sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lappeenranta / Päävartio

                  Tämän bändin rumpali on nähnyt myös kaltereita elämässään

Nyt olisi ehkä taas parempi olla kertomatta omia muistoja tästä rakennuksesta, mutta kun on herkullisia muistoja niin antaa mennä vaan! Kyseessä on entinen päävartio, jossa on aiemmin sijainnut myös varuskunnan komendantin toimitilat. Rakennus edustaa varuskunnan vanhinta rakennuskantaa ja se on valmistunut v.1893 Sebastian Gripenbergin piirustusten mukaisena.

Päävartio on siis ollut tila, jonka kautta kaikki Varuskunta-alueelle suuntautunut siviililiikenne ohjattiin. Täällä ilmoittauduttiin saapuneeksi ja poistuessa alueelta, he olivat taas ilmoittautumisvelvollisia. Samalla kaavalla toimittiin 1980-luvullakin, kun olin suorittamassa armeijapalvelustani. Kaikki siviilit saapuivat pienelle luukulle ilmoittautumaan, että kenet haluaisivat tavata sotilaskodissa. Tämän jälkeen päävartiosta soitettiin eskadroonaan ja pyydettiin rakuuna Sotilaskotiin. Oli siinä varmasti siviileillä ihmettelemistä, kun sotapojat ihastelivat siviilien rentoa pukeutumista jne…
Tämän kautta kulki siviililiikenne Varuskuntaan ja pois

Monta kertaa Willimieskin oli täällä Päävartiossa, jonne meidät määrättiin aina vuorokaudeksi kerrallaan. Täältä lähdettiin aina Pääportille ja Lentokentän laidalla sijaitsevalle Maasotakoululle vartiointitehtäviin. Joitain hauskoja sattumuksia jo kerroinkin Pääporttitarinassa, mutta pakkohan se on kertoa eräs toinen talvisaikaan Maasotakoululla tapahtunut vartiorike, missä Willimies oli osallisena. Talvipakkasessa suoritimme rakuuna Reijosen, terveiset Voisalmeen, kanssa vartiopalvelusta ja jukupliut, että oli kylmä! 

Siihen aikaan oli lentokentän laidalla pellolla melkoinen määrä armeijan autoja ja päätimme mennä lämmittelemään erääseen Ford Transitiin. Tuumasta toimeen ja auto käyntiin, lämppäri täysille ja nukkumaan! Tällaisesta vartiorikkeestä oli luvassa Päävartiossa oma yksiö kaltereilla varustettuna, ja se meidän kohtaloksi koituikin. Tietysti varuskunnan päivystäjän piti keskellä yötä tulla tarkistamaan, että olemmeko paikalla? No kaverini huomasi hänen liikkuvan alueella ja yritimme päästä salaa hänen nähtäville, tietenkin toivoen ettemme kärähtäisi tekemästämme vartiorikkeestä. Epäonnistuimme ja jäimme tietenkin kiinni.

Meidät paljasti käyttämämme tukikohta. Se olikin ainoa auto talviyönä autorivistössä, minkä ikkunat olivat aivan sulat! Paistoi rivistöstä melko selvästi ja tuomiokin oli melko selvä. Saimme muistaakseni neljä päivää vankeutta ja missäs muualla näitä ikäviä tuomioita suoritettiin kuin lukuisten muidenkin rakuunoiden tavoin kuin Päävartiossa! Sellin yksinäisyydessä oli aikaa pohtia elämää ja lueskella pyhää kirjaa, koska sen kummempaa tekemistä ei sellin yksinäisyydessä ollut.
Kalterien tilalle on ilmestynyt verhot!

Eihän Willimies ainut sellien asukki ollut, koska valmistumisestaan lähtien siellä on moni rakuuna käynyt miettimässä tekojaan. Entisinä aikoina kuri oli paljon kovempaa ja lomat melko harvassa. Kuulemma marraskuussa palvelukseen astunut alokas saattoi päästä vapun kieppeillä ensimmäiselle lomalleen. Ei mikään ihme, jos selleihin oli tunkua!

Nykyisin tämä tunnelmallinen hienosti koristeltu puutalo on yksityisessä omistuksessa ja siinä asuu polkupyörien määrästä veikaten, melkoisen iso perhe. On se vaan hienoa, etteivät nämä historialliset rakennukset ole jääneet vaille käyttöä.

Eilen SaiPalla oli tilaisuus varmistaa Play Off-paikka, mutta niin on minullakin tilaisuuteni tänään. Lujasti treenatun viikonlopun päätteeksi on tänään vuorossa kolmannen treenipäivän ohjelma. Vuorossa onkin tänään perjantaiseen tapaan Arthur Dungerin metodi, mutta vähän pidemmällä kaavalla kuin perjantaina.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita