sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Parikkala / Saaren talvisodan sankarihaudat

                                          Eppujen tavoin Willimieskin oli eilen "Tien päällä"

Perjantaiehtoo meni kaverini terveydentilaa murehtiessa, joten eilen oli aivan pakko saada jotain muutakin miettimistä päänuppiin. Ratkaisuna oli kuvausmatka Luumäelle, elikkä oli lähdettävä tien päälle. Chryslerin nokka kohti Luumäkeä ja hyvässä seurassa saatiinkin helkkarinmoinen urakka tehdyksi. Ajatuksetkin siirtyivät teho-osastolta mukavampiin aatoksiin. Tämän päälle vielä piipahdus Lappeenrannan satamassa Satamanvaloja katsomassa. Oli aika hyvä päivä kaikesta huolimatta...
Saaren kirkon kirkkomaalta löytyvä Pro Patria muistokivi

Viime tarinassa Willilady kirjuutteli Saaren kirkosta, joten lienee syytä laittaa sen perään Saaren kirkon kirkkomaalta löytyvät talvisodan sankarivainajat. Pieni rivistö punagraniittisia hautatyynyjä kertoo saarelaisten osallisuudesta talvisotaan sen karuimmalla mahdollisella tavalla. hautatyynyrivistön kupeessa on myös Pro Patria muistomerkki sankarivainajille, mutta kaikki tiedot tähän liittyen ovat meille tuntemattomia. Ehkä nekin joskus selviävät?  
Saaren talvisodan sankarihaudat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita