Lappeenranta / Skinnarilan hovi*

Skinnarilanniemen kärjestä löytyy seuraava kohteemme. Täällä on pietarilaisen hopeaseppä Pekka Silventoisen rakennuttama Skinnarilan hovi. Tämän komean rakennuksen omistaa nykyisin naapurissa sijaitseva Lappeenrannan yliopisto, mutta rakennuksen historiaan liittyy monia käänteitä. Willimies ei ole aikaisemmin täällä vieraillut, mutta ensi viikolla täällä pitäisi tomerana istua koko päivän mittaisessa koulutustilaisuudessa. Saattaa olla, että tulee muutama sisäkuvakin hovista otettua. Lisätään ne sitten myöhemmin. 

Lappeenrannan kylpylässä köllötellyt Silventoinen löysi paikan kesäisen souturetken seurauksena ja päätti ostaa tilan venäläiseltä Maximovan perheeltä. Alue oli hyvin hoidettu ja Silventoinen ihastui paikkaan. Keväällä 1894 kaupat lyötiin lukkoon 5.000 ruplan kauppahinnasta. Rahalla Silventoinen sai reilun sadan hehtaarin tilan kiinteistöineen itselleen.

Skinnarilan hovi (Kuvaaja Saku Siiskonen)

Elämä kesäisin Saimaan rannalla jatkui auvoisissa merkeissä aina vuoteen 1901 asti, jolloin silloinen rakennuskanta tuhoutui keittiöstä irti päässeestä tulipalosta. Äkkiä Silventoisella oli maillaan vain hiiltyneitä raunioita. Saman tien syntyi kuitenkin päätös uuden ja ehomman päärakennuksen rakentamisesta. Se ottaisi kuitenkin oman aikansa ja Silventoinen päätti hankkia perheelleen tilapäismajoituksen. Hän osti Lemiltä vanhan kestikievarin ja purki talon osiin ja kuljetutti Skinnarilaan. Perheelle oli nyt väliaikainen majoitus järjestetty ja oli aika käydä uudisrakennuksen kimppuun.

Tammikuussa 1902 suunnitelmat oli valmiit ja uuden rakennuksen pystyttäjäksi palkattiin ammattimies Kaapreli Mikonpoika Stenman.  Rakennus nousi ripeästi ja jo saman vuoden syksyllä rakennus oli valmis. Joissain lähteissä mainitaan valmistumisajankohdaksi vuosi 1904. No kyseessä on vain muutaman vuoden heitto, joten täysi varmuus valmistumisesta puuttuu.

Kalustuksen osalta rakennus sai arvokkaat kalusteet Silventoisen Pietarin asunnosta hopeasepän vetäytyessä eläkepäivien viettoon Skinnarilaan. Ajoitus olikin mitä mainioin, koska seuraavana vuonna puhjenneet levottomuudet Pietarissa olisivat voineet johtaa heidän pakoonsa Suomeen ilman tavaroitaan. Venäjän vallankumouksien melskeissä monen omaisuus jäi Pietariin tai muualle Venäjälle.

Rakkautta ja romantiikkaakaan ei Skinnarilan hovin historiasta puutu. Silventoisen tyttäret astuivat vuorotellen naimisiin ja heidän sulhasensa olivat oman aikansa ”julkkiksia”. Tytär Oili astui avioon maisteri Väinö Siikaniemen kanssa, joka on tullut tunnetuksi Tukholman olympialaisista heittämästään keihäänheiton hopeamitalista. Tunnetumpi rakkaustarina on kuitenkin esikoisen Alman rakkaus säveltäjä Toivo Kuulaan.

Skinnarilan hovia vastapäätä on tällainen rakennus. Pehtoorin mökki kenties? (Kuvaaja Saku Siiskonen)

Toivo Kuula oli aikansa renttu. Hän oli naimisissa vaasalaisen naisen kanssa ja heille syntyi lapsi, joka kuitenkin kuoli synnytykseen. Samalla sammui rakkaus tästä liitosta ja Toivo lähti jatkamaan matkaansa. Hän tutustui Alma Silventoiseen ja kosi häntä. Tilanne oli mahdoton, koska hänen edellinen avioliittonsa oli vielä virallinen. Tuohon aikaan avioeron saaminen oli vaikeaa ja vasta 1914 Kuula sai avioeron ja hän pystyi avioitumaan uudelleen. Riiustelu oli jatkunut vuodesta 1906 lähtien, joten säveltäjämestari on viettänyt täällä lukuisia kesiä.

Aviopari asettui asumaan Viipuriin ja paikka muodostuikin heidän kohtalokseen. Sisällissodan päätyttyä ja valkoisten saapuessa kaupunkiin Suojeluskunnan marssin Joka pojan säveltänyt Kuula kutsuttiin juhliin. Juhlatunnelmissa syntyi epäsopua ja lopulta Kuula puukotti erästä saksalaismielistä jääkäriä. Paetessaan paikalta hänet saatiin kiinni ja häntä ammuttiin lähietäisyydeltä päähän. Pari viikkoa hän taisteli hengestään ja kuoli vammoihinsa 18.5.1918. Siihen päättyi Kuulan ja Skinnarilan hovin 12 vuotta kestänyt yhteinen taival.

Sisällissotaa seuranneine vuosikymmeninä Skinnarilan hovi oli Suomen eturivin säveltäjien ja soittajien kokoontumispaikka, jossa oli mahdollista kerätä inspiraatiota uusiin sävellyksiin. Vieraskirjan nimilista onkin melkoisen kattava musiikin saralta. Muitakin kuuluisuuksia paikalla vieraili, kuten viimeisenä jääkärinä historiankirjoihin jäänyt Väinö Valve.

Skinnarilan hovin rappio alkoi sotavuosina. Talvisota tuli ja meni, mutta välirauhan aikana alkoi Salpalinjan rakentaminen ja monet bunkkerit tulivat tilan maille. Töitä seurasivat työmiehet, jotka majoitettiin tilan rakennuksiin. Tästä oli seurauksena vahingontekoa. Pahimmat vauriot tila koki vasta kesällä 1944, jolloin rakennukseen oli majoittunut radiotiedusteluyksikkö. Tällöin katosi irtaimistoa ja taloa oli vaurioitettu suuressa mitassa. Siihen mihin vihollinen ei pystynyt, niin omat joukot pystyivät. Lopullinen isku tilan kannattavalle ylläpidolle aiheutui evakoista, joille lohkaistiin tilan maista lähes puolet.

Omistajasukupolvien vaihtuessa perikunnat päättivät lopulta luopua Skinnarilan hovista vuonna 1963. Uudeksi omistajaksi tuli Lappeen kunta, joka yhdistyi v. 1967 Lappeenrannan kanssa, jolloin omistajaksi tuli siis Lappeenrannan kaupunki. Myöhemmin naapuriin kohonnut korkeakoulu saneerasi tilat itselleen edustuskäyttöön, vaikka aluksi idea remontista tulikin oppilaskunnalta, joka halusi tilat käyttöönsä. Onneksi tällä hetkellä tämä historiaa huokuva rakennus on hyvissä käsissä ja ehkä siellä juhlien aikana myös Toivo Kuulan sävellykset soivat, kuten sata vuotta takaperinkin.

Päivitys 14.10.2015

Koska Willimies ei ole koskaan saanut kutsua Skinnarilan hovin sisätiloihin, niin pitipähän taas keksiä jokin vippaskeino! Niinpä työkaverini Lea sai kokea kovia, kun annoin hänelle tiukan ukaasin. Likka näet leuhki, että on menossa paikan päälle jonkun tanssiproduktion takia, niin nakkihan viuhahti samantien. Töihn ei olisi enää asiaa jollei sisäkuvat siirry sähköpostiini pikapikaa.... näinhän sitten tapahtuikin!

Juhlasali

Komea kaakeliuuni

Niinpä meillä on nyt tilaisuus ihastella edes muutaman kuvan välityksellä sisätiloja. Löytyipä talon seinältä jopa Toivo Kuulan reliefikin... Kiitokset Lea ja tervetuloa maanantaina takaisin töihin ja jos et keksi tekemistä, niin järjestetään!!!!

Toivo Kuulan reliefi