea, niin jotain hyvää on kuitenkin sanottava puolustustuksekseni. Olen aina palannut reissuilta kotio, eikä minulle ole käynyt samalla tavalla kuin tämän päivän kohteena olevassa muistomerkissä mainituille miehille. He näet eivät päässeet kotiin, vaan jäivät matkalleen ja kohtasivat viimeisen määränpäänsä meren sylissä.

Tänään on siis vuorossa Virolahden kirkkomaalta löytyvä mereen hukkuneiden Virolahtelaisten merimiesten muistomerkki. Kyseisen muistomerkin nimilista ei onneksi ole aivan järkyttävän pitkä, mutta jokaisen nimen taakse kätkeytyy inhimillinen tragedia. Meri vei näistä miehistä voiton.... 
14 hukkunutta merimiestä

Nimilistassa on 14 nimeä ja kerrottakoon yhdestä miehestä enemmän. Väinö Luotsila oli noin 20-vuotias merimies, joka putosi Casiopeia nimisen aluksen laidan yli hyökyaallon heittämänä 7.12.1911. Hän oli kyseisessä laivassa merimiehenä ja hän kohtasi kohtalonsa Norjan Stavangerin ja Yhdysvalloissa sijaitsevan Charlestonin välillä. Atlantti oli siis Virolahden Pitkäpaasista kotoisin olevaa Väinöä voimallisempi. 

Muista mereen kadonneista merimiehistä voit lukea täältä. Valitettavasti sieltä ei kuitenkaan löytynyt tietoa tämän muistomerkin tekijästä ja paljastusvuodesta! Olisiko taas aika saada apua alueen historiaa paremmin tuntevilta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita