keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Lappeenranta / Rakuunapatsas

Tänään ollaan vieläkin Pusupuiston alueella ja kohteena on suhteellisen uusi muistomerkki. Kyseessä on Pentti Papinahon suunnittelema Rakuunapatsas, mikä on sijoitettu Kristiinankadun varteen.

Pentti Papinaho "Rakuunapatsas"
Patsas ei ole alkuperäisellä paikallaan, koska muistomerkin tilasi Suomen Yhdyspankki oman pankkikonttorinsa aulan koristeeksi. Se julkistettiin 3.6.1982 juhlallisuuksien kera. Alkuperäisessä muodossaankin tämä liki kolmimetrinen veistos oli vaikuttava näky, kun Willimies jonotti vuoroaan lakki kourassa pankinjohtajan puheille laina-asioissa.
Nykyisin veistos on nostettu harmaagraniittiselle perustalle, johon on kaiverrettu seuraava teksti:
Rakuunapatsas
Pentti Papinaho 1982
Suomen Yhdyspankki lahjoitti tämän
patsaan kaupungille
Lappeenrannan SYP:n 100 vuotispäivänä 1989
Veistos kuvaa 1920-luvun ratsuvääpeliä pystyyn karahtaneen hevosen kanssa ja se kuvaakin melko elävästi Lappeenrannan kaupunkiin liittyvää ratsuväkieskadroonien aikaa. Vuodesta 1921 lähtien nämä punahousuiset sotilaat näkyivät kaupunkimme katukuvassa. Nämä kaksi joukko-osastoa olivat Uudenmaan rakuunarykmentti URR ja Hämeen ratsurykmentti HRR. Sodankäynnin muuttumisen takia ratsuväki kävi lopulta tarpeettomaksi ja lopullisesti kumpikin rykmentti jalkautettiin vuonna 1947.

Rakuunapatsas
Jalkauttaminen suoritettiin tilanteessa, jossa tunteet nousivat pintaan sotilailla ja kaupunkilaisilla. Kaupungin halki suoritetun paraatin aikana rykmenttien reitille heiteltiin kukkasia ja paraatin päätöspisteessä varuskunnan keskuskentällä Jalkaväenkenraali(eversti v.1947) Adolf Ehrnrooth antoi komennon, jota hän on itse kuvaillut sotilasuransa yhdeksi vaikeimmista tehtävistä. Hän piti rykmenteille puheen ja lausui seuraavat sanat:
Olen saanut esimiehiltäni käskyn jalkauttaa rykmenttini ja teen sen nyt. Valmiiksi ratsailta!”
Näihin sanoihin päättyi yksi aikakausi Lappeenrannan historiassa. Tai ei nyt aivan…vielä nykyisinkin luurankotakkeihin pukeutuneita rakuunoita voi nähdä katukuvassa kesäisin. Monesti kyseiset rakuunat ovat mukana kaupunkimme erikoistilaisuuksissa ja kiertelevät ratsuineen usein linnoituksessa ja satama-alueella.
                                                  Ratsastavat rakuunat luurankotakeissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita