keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Lappeenranta / Lappeenrannan taidemuseo*

Jopas on ollut päivä! Aamusella väsytti tähtitieteellisen paljon eilisen Englannin futispelin jäljiltä. Poikien kanssa sitten laiskoteltiin aamupäivä ja vasta postin tultua piristyin kummasti. Toissa perjantaina tuli käytyä elämäni toisessa työhaastattelussa ja taas tärppäsi. Työpaikka säilyi samana, mutta toimenkuva muuttuu toiseksi. Nyt työhön tulee kuulumaan myös erilaisia hallinnollisia tehtäviä. Eli ylennystähän tuo pukkasi…toivottavasti Jukka-pojan laulunsanat ”Älä tyri nyt” eivät olisi enteelliset!

Toisaalta Willimies on vihainen itselleen ja huonolle muistilleen. Eilen tiistaina avattiin etelä-Karjalan taidemuseossa uusi näyttely Maisema rajan takana. Eipä tullut tähän näyttelyyn tutustuttua kutsuvierasiltana maanantaina, koska kutsuvieraskortti jäi työpaikalle kesälomalle lähtiessäni. Jäi nyt nämä cocktailkutsut väliin ja pitänee jossain vaiheessa maksaa oikein pääsylippu museoon, koska paikalla aion käydä joka tapauksessa. No tässä iässä tuo muisti jo pätkii, joten ei voi kuin syyttää itseään, että jäi ammatin tarjoama luontaisetu tällä kertaa käyttämättä!
Eräs asia saattaa myös aiheuttaa muutoksia blogiin tällä viikolla. Eilisiltana saapui tätini Englannista miehensä kanssa tänne kotikonnuilleen Lappeenrantaan. He ovat täällä juhannukseen asti, joten voin joutua esittelemään joitain ”mitättömämpiä” kohteita tässä välissä. Olosuhteille en vaan mahda mitään, sorry vaan! Pakkohan se on olla tulkkina ja muistakin syistä kohteliaasti paikalla. Näitä vieraita näkee kuitenkin melko harvoin.
Mikä pahinta J, niin heidän vierailunsa syy on äitini syntymäpäivät. Äitee täyttää tähän samaan hötäkkään 70 vuotta ja Willimieskin on pakotettu pukeutumaan syvästi inhoamaansa pukuun. No ei siinä mitään, mutta kyllä tämä kesäunivormu: sortsit, t-paita ja crocsit sopisi minulle paremmin.
Muutama sananen vielä tädistäni. Hän on aitoja ja alkuperäisiä Parkkarilan tyttöjä, joka joutui lähtemään siskonsa kanssa molempien sotien aikana sotalapseksi Ruotsiin. Oma äitini oli matkalle liian nuori, mutta vanhemmat sisarukset lähtivät. Niinpä tätini Liisa (nykyisin Lisa) jäi sille tielleen. Hän sai hyvät kasvattivanhemmat ja jäi Ruotsiin. Myöhemmin hän lähti opiskelemaan Englantiin ja tapasi unelmiensa prinssin Davidin, joka on syntynyt Kiinassa vaikka ”pesunkestävä” britti onkin. Hänen vanhempansa olivat siellä lähetystyössä ja siksi David on syntynyt eksoottisessa Kiinassa.
Etelä-Karjalan taidemuseo
Olisikohan jo aika siirtyä tämän päivän kohteeseen tai pitäisikö sanoa kohteisiin. Kyseessä on nimittäin kolme täsmälleen samoilla piirustuksilla tehtyä armeijan kasarmia. Rakennukset ovat 1790-luvulta ja ovat siten Lappeenrannan linnoituksen vanhimpia rakennuksia. Yhdestä lähteestä löysin valmistumisvuodeksi 1798, jolloin ne olisivat valmistuneet keisari Paavali I hallituskaudella.
Plakaatti taidemuseon seinässä
Alun perin niiden paikalle oli tarkoitus rakentaa venäläismallinen U-kirjaimen muotoinen kauppahalli ”gostinnyj dvor”, mutta ilmeisesti linnoituksen merkitys Venäjän ja Ruotsin rajan läheisyydessä pakotti muuttamaan suunnitelmia. Tilalle rakennettiin kolme täsmälleen samanlaista kivistä miehistökasarmia armeijan majoittumista varten.
Venäjän keisari Aleksanteri I kävi tutustumassa linnoitukseen vuonna 1803 ja hänen kerrotaan olleen tyytyväinen miehistön majoituspaikoista. En tiedä tarkkaan, mutta ilmeisesti rakennukset ovat toimineet miehistökasarmeina pitkään. Suomen itsenäisyyden ajalta en löytänyt tietoa niiden käyttötarkoituksesta, mutta vuosina 1984-1988 ne lopulta remontoitiin. Kaksi etelänpuoleista yhdistettiin lasisella käytävällä ja tilat otettiin Etelä-Karjalan taidemuseon käyttöön. Kolmas näistä kasarmirakennuksista on asuinkäytössä.   
Päivitys 2.6.2014: Vapun kieppeillä tuli piipahdettua taidemuseossa sisällä ja törmäsin nykytaiteeseen, mistä en oikeasti ymmärrä hölkäsen pölähtävää. No oli siellä sentään yksi teos, mistä minäkin jotain ymmärrän. SaiPan kapteeni numero 8 Ville Koho oli näemmä saanut oman pikkupatsaansa näytteille. Kuka ilkeää väittää etteikö Lappeenranta olisi kulttuurikaupunki?
Meijän poika Ville Koho

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita