torstai 12. marraskuuta 2015

Kouvola / Pyhän ristin kirkko

                                               Gary Moore "Red house"

Kirkot ja niiden ympärillä sijaitsevat hautausmaat ovat yksi keskeisiä Willimiehen vierailukohteita. Niiden miljööstä löytyy aina jotain mielenkiintoista, kuten tänään esiteltävän Kouvolan Pyhän ristin kirkon historia, millä on selkeitä yhtymäkohtia Lappeenrannan kirkkoon. Molemmat rakennettiin aikoinaan varuskuntakirkoiksi, sillä poikkeuksella että Kouvolan Pyhän ristin kirkko valmistui vielä Venäjän hallitessa maatamme. Se rakennettiin vuosina 1913-1915 ja vihittiin käyttöön vuonna 1916. Kyseessä oli tietenkin ortodoksinen kirkko, kunnes se jäi Suomen valtion omistukseen maamme itsenäistyessä. 

Pyhän ristin kirkko on korkealla mäellä
Tämän jälkeen kirkko muutettiin evankelis-luterilaiseksi kirkoksi, missä tehtävässä se toimi vuosina 1919-1978 aluksi Valkealan seurakunnan kirkkona ja 1920-luvulta lähtien Kouvolan luterilaisen seurakunnan pääkirkkona. Tällöin otettiin käyttöön uusi Kouvolan keskuskirkko, jota en ole ihan varma aionko koskaan edes esitellä. Se on nimittäin ihan saakelin ruma....anteeksi vain kouvolalaiset lukijani.

Komea punatiilinen kirkko
Koska kirkko jäi tyhjilleen, niin jotain käyttöähän näin upealle rakennukselle piti keksiä, joten se päätettiin lahjoittaa Haminan ortodoksiselle seurakunnalle vuonna 1981. Tällöin rakennus remontoitiin ja siihen rakennettiin sisään myös seurakuntasali, joten nyt se palvelee kaikkia Kouvolan alueen ortodokseja. Kirkko siis palasi alkuperäisille juurilleen ortodoksiseksi kirkoksi. Itseäni jäi vain mietityttämään, että kumpihan oli tämän vaihtokaupan voittaja?

Infotaulu kirkon pihamaalla

1 kommentti:

  1. Kouvolan keskuskirkko on todella ruma. Pyhän ristin kirkko taas erittäin kaunis. Mietin siellä pihalla eräänä päivänä käydessäni, mikä saksalaisten hautamuistomerkki siellä on?? Täytyy käydä uudestaan nyt kun on vähemmän pakkasta.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita