tiistai 15. toukokuuta 2018

Kotka / Sotilaspoikien muistolaatta

Aina joskus julkaistava kohde on sellainen, mistä olen löytänyt pari vuotta takaperin jotain tietoa, että olen osannut autoilla paikalle. Sitten kun tulee hetki, jolloin se pitäisi julkaista, niin en löydä enää siitä tietoa. Näin on käynyt tämänkin kohteen kanssa. Olisi ehkä ollut fiksua laittaa linkki tai pari jemmaan tätä päivää varten. Koska näin ei tullut tehtyä, niin joudun julkaisemaan kohteen ilman taustatietoa ja joudun luottamaan lukijoiden apuun tälläkin kertaa...
Mussalon Saaripirtti

Tämän päiväinen kohde on Kotkan Mussalossa oleva Saaripirtti, minkä toiminnasta sotavuosina kertoo sen seinässä oleva muistolaatta, jonka tekijästä ja paljastuspäivästä minulla ei ole mitään tietoa. Sotavuosina Mussalo kuitenkin tyhjeni nuorista miehistä ja alueelle jäivät naiset ja vanhat miehet. He suorittivat ilmavalvontaa ja pitivät tukikohtanaan Saaripirttiä. 
Muistolaatta ei ole vanha

Jatkosodan aikana Mussaloon oli sijoitettuna ilmatorjuntapatteristo. Lisäksi Saaripirtillä toimi armeijan koulutuskeskus, jossa koulutettiin alokkaita rintamatehtäviin. Ilmeisesti ilmatorjuntakoulutusta annettiin Saaripirtillä myös nuorille sotilaspojille, jotka kerääntyivät paikalle Kymenlaakson ja Lahden kouluista paikalle saamaan oppia ilmatorjunnasta. Ilmeisesti sitä kukaudessa voi oppia näinkin tärkeän tehtävän...

PS. Ilmeisesti muistolaatta on Etelä-Kymenlaakson sotilaspoikien perinnekillan paikalleen asettama, mutta en ole täysin varma!

Päivitys 17.10.2021

Aina kannattaa kertoa, jos ei tiedä jostain kohteesta ihmeempiä. Aina löytyy joku joka tietää. Tällä kertaa kiitokset lähtevät Kotkaan Timo Kuokalle. Hän kertoi vähän lisää kohteesta ja lähetti neljä valokuvaakin, mitkä liitän päivityksen lopuksi. Nyt siirtyy puheenvuoro Timolle.

"Sotilaspoikakurssin muistolaatta paljastettiin siis alunperin kurssin pitopaikan, Mussalon Etukylässä sijainneen, 1903 rakennetun vanhan kansakoulun (ks. koulun kuva liiteenä) seinään kiinnitettynä 9.9.2000, mutta kun koulu joutui myöhemmin purku-uhan alle, muistolaatta siirrettiin nykyiselle paikalleen, Mussalon, vuonna 1931 valmistuneen Mussalon Oraksen omistaman seurantalon, Saaripirtin  seinään ja paljastettiin siellä uudelleen 18.5. 2016 (osoite on Saaripirtintie 21, 48310 Kotka).

Kuten artikkelista voit lukea, Mussalon sotilaspojista on tehty myös v. 2000 ilmestynyt kirja."

Lehtileike muistolaatasta

Muistolaatta nykyisessä paikassa

Muistolaatan alkuperäinen paikka

Timon isä Jorma toimi sotilaspoikana ja oli mukana muistolaatan paljastamistilaisuudessa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita