lauantai 4. marraskuuta 2017

Lumivaara / Lumivaaran kirkko*

Viikonloppu taas edessä ja mikä parasta, SaiPan peli. Vaikka SaiPan peli ei ole kaunista, niin tehokasta se on ainakin. Siitä kertonee seitsemän ottelun mittainen kotivoittojen putki. Toivottavasti sille saataisiin vielä jatkoa tänään. Masentavaa hommassa on vain se, että yleisö osaa loistaa poissaolollaan. Pitäisikö SaiPan todellakin saada uusi jäähalli? Itse ole nsitä mieltä, että se on kaikkein kiireellisin rakennuskohde Lappeenrannassa, koska mikä muu tapahtuma kerää vastaavia yleisömääriä vuodesta toiseen?

Koska SaiPan kotihallia Kisapuistoa ei ole ajanmukaistettu nykypäivän vaatimusten tasolle, niin edessä olisi päivän kohde-esittelyn kohteen kaltainen rapistuminen ellei asiaa korjata uudella hallilla pikaisesti. En usko kenenkään etelä-karjalaisen haluavan sitä, koska SaiPastahan Lappeenranta ja etelä-Karjala tunnetaan... Lienee kuitenkin syytä esitellä taas Karjalasta kohde?
Lumivaaran kirkko huhtikuussa 2017

Lumivaaran seurakunta perustettiin 1923, kun se erosi Jaakkimasta. Tietenkin heti heräsi toive omasta kirkosta ja aluksi näyttikin hyvältä. Piirustuksia tehtiin arkkitehti Erkki Väänäsen toimesta, mutta hän kuoli kesken kaiken. Hänen vaimonsa toki jatkoi piirustusten parissa ja ne toimitettiin Lumivaaraan 1924. Rahavaikeuksien takia kirkkoa ei kuitenkaan alettu rakentamaan.
Kirkko on vielä kasassa, mutta kaipaisi remonttia

Ilmari Launikselta tilattiin uudet piirustukset 1930-luvun alussa ja kirkko valmistuikin nopeasti sortavalalaisen rakennusmestarin A.Koivulan topparoikan ansiosta. Vihkiäisiä tässä tornillisessa pitkäkirkossa vietettiin jo 7.7.1935, jolloin Viipurin hiippakunnan piispa Loimaranta suoritti kirkon juhlallisen vihkimisen. 
Kirkon alttari on purettu ja penkit

Launisten alttarimaalaus on paikallaan

Tornin huipulta on risti kadonnut, koska se on sisätiloissa

Sisäänkäynti kirkkoon tapahtui lehterien alta

Jokunen karu puupenkki löytyy...


Alkuvaiheessa kirkkoon ei ollut varaa hankkia urkuja eikä alttaritaulua, vaan ne korvasivat urkuharmoni sekä seinään maalattu alttarimaalaus. Siitä vastasi llmari ja Seppo Launis. Alttarimaalauksen aiheena on Kristuksen kirkastuminen ja siinä on sanat ”Tämä on minun rakas poikani. Kuulkaa häntä.”" Maalaus on vieläkin nähtävillä kirkon seinällä, joten siihen ei ole tepsineet tihutyöt eikä ajan hammas.

Kirkon pääovesta astutaan kolmilaivaiseen kirkkosaliin, missä oli istumapaikat 720 sanankuulijalle. Paikoilta oli hyvä tarkkailla valkoiseksi sisältä maalatun kirkon tynnyriholvisia kattoja sekä Emil Ruokolaisen maalaamia raamatunlauseita. Lisäksi eri puolille kirkkoa maalattiin apostolien symboleja sekä nimet.
Näkymä Lumivaara cityyn

Lumivaaran kirkon kello on ajan patinoima

Valitettavasti kirkosta ei ollut iloa lumivaaralaisille pitkään, koska talvisodan rauhanteossa kirkko piti luovuttaa naapureille täysin ehjänä. Venäläiset muokkasivat välirauhan aikana kirkon sisätilat uuteen uskoon, koska paikalla toimi elokuvateatteri ja paikalla pidettiin jopa tansseja. Jatkosodan alussa kirkko saatiin takaisin ja sitä korjattiin jonkun verran, kunnes se piti luovuttaa uudelleen 1944. Sen jälkeen kirkkoa käytettiin viljavarastona. 
Kirkon sisäseinältä löytyy Lumivaaran sankarivainajien nimiluettelo

Nykyisin kirkko on rapistunut käytön ja remontin puutteessa, mutta aikojen jälleen muuttuessa, lumivaaralaiset saivat luvan järjestää siellä jumalanpalveluksen 5.7.1992. Samassa käytössä kirkko lienee nykyisinkin, ainakin silloin tällöin, koska kirkkosalissa on jotakin penkkejä. 

Päivitys 19.8.2019
Willimies piipahti paikalla elokuun alkupäivinä 2019. Tulipa Lumivaaran nykyisille asukkaille soittettua kirkonkellojakin.....no, tässä uudet kuvat






















2 kommenttia:

  1. Käyn mökki reissuilla välillä lakasemassa kirkon lattiaa ja haravoimassa rokkapata mäellä Kiitos uusista kuvista.

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä vaan. Oli ihan saakelin upea käydä itsekin paikalla

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita