torstai 7. syyskuuta 2017

Pietari / Vaskiratsastaja

Kesällä 2016 Willimies kävi Pietarissa ja joutui ryöstetyksikin kaiken muun lisäksi. No, se oli vain rahaa minkä pitkäkyntiset nyysivät Pietarin metrossa eikä se aiheuttanut sen kummempia pelkotiloja eikä muutakaan, mitä nyt ajelin ilman ajokorttia takaisin Suomeen ja jouduin täällä uusimaan jokusen rahapussissani olleen kortin. Siitä selvittiin ihan kivuttomasti ja täytyy sanoa, että jotkut asiat meillä Suomessa sentään toimii....
Vaskiratsastaja on kolme kertaa luonnollista kokoa suurempi 

Vaikka Pietari näyttikin kaupunkina huonotkin puolensa, niin silti tänään esitellään oikein tuplasti Pietaria. Olemme siis tänään Pietarissa ja esittelyvuorossa on kaupungin perustaneen Pietari Suuren ratsastajapatsas, jota nimitetään vaskiratsastajaksi. Se onkin upea patsas ja ennenkaikkea aivan valtava! Paikkakin on valittu hyvin ja se sijaitsee Nevan rannalla Senaatinaukiolla Iisakinkirkon läheisydessä. Täällä Pietari valvoo Pietarin kaupungin hyvinvointia ja turvallisuutta.
Pietari Suuri perustamansa kaupungin turvana

Vaskiratsastaja sai alkunsa 1765, jolloin Katariina II halusi lahjoittaa pietarilaisille patsaan suuresti ihailemastaan Pietari Suuresta. Heti ei kuitenkaan tullut valmista, koska vasta 1782 patsas oli valmis paljastettavaksi. Nykyisen nimensä Vaskiratsastaja sai kuitenkin vasta 1830-luvulla, jolloin Puskin kirjoitti patsaasta runokokoelman. 

Valtavan patsaan suunnittelu ja valmistaminen vaati monien ongelmien ratkaisemista ennen kuin patsas olisi valmis julkaistavaksi. Tekijä, ranskalainen kuvanveistäjä Falconet joutui vaikean asian eteen apulaisineen. Yksistään patsaan alustana toimiva jättikokoinen luonnonkivi tuotiin Suomesta, koska alue on suoperäistä, eikä läheisyydessä ole kiveä löydettävissä. Kiven siirtäminenkin vaati uuden tien rakentamista. Ei ole ollut siis helppoa...
Melkoinen kivi tuotu Suomesta

Toinen iso ongelma oli patsaan jättimäinen koko ja paino, etenkin kun patsaan päällä oleva hevonen oli noussut takajaloilleen. Sen ei uskottu kestävän patsaan jättimäistä painoa. Ratkaisuksi keksittiin maasta ylös kurkottava käärme, joka muodosti kolmannen tukipilarin patsaalle. Nämä ongelmat olivat teknisiä, mutta muitakin asioita oli vielä ratkaistava...
Patsas on haluttu vierailu- ja valokuvauskohde

Mihin suuntaan patsaan Pietari katsoisi, oli visainen ongelma. Riitelyn jälkeen päädyttiin nykyiseen malliin, mutta uusia ongelmia oli vieläkin ratkaistava. Millainen asu Pietarilla olisi päällään? Falconet oli suunnitellut Pietarille Rooman keisarin asusteet, mutta ne eivät kelvanneet Venäjän vanhoillisille piireille eikä ortodoksi kirkon edustajille. Asian ratkaisi Katariina II, jonka mielestä Falconetin ajatus oli hyvä. Tätä mielipidettä ei kukaan uskaltanut vastustaa ilmeisesti hengenmenetyksen uhalla...

Vuosien kiistelyn ja suunnittelun jälkeen oli aika valaa jättimäinen patsas. Tekijää siihen ei löytynyt, joten lopulta Falconet päätti tehdä sen itse ja onnistuikin lopulta kolmannella yrityksellä. Tämäkään ei riittänyt Katariinalle, jonka mielenkiinto Falconetiin oli lopahtanut. Kuvanveistäjä poistui Venäjältä uurastettuaan 12 vuotta patsaan kimpussa. Ilmeisesti välirikko oli vakava, koska patsaan juhlallisessa paljastustilaisuudessa ei edes mainittu Falconetin nimeä!
Katse ja käsi osoittavat kohti Itämerta

Nykyisin patsas on yksi Pietarin tunnetuimpia kohteita, jossa uudet vastavihityt avioparit käyvät hääseremonioiden jälkeen käymässä, koska se nväitetään tuovan onnea ja auvoisuutta avioliitolle. Koko Pietarille Vaskiratsastajan merkitys on suurempi, koska väitetään, että niin kauan kuin Vaskiratsastaja vartioi omalta paikaltaan Pietaria, niin kaupunki on turvassa. Tähän asti tuo legenda on ainakin pitänyt paikkansa....

1 kommentti:

  1. Hovin oikkuihin väsyneen Falconet'n sanotaan jättäneen patsaaseen pirullisen viestinsä, jota paljastustilaisuudessa monumentista haltioitunut juhlaväki ei ainakaan heti oivaltanut. Käärme hevosen jaloissa kuvaa taantumusta, minkä Pietari Suuren ratsu tallaisi maahan. Mutta, hevonenhan valmistuu hyppyyn - sen jalkoihin kietoutunut käärme seuraa niinmuodoin mukana.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita