tiistai 22. heinäkuuta 2014

Lappeenranta / Syvä Valkjärvi

                                            Rainbow "All night long"

Joitain viikkoja takaperin sain idean lähteä kurvailemaan kohti Lappeenrannan eteläisiä seutuja ja tarkemmin Syvä Valkjärven pohjoisrannalle, missä oli saamieni tietojen mukaan mielenkiintoisia Salpa-Linjan bunkkereita (tietääkseni 4 kappaletta) ja muuta tappokalustoa. No tärkeämpää oli kuitenkin löytää pari venäläissotilaiden hautausmaata alueelta, koska paikalla on sijainnut sotavankien vankileiri.
Venäläissotilaiden hautapaikasta kertoo iso kyltti
Karu 69 sotilaan hautamuistomerkki keskellä metsää

No muutama bunkkeri ja panssariesteaita myöhemmin saavuimme perille ensimmäiselle hautausmaalle. Täällä karu muistomerkki odotti valokuvaajaansa ja mikäs siinä, kuvasinhan minä. Lopulta tiemme vei toisellekin vastaavalle paikalle ja nyt nämäkin on ikuistettuina jälkipolville. Bunkkerit nyt ovat samankaltaisia kuin muuallakin, joten niistä nyt tarinaa sen enempää... 
78 neuvostosotilasta on haudattu tänne

Alueella on myös ollut Salpa-linjan rakentajille rakennetut majoitusparakit, jotka muutettiin myöhemmin jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana vankileiriksi. Valitettavasti emme nähneet yhtään parakinpohjaa, joten ne jäivät kuvaamatta. Pelkkä tietoisiuus alueen ikävästä menneisyydestä sai meidät poistumaan paikalta. No, toki vielä piti kiivetä paikallisten hirvimiesten rakentamaan kiviseen torniin, mitkä osoittavat että paikalliset arvostavat vieläkin kestävän kehityksen mukaista rakentamista.... 
Alueelta löytyy panssariestekiviä
Alueella on myös bunkkereita
Melko hyvä naamiointi
Sisälläkin voi piipahtaa
Metsämiesten laavulla paistoimme makkaraa
Suomen komeimmat metsästyslavat? No ainakin järeimmät!
PS. Lukijan lähettämä vihje. Lieneekö sama paikka?

"Kesällä 1944 Kannaksen varavankila evakuoitiin venäläisten suurhyökkäyksen tieltä ensin Miehikkälään ja sitten nykyiseen Lappeenrantaan, Ylämaan Ihakselaan. Vankila lakkautettiin syksyllä 1944. 

Ylämaan Ihakselan kylässä on kaksi yhteensä yli 100 henkilön hautaa. Jatkosodan alussa tyhjiksi jääneille kasarmeille sijoitettiin inkeriläisiä, joista kuoli yli 100. 

Heidän hautojaan on pidetty myöhemmin neuvostovankien hautausmaina. Niillä on neuvostovankien kaltaiset ”obeliskit”."

1 kommentti:

  1. Sama paikka kuin lukijan vihje. Täällä suunnalla myös itse Kalle Päätalo on kirjansa mukaan joskus seikkaillut.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita