keskiviikko 21. elokuuta 2013

Parikkala / Karjalaan jääneet

                                   Willilady, parane pian

Kävimme männä lauantaina Willimies Toursin kuvausretkellä Parikkalassa Williladyn kanssa ja ei mennyt reissu ihan putkeen. Meikäläinen sai punkin nahkaansa ja pitihän se käydä terveysasemalla poistamassa, koska eihän tuo piru suostunut irtoamaan omin konstein. Nyt sitten huonot uutiset saivat jatkoa matkaseuralaisen osalta. Kintulla vilistänyttä punkkia ei lasketa, mutta revähtänyt reisi aiheuttaa tuskaa, joten nyt on taas ensi viikonloppuna suoritettava kuvaukset ihan itsekseen. Lienee valittava tällä kertaa suunnaksi Luumäki, jos siellä törmäisi vähemmän punkkeihin ja säilyisi paremmin ehjänä?

No jaarittelu sikseen ja esitellään blogimme toinen Parikkalakohde. Tämä nyt ei kummempia tarinoita kaipaa, koska kyseessä on parikkalalainen versio rajan taakse jääneille sukulaisille, puolisoille, lapsille ja sekä muille rajan taakse jääneille vainajille. Poikkeuksena jo aiemmin esittelemiimme vastaaviin kohteisiin, tähän on ekumenian merkeissä osallistuneet molemmat kirkkokuntamme - siis luterilainen ja ortodoksinen, ainakin risteistä päätellen. 
Armi Siitosen suunnittelema muistomerkki Parikkalan kirkkotarhassa
Kyseinen Parikkalan kirkon kupeessa sijaitseva muistomerkki on Armi Siitosen suunnittelema ja sen pystytyksestä vastasi Parikkalan Karjalaseura. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1980.


2 kommenttia:

  1. Kiitos Willimies! Kylläpä teit minut iloiseksi kappalevalinnallasi ;-) Parempia aikoja odotellessa...
    Ettei vaan olisi tosiaan se Uukuniemen suunnalla epäilemäni muinainen "kirous" meillekin nämä hankaluudet aiheuttanut! Siellähän oli useampi onnettomuuksiin liittyvä muistomerkkikin. Pitää ensi kerralla pitää suu soukemmalla.
    Nyt toipumaan, jotta eivät mene kaikki mielenkiintoiset reissut ohi meikäläiseltä!

    Willilady

    VastaaPoista
  2. Näin matkatoimiston päällikkönä ja kalliiden kulukorvausten maksajana tehtäväni on pitää yllä henkilöstön hyvinvointia kaikin mahdollisin keinoin :) Sitäpaitsi siirryit viime lauantaina palkallisten(heh heh) assistenttien harvalukuiseen joukkoon, joten tällainen rintamakarkuruus ei saa kestää kovin kauan...

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita