tiistai 26. tammikuuta 2016

Koivisto / Tykkimuistomerkki

                                                                     AC/DC "Big gun"

Kävin sunnuntaiehtoona Svetogorskissa rautakaupassa ostoksilla ja shoppailin liimalevyjä sekä listoja. Tarkoitus olisi lähiaikoina rakennella hyllyjä alakertaan, koska tilaa erilaisille tavaroille tarvitaan lisää. Huomasin taas kerran, että Venäjän maalta löytyy tavaroita mitkä ovat hinnaltaan aivan hemmetin halpoja. Säästöä kertyi taas huomattava summa, minkä lisäksi saan taas tyydytettyä nikkaroinnin viettiäni. Jotain pientä projektia on oltava koko ajan, jotta jaksaa raataa arjen harmaudessa.

Hyllylevyjen asentamisen jälkeen tarkoitukseni olisi vielä maalata niin keittiön kuin makuuhuoneen kattokin. Eiköhän noilla hommilla reilu viikko tule siirrettyä tylsistymistä eteenpäin? Sitten olisikin ehkä jo aika aloittaa kesän remonttien ja etenkin valokuvausretkien suunnittelu, jotta kerkeäisin hankkimaan remppatarpeet halvalla etukäteen....
Tykki lienee ollut jonkin laivan kannella

Viime kesänä ei kuitenkaan ollut pulaa tekemisestä ja reissaamisesta, joten kaivanpa arkistojen kätköistä kuvat, mitkä kuvasin toukokuussa Koivistosta, nykyisestä Primorskista. Tarkoitukseni ei ollut esitellä tätä kohdetta, koska olen rajannut venäläiset sotilasmuistomerkit blogini ulkopuolelle. Toisaalta olen esitellyt joitakin muistomerkkejä, mitkä ovat olleet panssarivaunuja tai muita sotilaslaitteita, joten julkaistaan nyt sitten tämäkin...
Tykki sojottaa kohti Suomenlahtea

Kyseessä on Koiviston rantatien varressa sijaitseva tykkimuistomerkki, minkä läheisyydessä on myös valtava sotilasmuistomerkki. Tästä muistomerkistä en entiseen tapaan osaa sanoa mitään, mutta toisaalta miksi pitäisikään? Kaikkialla maailmassa tuntuu olevan tapana keksiä käytöstä poistetuille aseille erilaisia käyttötarkoituksia, joista tämä on yksi tapa. Valtaosa tietenkin sulatetaan uudelleen raudaksi, mutta ei tämäkään ole huono menetelmä. Tehdäänhän Suomessakin näin....
Tykin tekniset tiedot ja jotain muuta tekstiä muistomerkin perustamisen syistä

Laitanpa tähän alapuolelle vielä jokusen kuvan Koivistolta kuvaamistani muista muistomerkeistä, kunnes vuoroon tulevat myöhemmin alueelta löytyneet suomalaisuuden jäänteet, joita niitäkin valokuvailin, totta kai...
Tykin läheisyydessä oli myös kuolleen merimiehen muistomerkki


Muutama venäläinen menetti henkensä Koivistoa vallatessaan
Mikä lie, mutta taustalla näkyy Suomenlahti. Koivisto on aina ollut tärkeä satamapaikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita