tiistai 1. toukokuuta 2012

Lappeenranta / Tapanaisen talo**

Eilen esittelin tämän saman rakennuksen pohjoispäätyyn tehdyn muraalin, mutta jatketaan saman rakennuksen esittelyllä. Kyseinen talo tunnetaan ns. Tapanaisen talona, josta osa paloi maan tasalle v. 2006. Siitä lähtien rakennus on ollut purku-uhan alla ja tänä vuonna sen pitäisi uuden keskustan asemakaavan myötä kadotakin. On siis aika esitellä rakennus, kun se vielä on pystyssä.

Rakennus liittyy myös Willimiehen omaan nuoruuteen, jolloin oli tapana kiertää citykorttelia kavereita tapaillen. Myöhemminkin meillä oli tapana kokoontua oman kaveriporukan kanssa hengailemaan citylle. Oman köörin kanssa vaihdettiin kuulumisia ja vietettiin aikaa lorvaillen sekä tyttöjä katsellen. Porukkamme ympärillä pyörikin kaikenlaisia sutturoita ja yksi heistä herätti Willimiehenkin huomion. No liikuttiin aina porukalla ja tutustuttiin toisiimme paremmin. Lopulta sitten sovittiin ensimmäiset tärskyt kyseisen rakennuksen edessä oleville kaiteille. Tyylikkääseen tapaan Willimies myöhästyi yli tunnin sovitusta tapaamisesta, mutta siellä se tyttö vielä odotteli! No tästä epäonnisesta alusta huolimatta alkoi seurustelumme ja muutettiin lopulta jopa yhteen asumaan. Tätä lystiä kesti aikansa, mutta mitäs sitä vanhoja muistelemaan. Se on jo ohimennyttä aikaa.

Tapanaisen talo
Talo kuitenkin seisoo vielä tolpillaan ja samat muraalin maalaajat koristelevat rakennuksen ikkunoiden suojaksi laitettuja vanerilevyjä. Mutta kuka oikein oli tämä Tapanainen, joka omisti talon?

Kyseinen herra Toivo Tapanainen vaikutti kaupunkimme historiassa monin tavoin. Nuoruudessaan hän opiskeli lakia ja suoritti auskultointia Luumäellä Lappeen tuomiokunnassa. Tuomarina oli myöhemmin Suomen presidenttinä toiminut P.E.Svinhufvud, joka vangittiin v.1914 ja lähetettiin Siperiaan karkotukseen. Tapanaiselle tarjottiin kyseistä tehtävää, mutta hän kieltäytyi ja sai neljän kuukauden vankeustuomion. 

Tämän jälkeen hän toimi Lappeenrannassa asianajajana, kunnes sisällissodan jälkimainingeissa hänen tehtäväkseen tuli sotatuomarin tehtävät. Hänestä tuli Lappeenrannan "puhdistuspäällikkö", joka hoiti punakaartilaisten kuulustelut ja tuomitsemiset. Muutaman viikon aikana yli 500 punaista teloitettiin ja Tapanaisen rooli oli puhdistuksessa merkittävä. Operaation onnistumisen johdosta Toivo Tapanainen oli kutsuvieraana 16.5.1918 Helsingissä pidetyssä voitonparaatissa ja niiden jälkeen pidetyissä juhlapäivällisillä. Mannerheim myös kiitti henkilökohtaisesti Tapanaista hyvin suoritetusta työstä.

Asianajajan työnsä lisäksi hän teki merkittävät urat niin kunnallispolitiikassa, liike-elämässä kuin pankinjohtajanakin. Yhä edelleen myös väitetään, että Toivo Tapanainen on ainut Lappeenrantalainen kenellä on ollut oma henkivartija. Todennäköisesti hän on tuntenut itsensä uhatuksi etenkin sisällissodan jälkeisinä vuosina.

Tapanaisen jälkeenjääneiden paperien pohjalta on kirjoitettu Lappeenrannan sisällissodan vaiheista kertova kirja nimeltään Koston kevät 1918. Teoksen tekijät ovat Marko Tikka ja Antti Arponen. Nykyisin v.1971 kuolleen Tapanaisen nimi on useimmiten yhdistetty ns. Huhtiniemen mysteeriin. Paikallisen sanomalehti Etelä-Saimaan Huhtiniemeen liittyvät tarinat voit lukea täältä. Mysteeri tarkoittaa sitä, että jatkosodan loppuvaiheissa kesällä 1944 olisi Lappeenrantaan perustettu oikeusistuin, jonka tehtävä oli jakaa tuomioita suomalaisille rintamakarkureille. Väitetyn tuomioistuimen johdossa olisi ollut Mannerheimin luottomies Toivo Tapanainen. Mitään kirjallisia todisteita asiasta ei ole, mutta hurjimpien huhujen mukaan olisi Huhtiniemeen haudattu n.400 suomalaista rintamakarkuria. Asiasta kiisteltiin jokunen vuosi takaperin ja alueella suoritettiin arkeologisia kaivauksia, mutta silloin alueelta löytyi vain 1800-luvulta peräisin olevia hautoja. Jos huhu pitää paikkansa, niin luulisi jatkosodan aikaisten ruumiiden löytyvän lähivuosina, koska Huhtiniemen alueelle suunnitellaan uutta hotellirakennusta. Saas nähdä löytyykö?


Päivitys 3.5.2014:

Tapanaisen talo kohtasi kohtalonsa ja nyt tontti odottaa uutta hulppeaa liikerakennusta.
Tapanaisen tontti kuvattuna 1.5.2014
Päivitys 1.7.2017

Tapanaisen talosta on jäljellä vain muistot. Nyt tilalla on Osuuspankin rakennuttama korkea liikerakennus. Mihinhän pankki tänä päivänä noin paljon tilaa tarvitsee? 
Tapanaisen talon paikalla on liiketalo. (Kuvattu 30.6.2017)

2 kommenttia:

  1. Ei voi olla totta! Vieläkö tuossa talossa on kangaskauppa??? Muistan jo alle kouluikäisenä pitäneeni sitä kammoksuttavana paikkana, jossa äiti viipyi ja viipyi ja viipyi...

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  2. Talossa on tyyliä -ehkä sen takia pitikin sitten kadota....

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita