perjantai 2. tammikuuta 2015

Lappeenranta / Lyseo

                                           ZZ Top "Got me under pressure"

Tämän päivän kohteemme on sellainen rakennus, mihin astuessaan kuka tahansa kokisi paineita ZZ Topin tavoin. Kyseessä on Lappeenrannan Lyseon juuri vuosina 2011-2013 remontoitu rakennus, missä reilut 600 henkilöä opiskelee tällä hetkellä. Monet omistakin entisistä oppilaistani ovat päätyneet Lyseon seinien sisäpuolelle ja useimmat jopa viihtyneetkin tässä kaiketi Lappeenrannan elitistisimmässä lukiossa. Tosin, eipä noita enää ole jäljelläkään kuin Lyseo ja Kimpinen, koska Lauritsalan ja Joutsenon lukiot lakkautettiin säästösyistä keväällä 2014.
Lyseon pääty Lönnrotinkadulle päin. Kuva tietenkin remontin ajalta :(

Tämäkin rakennus on vieressä sijaitsevan Lönnrotin koulun tavoin vanha ja sen juuret johtavat aina vuoteen 1892 saakka, jolloin Lappeenrannan reaali- ja porvarikoulu aloitti toimintansa Kutojan- ja Kyllikinkadun kulmauksessa. Omaan rakennukseen siirtyminen oli eessä vuonna 1897, jolloin valmistui oma, helsinkiläisen arkkitehti Onni Tarjanteen(Törnqvist) suunnittelema, koulurakennus. Tuolloinen pohjoista renesanssia edustava koulurakennus oli kaksikerroksinen.
Koristeellinen rakennus ympäröity rakennustelineillä

Kauaa ei rakennus ollut alkuperäisessä muodossaan, koska jo vuonna valmistui ensimmäinen peruskorjaus. Tuolloin Hård Af Segerstadtin suunnitelmien pohjalta valmistui laajennusosa. Ilmeisesti koulun tilat olivat oppilasmääriin suhteutettuna liian pienet. Samassa hötäkässä kyseinen viipurilainen arkkitehti suunnitteli myös puisen piharakennuksen liikunnan tarpeisiin. Kokonaisuudessaan rakennus oli laajennuksen jälkeen H-kirjaimen muotoinen ja sen pääsisäänkäynti oli Lönnrotinkadun puolelta.
Muistolaatta Lyseon seinässä kertoo koulun historiasta

Ilmeisesti rakennus oli melkoisessa käytössä, koska jo vuonna 1939 ryhdyttiin rakennusta jälleen laajentamaan. Arkkitehti Martti Välikangas suunnitteli uudet piirustukset, joiden johdolla rakennus sai yläosaan vielä kolmannen kerroksen. Samalla kertaa myös Lönnrotinkadun puoleinen pääovi muurattiin umpeen ja rakennus alkoi hahmottua nykyiseen muotoonsa. 

Myöhemminkin rakennusta on retuseerattu. Vuosina 1958-1960 rakennus koki muutoksia. Tuolloin ulkoikkunat, jotka olivat alkuperäiset, muuttuivat nykyisen kaltaisiksi suorakaiteenmuotoisiksi ikkunoiksi. Seuraava isompi remontti osui vuosiin 1974-1976, jolloin keskityttiin sisätilojen uusimiseen. Myös tuolloin vuodesta 1908 saakka pihalla sijainnut jugendtyylinen liikuntarakennus purettiin ja tilalle rakennettiin uudempi lisärakennus. 

Nykyisin alkuperäiseen nähden viisinkertaiseksi tiloiltaan kasvaneen rakennuksen tiloissa toimii Lyseon lukio, jonka oppilaat ovat laatineet seuraavan videon omasta koulustaan. 

1 kommentti:

  1. Kauko Saarentaus, TV-kasvo oli opttajana täällä, vanhempani kertoivat. Tai joku muu julkkis. Muistaako kukaan?

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita