torstai 31. elokuuta 2017

Muolaa / Kyyrölän kirkko ja sankarihaudat

Jälleen kerran joudun esittelemään jotain sellaista, mitä ei enää ole olemassakaan. Kyseessä on tällä kertaa Muolaan pitäjässä sijainneen Kyyrölän kirkkomaa. Kirkosta ei ole enää jäljellä kuin peruskivet ja niiden päälle venäläiset ovat pystyttäneet omat muistomerkkinsä. Niiden tekijöitä en tiedä, eikä sillä kai liene väliäkään...
Vaurioitunut Kyyrölän kirkko syksyllä 1941 (SA-kuva)

Sen sijaan Kyyrölän menneisyys on kaikesta huolimatta kiintoisa. Kannaksen jouduttua Suuressa pohjan sodassa tai paremmin tunnetun ison vihan aikaan Venäjälle, alkoi alueella puhaltaa uudet tuulet. Aluetta luovutettiin lahjoitusmaaksi monille Venäjän aatelisille ja tämä oli kohtalo Kyyrölällekin. Se kuului sodan jälkeen Viipurin linnan komendantille kreivi Tsernyseville lahjoitettuihin maihin, jotka ulottuivat Siestarjoelta Viipuriin. Kyyrölään hän kuitenkin rakensi oman hovinsa ja mietti kuumeisesti, kuinka saisi sodassa ihmisistä tyhjentyneen alueen kukoistamaan. Hän saikin neronleimauksen.
Kyyrölän kirkon paikalla on neuvostomuistomerkki

Hän tuotatti muualta Venäjältä 10-20 maaorjuudessa elävää perhettä tekemään töitä omilla tiluksillaan. Näistä maaorjista pohjautui koko Kyyrölän alueen väestö, joka evakuoitiin Suomeen joulukuun ensimmäisinä päivänä 1939. Oli siinä ihmettelemistä, koska lähes koko väestö oli näistä maaorjista alkuisin ja he puhuivat ainoastaan venäjää. Silti hekin kokivat olevansa suomalaisia ja taistelivat sodissa siinä kuin muutkin.
Joku henkilökin on saanut rintakuvansa kirkon alttarin paikalle

Kirkollinen elämä Kyyrölässä alkoi 1725, jolloin valmistui Tsernysevin kustantama puinen kirkko. Se paloi maan tasalle 5.1.1788 ja uutta kirkkoa aloitettiin suunnittelemaan pian. Valmista tuli kuitenkin vasta 1803, jolloin silloisen hovin omistajan valtioneuvos Bogajevskin toimesta saatiin uusi kirkko valmiiksi. Tämänkin kirkon kohtalo oli tuhoutua tulipalossa vuonna 1894. Oli jälleen aika rakentaa uusi kirkko.
Alueelta löytyy 25 sankarivainajan muistoksi pystytetty muistomerkki

Tämä kirkko päätettiin tehdä samalle paikalle, missä jo kaksi kirkkoa oli tuhoutunut aiemmin. Tällä kertaa päätettiin pelata varman päälle ja rakentaa kirkko tiilestä, jotta se olisi paloturvallisempi. Tämä yksi Suomen suurimpia ortodoksikirkkoja(1200 paikkaa) valmistui arkkitehti Baranjevin piirustusten mukaisesti ja valmistui vuonna 1898. Vaan pitkäikäinen ei saanut olla tämäkään kirkko, vaikka se oli varustettu sisältä kauniiksi, mistä se sai lukuisia kehuja kävijöiltä. Valitettavasti vain vähän ikoneita ja muuta tavaraa kerettiin pelastaa kirkosta ennen kuin se piti luovuttaa vaurioituneena Venäjälle talvisodan päätyttyä.
Tyylikkään yksinkertainen

muistolaatta

Talvisodassa kirkko vaurioitui pahasti kranaatin osumista ja se jäi vaurioituneena viholliselle. Se pelasti ettei kirkosta tehty elokuvateatteria eikä muutakaan kulttuurikohdetta. Jatkosodan alussa kirkko saatiin takaisin ja sille ei keritty tehdä mitään ennen kuin se piti luovuttaa uudelleen venäläisille. Tämän jälkeen en löytänyt tietoa kirkon lopullisesta katoamisesta, mutta vuonna 1976 kirkkoa ei kuitenkaan enää ollut. Lieneekö purettu vaarallisena vai onko tiilille tullut käyttöä?
Kirkon viereltä laskeudutaan portaita hautausmaalle

Jotain vielä löytyy

Portista pääsee muistolehtoon

Muistolehdon keskellä on valkoinen risti

Ristiin on ruuvattu laatta kertomaan menneisyydestä

Hautausmaan jäänteitä

Kokonainen kivikin löytyy

Nykyisellään kirkon paikalla on venäläisten muistomerkit, mutta kyllä alueelta löytyy suomalaisiakin, jotka on pystytetty aikojen muuttuessa ja kun liikkuminen alueella tuli taas mahdolliseksi. Venäläisten muistomerkkien takana on sankarivainajille Muolaalaisten seuran toimesta pystytetty muistomerkki 7.6.1992 ja lisäksi kirkon vieressä sijainneelle entiselle hautausmaalle on pystytetty vuonna 2000 valkoinen risti. Näiden jälkeen alueelle pystytettiin toukokuussa 2001 infotaulu, mikä kertoo kaiken oleellisen alueen kohteiden sijainnista.  
Infotaulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita