lauantai 20. lokakuuta 2012

Lappeenranta / Nikolain vallit

Tällä alueella on liikuttu jo peräti kolme kertaa aiemmin, mutta aina on jäänyt tarina kirjoittamatta Nikolain valleista. Nyt on aika korjata tämä virhe, joten siirrytään taas Lappeenrannan kaupunkiseurakunnan kirkon ympäristöön.
Ilmeisesti "ensimmäinen" kirjallinen kuvaus Lappeenrannasta kaupunkina on venäläisen eversti Mansteinin kuvaus. Muistelmissaan hän kertoi Lappeenrannan taistelusta 1741. Antamassaan kuvauksessa hän seisoi Lappeenrannan Myllykukkulalla eli alueella jossa Nikolain vallit sijaitsevat. Vuoden 1743 Turun rauhassa Lappeenranta liitettiin Venäjään ja alue unohtui hetkeksi omaan rauhaansa. Pietarin puolustus oli kuitenkin venäläisille tärkeää ja niinpä Lappeenrannan tärkeys huomioitiin 1700-luvun puolivälin jälkeen. Oli aika aloittaa kaupungin sotilaallinen varustelu.
Onkohan Suomessa toista yhtä hyvin linnoitteilla suojattua kirkkoa?
Aluetta tarkastelemaan saapui kenraali Bibikoff, joka raportoi alueella aiemmin sijainneen ruotsalaisten linnoituksen surkeasta tilasta. Ilmeisesti Myllykukkulalla oli jonkinlainen alkeellinen varustus ruotsalaisten jäljiltä. Nyt oli kuitenkin aika linnoittaa Myllykukkula mahdollista mantereen puolelta tulevaa hyökkäystä varten. Samalla kun se suojaisi Lappeenrannan linnoitusta, niin se toimisi myös Pietarin puolustuksen tukena.
Nikolain vallit Lappeenrannan kirkon ympärillä
Kenraali Suvorovin aikakaudella vahvahko linnakkeen etuvarustus rakennettiinkin. Aikalaiset käyttivät siitä nimitystä Pyhän Nikolain kruunulinna, jossa oli 20 tykkiasemaa, maan sisällä sijaitseva miehistökasarmi, ruutikellarit(esitelty jo aiemmin) sekä vahtitupa. Linnakkeessa oli jatkuva miehitys Suomen sodan vuosiin 1808-1809 asti, mutta se rappeutui linnakkeen menetettyä sotilaallisen merkityksensä.
Muistolaatta vallien kivimuurissa
Vastapäisestä muurista löytyy muistolaatta kirkolle menevän tien valmistumisesta
Tiettävästi vuonna 1823 vahtitupa ja miehistökasarmi purettiin. Tämän jälkeen alueesta muodostui kaupunkilaisille tärkeä sunnuntaikävelyiden kohde, kunnes 1900-luvun alkupuolella keskelle linnoitusta aloitettiin rakentamaan nykyistä Lappeenrannan kirkkoa, jonka olen esitellyt jo aiemmin. Unohtaa ei sovi myöskään alueella sijainnutta entistä näkötornia.
Liisankadun puoleiset kivimuurit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita