perjantai 14. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Kaukaan pommitusten muistokivi

Ihan aluksi on pyydettävä teiltä lukijoilta kärsivällisyyttä! Olen viime aikoina käyttänyt ottamiani valokuvia kohteista, joista en ole aikonutkaan tehdä kirjoitusta. Arvasitte oikein, tänään tulee taas yksi lisää...

Kysessä on Kaukaan pommitusten uhrien hautamuistomerkki. Se löytyy välittömästi Lepolan hautausmaan pääportin oikealta puolelta. En edes muistanut käyneeni paikalla, mutta ilmeisesti on tullut vierailtua, koska kuvatkin löytyvät. Aiheesta en tosin sen kummemmin osaa sanoa, mutta kai sitä nyt edes muutaman sanan?
Kaukaan ilmapommituksen uhrien viimeinen leposija

Talvisodan aikana Lappeenranta oli yksi eniten pommitettuja kaupunkeja. Kokonaiset 247 kertaa kaupungissa annettiin ilmahälytys. Sodan alkupuolella ilmatorjunta onnistui hyvin, koska useimmat pommikoneet pudottivat kuormansa jo  paljon ennen kohdetta. Sodan aikana tilanne muuttui ja yhä useampi pommikone pääsi kohteeseensa, tosin monet pommit jäivät suutareiksi eli eivät räjähtäneet. Näiden Kaukaan tehtailla työskennelleiden kuuden miehen kohtaloksi koitui pommi, mikä myös räjähti.

Maaliskuun alkupäivinä noin pari viikkoa ennen talvisodan päättymistä Lappeenrantaa pommitettiin kiivaasti ja uhrien kuolinpäivänä 2.3.1940, jopa kolme kertaa Lappeenranta oli kohteena. Tätä pommitusta ei pystynyt estämään edes Kaukas OY:n itse ostama ilmatorjuntatykki. Muistan joskus kuulleeni että tykkejä olisi ollut kolme, mutta tästä en mene takuuseen. Joku teistä lukijoista tietänee varmaan paremmin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita