keskiviikko 6. elokuuta 2014

Lemi / Juvolan tykkipatteri

                                  Happoradio, solistinaan Aki Tykki "Puhu äänellä jonka kuulen"

Nimibiisi onkin melkoisen ajankohtainen tänään. Yleensä minuun ei iske mitkään taudit, mutta nyt on viime päivinä vaivannut korvatulehdus. Molemmat korvat ovat olleet aivan tukossa ja enpä ole kuullut juuri mitään. Hemmetin hankalaahan niiden kanssa on elää, mutta toisaalta töissä selviää helpommin, kun jää monet asiat kuulematta. Tätä keinoahan voisi hyödyntää tulevaisuudessakin! Vaan, mukavampaahan tuo olisi olla terve, koska töihin on pakko väntäytyä vaikka väkisin. On meinaan valtaosa paperityöstä vielä tekemättä ja maanantaina pittäis olla valmista...

Työkiireiden lomassa on mukava piipahdella silloin tällöin tuulettumassa kuvausretkillä, vaikka jatkuva helle alkaakin jo uuvuttamaan. Silti reissut ovat mukavaa vastapainoa työnteolle. Jaksaapa sitten elokuun loppuun asti sinnitellä retkiä muistellessa. Syyskuussa nimittäin tulee hemmetinmoinen kiirus keritä kuvaamaan loput kohteet, mitkä saavat blogissa itsensä esille. Niiden jälkeen kaiketi laskeutuu pitkä hilajaisuuden jakso, koska on aina vaan vaikeampaa keksiä uusia kuvattavia kohteita. Ilmeisesti blogi päättyykin syksyllä ja alamme keräämään materiaalia uutta blogia varten.... 

Mutta, vielä on esiteltäviä kohteita täällä Etelä-Karjalassa tai paremminkin Lemillä. Siirrytäänpä siis Lemin Juvolaan. mistä löytyy Salpa-linjaan liittyvä Juvolan tykkipatteri. Vastaavia on alueella muitakin, mutta laiskuttani kuvasin vain yhden. Eipä muuta kuin kuvat esittelyyn ja loput voitte itsenäisesti lukaista patterin seinässä olleesta infotaulusta. Muistutettakoon lukijoita, että Lemiltä on jo aiemmin esitelty vastaava tykkipatteri, mutta silloin paikkana oli Kärmeniemi.
Infotaulusta selviää faktat
Kulkureitti aseman sisään on vielä kunnossa
Tykin puolustusvoimat on raahannut poijes
Aseman ainoana asukkina on nykyisin talven tuloon varautuva orava

1 kommentti:

  1. Anekdootti näihin: Jatkosodassa tykit lähtivät etenevien joukkojen mukaan, mutta näissä mörssärit olivat paikoillaan. Olivat liian hankalia siirtää. Sitten kun näitä siirrettiin pois oli yhden mörssärin putki pudonnut kuormasta, ja odotteli sitten muutaman kuukauden noutajaansa tien varressa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita