lauantai 18. elokuuta 2012

Lappeenranta / Arboretum

Joskus ihminen on melkoisen sokea, vaikka kuinka yrittäisi tarkkailla ympäristöään. Itse tarkkailen ympäristöä parhaani mukaan, mutta aina joskus sitä silti yllättyy. Tällä kertaa tosin positiivisesti. Tieto tämän päivän kohteesta tuli eräältä lukijalta. Kiitokset Arille ja Ninolle! Muistakaahan muutkin olla tarkkoina liikkuessanne Lappeenrannan kaupungin alueella. Yllättäviä kohteita voi löytyä jopa kaupungin ydinkeskustasta!
Vähän hävettää, etten itsekään tiennyt tästä mitään, vaikka monta vuotta tuli notkuttua tuossa naapurissa sijaitsevassa Kimpisen koulussa ja lukiossa. No parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Toisaalta kyllä Lappeenranta voisi vähän laajemmin tätä puistoa mainostaakin, koska sitä voisi hyödyntää esimerkiksi koulujen biologian tunneilla. Miksei tavallinen tasamaantallaajakin voisi päivittää täällä tietämystään puulajeista?
Arboretumin vaatimaton kyltti paikallisen "taiteilijan" signeeraamana
Esittelyvuorossa tänään siis todellinen luontokohde eli Lappeenrannan Arboretum. Edellisestä linkistä löytyy myös opasvihkonen alueen puustosta. Arboretum tarkoittaa puulajipuistoa ja vastaavia löytyy ympäri Suomea. Joensuun aikoina pyöräilin päivittäin paikallisen Arboretumin läpi, joten paikka tuli tutuksi. Lappeenrannan  Arboretum on jäänyt vähän oudommaksi. Nyt aukko yleissivistyksessä on päivitetty ja voimme esitellä sen teille. Toivomme tietysti, että käytte myös paikan päällä.
Arboretumin kyltti tutummassa ympäristössä
Lappeenrannan vesitornin juurelta löytyy valkoinen kyltti, jossa kerrotaan paikan historiasta. Lisäksi siitä löytyy kartta, missä puulajit sijaitsevat. Alue onkin melkoisen iso, koska se ulottuu liikenneympyrästä Etelä-Saimaan toimitalolle asti. Liikenneympyrästä lähtevän Valtakadun molemmat puolet kuuluvat alueeseen ja puu- sekä pensaslajeja on kymmenittäin. Tästä linkistä taas löytyy kartta alueesta.
Puiston isä on viime vuonna(2011) kuollut professori Kalervo Ohela. Monet muistavat hänet aktiivisesta toiminnasta kaupunginvaltuustossa ja siellä ollessaan hän teki valtuustoaloitteen vuonna 1980 puiston perustamiseksi. Saman vuoden kesäkuussa Maailman ympäristöpäivänä istutettiin ensimmäiset puut entisen Lappeen pappilan alueelle, missä puulajeja oli entuudestaan kymmeniä.
Idean isän muistolaatta Arboretumin alueella
Kalervo Ohelan aloitteesta syntynyt Arboretum oli perustettaessa yksi Suomen ensimmäisiä kunnallisia puulajipuistoja. Vuosittain yhdistykset saavat istuttaa alueelle uusia puita omien vuosipäiviensä kunniaksi. Näin toimivat myös Kimpisen koulun ja lukion opintonsa päättävät vuosikurssit, joten alueen monimuotoisuus lisääntyy koko ajan. Lisäksi Arboretum takaa, ettei alueelle rakenneta uusia rakennuksia, vaan alue kestää puistomaisena sukupolvelta toiselle.
Saimaan metsänomistajat ry. on hankkinut pirkkalankoivunjuurelle graniittisen muistokiven

Lappeenrannan soroptimisti yhdistyksen 25v juhlapuu kyltteineen.
Outo yhdistys, minkä nimi minunkin piti googlata

Etelä-karjalan uutisten jutun Arboretumista voit käydä lukaisemassa täältä.

2 kommenttia:

  1. Arboretum olisi vielä parempi, jos muiden arboretumien tapaan puiden yhteyteen olisi laitettu nimikyltit.

    VastaaPoista
  2. Kyllä sieltä hangen alta niitä nimikylttejä löytyy. Ei tosin ihan joka puun juurella.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita