lauantai 22. helmikuuta 2014

Luumäki / Kotkaniemi**

                                          Ne Luumäet "Tuomari"

Kylläpä blogin päivittäminen jäi tänään myöhäiseen. No esteenä oli koko päivän kestänyt reissu Vantaalle Ikeaan ja paluumatkalla piti vielä piipahtaa Luumäellä Urpalonjärven rannalla moikkamassa koulumme vahtimestaria, Teuvoa. Kiitokset kahveesta ja toivottavasti tuomamme puolukkamehu menee todelliseen tarpeeseen, ettei minun tarvitse tulla auttamaan sen tuhoamisessa joku viikonloppu?

Kylläpä sattuu biisivalintakin kyläreissun lisäksi kohdilleen. Tällä kertaa kohteenamme on näet luumäkeläisen tuomarin Per Evind Svinhufvudin kotitila Kotkaniemi Luumäellä, joka on Lappeen tuomiokunnan tuomarin Alfred Thomenin rakennuttama vuonna 1898. Svinhufvudin kotina Kotkaniemi oli vuosina 1908-1944 eli "Ukko Pekan" kuolemaan saakka. Tästä kertoo myös nykyisin museoviraston omistaman rakennuksen seinässä oleva laatta.
Luumäen suuren miehen koti
Per Evind Svinhufvud toimi uransa aikana monissa tärkeissä tehtävissä maamme kohtalonhetkillä ja rauhallisinakin aikoina. Vuonna 1908 hän aloitti tuomarin tehtävässä Lappeen kihlakunnassa. Jo ennen tätä hän oli aloittanut poliittisen uran toimimalla maamme yksikamarisen eduskunnan ensimmäisenä puhemiehenä yhdeksän kertaa peräkkäin vuosina 1907-1912. Näiden tehtävien lisäksi hän toimi prokuraattorina vuonna 1917, senaatin puheenjohtajana 1917-1918, valtionhoitajana 1918, pääministerinä 1930-1931 ja tietenkin presidenttinä 1931-1937.
Kotkaniemi, mitä museovirasto suunnittelee laittavansa myyntiin.

Monet tärkeät virkatehtävät olisivat kuitenkin voineet jäädä väliin, jos hänen terveytensä olisi pettänyt Siperiaan karkotettuna, missä hän oli vuodesta 1914 aina maaliskuuhun 1917, jolloin hänet vapautettiin vallankumouksen seurauksena. Täältä hän palasi sankarina Suomeen ja hänestä tuli koko kansan rakastama Ukko Pekka.
Svinhufvud eli sianpää aitan seinässä

Vaan, kuinka hän joutui monien aikalaistensa pelkäämään Siperiaan karkoitetuksi Tomskin kaupunkiin? Suoraselkäisenä suomalaisena hän kieltäytyi noudattamasta venäläisten määräyksiä, joita hän piti laittomina. Mitäpä muuta sitä karkoitukseen tuolloin tarvittiinkaan...
Svinhufvudin sauna

Niinpä Viipurin poliisilaitokselta lähti tuliterä Benz-auto liikkeelle ja se koukkasi Lappeenrannan kautta Luumäelle, missä kunnantalolla oli juuri menossa käräjät ja niitä johtamassa pitkäviiksinen ruotsia puhuva herrasmies, joka otettiin kyytiin. Matka jatkui Kotkaniemen kautta Viipuriin lääninvankilaan. Täällä Svinhufvud oli pari päivää ja matka jatkui Viipurin rautatieasemalta tuhansien suomalaisten saattamana kohti Siperiaa, mistä hän palasi vasta kolmen vuoden kuluttua takaisin juhlittuna sankarina. 

Päivitys 15.7.2018

Viikko takaperin vierailin Williladyn kanssa remontoidussa Kotkaniemessä. Siellähän on viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut ihmeitä. Kannattaa käydä kurkkaamassa omin silmin.... Tässä Kotkaniemen kotisivuilta kopioitu tekstinpätkä, joka kertoo oleellisen. "Kotkaniemi siirtyi Museoviraston omistukseen vuosituhannen vaihteessa ja se avattiin Museoviraston ylläpitämänä museona kesällä 2000. Sittemmin Museovirasto on luopunut museotoiminnasta Kotkaniemessä. Senaatti-kiinteistöt eli valtio toteutti Kotkaniemeen mittavan peruskorjauksen 2016-2017 aikana, ja tuolloin Kotkaniemi on ollut suljettu yleisöltä. Loppuvuodesta 2017 valtio luovutti Kotkaniemen Museovirastolle, joka toimii paikassa vuokralaisena. Museon aukiolosta ja näyttelyjen ylläpidosta vastaa jatkossa Kotkaniemi-säätiö."


Parkkipaikka tehty autoille

Tästä Kotkaniemeen

Infotaulu liiterin edessä



Svinhufvudin reki ja trillat



Laatta reessä muistona

Alueen kartta


Paikalle on istutettu puu


Tila on upea kokonaisuus

Piharakennus sisältä



Piharakennus


Laatta Kotkaniemen sisäänkäynnin edessä





Näkymä Ukko Pekan vankisellin ikkunasta on ikuistettu




















Puutarha on myös kunnostettu













Päivitys 3.10.2019
Piipahdin Kotkaniemessä koulun oppilaiden kanssa 6.9.2019 ja siltä reissulta kuvasin yhden uuden muistokuusen, joka sopii tänne itsenäisyysmies Svinhufvudin pihamaalle mitä parhaimmin.....
Itsenäisyyden kuusi Kotkaniemen pihamaalla


Tämä kuusi on istutettu aivan oikeaan paikkaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita