torstai 20. marraskuuta 2014

Ruokolahti / Rahavuoren luola

                                            Kristal "Rahaa palaa"

Istahdin taas sorvin ääreen ja ajattelin esitellä taas yhden luontokohteen Ruokolahden Puntalan koulun läheisyydestä. Kyseessä on Rahavuoren luola, missä piipahdimme Williladyn kanssa joitakin viikkoja takaperin. Valitettavasti emme ole onnistuneet kaivamaan mitään tietoa esiin luolan menneisyydestä sekä siihen liittyvistä tarinoista. Tarinat toisivat kohteeseen oman mielenkiintoisen lisämausteensa, mutta valitettavasti ei tällä kertaa.
Rahavuoren lohkareikkoa

Rahavuoren luola sijaitsee kukkulalla ja siitä lähtee monia erilaisia kiveen haljenneita railoja, joista oikean luolan löytäminen olikin haastava tehtävä. Tälläkin kertaa avuksemme oli erinomainen geokätköilijöiden sivusto, minkä antamilla koordinaateilla oikea suuaukko löytyi. Ahdashan tuo oli, mutta mahtuihan tuonne, kunhan vaan rohkaisi mielensä, eikä ajatellut mahdollisesti päähän putoavia kivenmurikoita. Näissä luolahommissa on aina pidettävä järki mukana ja itse päätettävä onko riski ottamisen arvoinen. Tälläkin kertaa totesimme riskin olevan kannattava...
Hemmetin ahdas suuaukko hidasti ulostuloa
Tämän pidemmälle ei päässyt


1 kommentti:

  1. Rahavuorella on joskus räjäytetty vaarallisia luolia umpeen ettei paikalliset koululaiset satuttaisi itseään.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita