sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Imatra / Rajamies

                                          Kolmas Nainen "Hyvää ja kaunista"


No niin, onpahan takana vauhdikas viikonloppu! Torstaiehtoon Joutsenon Penny Nightin Francinen keikasta alkanut rock-painotteinen ohjelma huipentui eilen SaiPan voiton jälkeiseen Kolmannen Naisen keikkaan. Kyllähän Hanhiniemen orkesteri osaa hommansa ja innostuin jopa laulamaan kaikki vanhat klassikot itsekin. Mahtoi olla karua kuunneltavaa?

No tänään sitten saakin olla ihan luvan kanssa hiljaa ja köllötellä soffalla. Enää ei ole kiire mihinkään... ensi viikonlopun kahdet pikkujoulut on nyt osaltani peruttu ja ajan voisi hyödyntää vaikkapa laavulla istuen ja nuotion liekkejä tuijotellen. Voisi olla monelle muullekin suositeltava pikkujoulujen korvike?
Rajamies-patsaan ympäristö on kivetty

Nuotiohommiin liittyy tämänpäiväinen kohdekin, missä kunnioitetaan rajajoukoissa Suomen sotiin 1939-1945 osallistuneita 40.000 miestä ja naista. Tämä joukko on istunutkin takuulla illan jos toisenkin nuotion ääressä Suomen korvissa. Monet mielenkiintoiset keskustelut ovat nähneet takuulla päivänvalon noin hetkinä. Kenties suurien suunnitelmien lisäksi esillä ovat olleet aivan arkipäiväisetkin asiat. Ehkä tämä patsashankekin sai alkunsa nuotion ääreltä?

Patsashanke toteutettiin kansalaiskeräyksellä, mikä sai yhteisöt, yhdistykset, yritykset ja kansalaiset raottamaan kukkaronnyörejä. Näillä rahoilla hankittiin kuopiolaiselta kiviyrittäjältä jalusta ja kuvanveistäjä Nina Sailo valvoi patsaan valamista pronssiin. Mallina patsaaseen käytettiin Nina Sailon miehen Alpo Sailon Vuokkiniemessä vuonna 1944 valmistamaa n.50cm korkeaa kipsistä Partiomies patsasta, minkä mallina toimi RjP 8 sotinut rajakorpraali Väinö Karjalainen.
Väinö Karjalainen on ikuistettu pronssiin

Patsas paljastettiin 31.8.1989 sodanajan rajamiesveteraanien juhlassa. Tilaisuudessa oli läsnä Väinö Karjalaisen puoliso sekä noin tuhat vierasta. Patsaalla oli selkeästi merkitystä suurelle joukolle veteraaneja, kuten vielä tänäänkin. Patsaan hoidosta vastaa Rajavartiolaitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita