torstai 24. elokuuta 2017

Uusikirkko / Sankarihaudat ja hautausmaa

Willimies on kuin tykistökeskityksen läpikäynyt. Kuulo odottaa palautumistaan ja ehkä jo lähipäivinä se on entisellään. On meinaan hemmetin rasittavaa aloittaa syksy sairastelemalla, etenkin kun nyt korvatulehduksen päälle tuntuu kehittyvän vielä kunnon flunssa... Toivottavasti palaan kuntoon kohtuullisen pian, koska jo parin kuukauden päässä häämöttää ensimmäinen puhekeikka, missä kerron bloggaamisen iloista ja suruista. Toki paikallishistoriallakin lienee oma osuutensa! Mutta ennen sitä siirrytään 200 kilometrin päähän.

Joskus näitä kohteita kuvatessa ei tule ensimmäisenä mieleen se, että siitä pitäisi saada kaivettua esiin jotain tietoakin lukijoille. Tämän päivän kohteemme Uudenkirkon sankarihautausmaa-alue tai oikealt nimeltään Rauhan viita - alue muistomerkkeineen on juuri sellainen. Tietoa ei meinannut löytyä eikä sitä loppujen lopuksikaan saanut paljon kasaan vaikka aikani yritinkin. Ehkä jossain vaiheessa joku osaa kertoa lisääkin kohteesta, mutta se on sen ajan murhe.
Sankarihautojen risti

Täällä voi hiljentyä maailman kiireeltä

Alkunsa hanke sai kuitenkin heti vuonna 1990, jolloin ensimmäiset kotiseutumatkailijat pääsivät käymään kotikonnuillaan. Hämmästyksekseen he huomasivat venäläisten ottaneen hautausmaan omaan käyttöönsä ja se tuntui omituiselta. Tuolloin Salon Karjalaisen perinneyhdistyksen perustaja Esko Paju sai idean että osa hautausmaasta voitaisiin rauhoittaa sankarivainajille. Hanke toteutui jo seuraavana vuonna 1991, kun alueelle suunniteltujen kerrostalojen rakentaminen lopetettiin. Ilmeisesti ajatus muistomerkkipuistosta tuli viime tingassa!
Taisi olla ainut näkemämme suomalainen hautakivi...

Ristin juurella oli muistokivi......taas pääni on jäänyt kuvaan!

Osa alueesta rauhoitettiin sankarivainajille, joita alueelle haudattiin vuosina 1941-1944 yhteensä 205 sankaria. He ovat saaneet alueensa keskipisteeksi valkoisen ristin ja sen juurelle muuistokiven, mikä kertoo oman tarinansa. Alueen ovat siis kustamtaneet Uusikirkko säätiö, nykyiset uusikirkkolaiset ja yksityiset lahjoittajat. Alueen siisteydestä vastaa Turun Uusikirkko-kerho, joka käy siistimässä alueen kahdesti vuodessa. 
Alueelle saavuttaessa Willilady löysi infotaulun

Infotaulu kertoo oleellisimman

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Uusikirkko / Uudenkirkon kirkko ja kellotapuli

Willimies on sairaana. Lähes jokavuotinen korvatulehdus on valvottanut monta yötä peränjälkeen. Saamarin kova kipu raastaa päätä, koska torstaina saamani antibioottikuuri ei tehoa ainakaan vielä. Mitäpä tässä sitten on muuta tekemistä kuin julkaista taas yksi blogin kohde Karjalan kannakselta.

Tällä kertaa jutun otsikko on vähän hämäävä. Kerron kyllä Uudenkirkon luterilaisen kirkon historiasta, mutta ainoa kuva on SA-kuvien kuva kirkon raunioista, joita en edes vaivautunut etsimään käydessäni paikan päällä kesällä 2016. Syy, miksi en etsinyt niitä oli se, ettei siellä ole muistomerkkiä kirkon menneisyydelle. Jos siellä olisi jotain kaikesta huolimatta, niin joutuisin käymään paikan päällä uudelleen. Toivottvasti näin ei käy....
Kirkon rauniot kesällä 1941(SA-kuva)

Uudenkirkon seurakunta erosi Kannaksen vanhimmasta seurakunnasta Pyhärististä(Muolaasta) jo vuonna 1445. Seurakunnan harmiksi 500-vuotis juhlat jouduttiin muuttuneen rajan takia pitämään Turun tuomiokirkossa heinäkuussa 1945. Puitteet olivat siis ainakin suurimmat mahdolliset....
Kellotapulin alaosa kesällä 1941(SA-kuva)

Uudenkirkon seurakunnan ensimmäinen kirkko sijaitsi Kaukjärvellä ja kuten historiasta osaatte päätellä, niin kirkko oli tietenkin katolinen kirkko, koska uskonpuhdistus tapahtui vasta 1500-luvun aikana. Kirkko tosin jo tuhoutui vuonna 1495 sotaisuuksien seurauksena. Toinen kirkko tuhoutui vuonna 1586. Edessä oli uuden kirkon rakentaminen, mikä tehtiinkin samalle alueelle kuin viimeiseksi jäänyt kirkko. Näin tämä tapahtuma on saattanut antaa nimen koko paikkakunnalle, Uudellekirkolle. 
Kirkon vai hautausmaan portaat?

Tuo uusi kirkko tuhoutui suuren pohjan sodan aikoihin ja edessä oli jälleen uuden kirkon rakentaminen. Se kuitenkin rakennettiin ilmeisesti huonosti tai sitten siitä ei jaksettu pitää huolta, koska se rappeutui nopeasti ja pakotti uusikirkkolaiset ryhtymään uudelleen kirkon rakennuspuuhiin. Uutta kirkkoa alettiin rakentamaan ja tämä valtavista honkarungoista rakennettu kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1800. Tässä Matti Salosen rakentamassa kirkossa oli yhteensä 1600 istumapaikkaa, joten se on ollut järjettömän suuri.
Nykyisin kellotapuli on keskellä venäläisten hautausmaata

Kirkossa oli urut ja ne olivat 28 äänikertaiset ja sen alttaritaulu esitti Jeesusta Getsemanessa. Tekijän nimi on jäänyt itseltäni selvittämättä, mutta kyseessä oli joku Pietarissa asuva saksalaismies. Kirkon sisätiloissa oli myös isokokoinen Martti Lutheria esittävä kipsipatsas sekä yhteensä kuusi kappaletta upeita korinttilaispylväitä. Myöhemmin kirkko sai 1903 oman lämmityslaitteiston ja juuri ennen kirkon tuhoutumista se kerittiin uudistaa arkkitehti Röneholmin suunnitelmien mukaan. 
Luonnonkivi on vahva rakennusmateriaali

Oviaukon yläpuolelta on seinää romahtanut alas

Talvisodan alkuvaiheessa vihollinen eteni nopeasti Uudenkirkon suuntaan ja edessä olikin raskas tehtävä. Kirkko piti tuhota polttamalla, ettei vihollinen olisi saanut kirkosta suojapaikkaa. Tehtävän suoritti kirkkoa viimeisenä käyttänyt Jääkäripataljoona I, jonka viestijoukkueen radioasema toimi kirkon tiloissa. He sytyttivät kirkon palamaan 4.12.1939 ja se paloikin totaalisesti maantasalle. Samalla kertaa tuhoutui myös E.Lohrmanin suunnittelema ja vuonna 1857 valmistunut kellotapuli. Siitä on enää jäljellä kivinen alaosa, mitä käytettiin aikoinaan paarihuoneena ja varastona. Kirkonkellot eivät enää soita omaa sävelmää.....
Kiviä on tippunut seinistä alas....

Vuosiluku 1857 kertoo kellotapulin valmistumisvuoden

Kuinkahan monta vuotta seinät ovat vielä pystyssä?

lauantai 19. elokuuta 2017

Impilahti / Nietjärven taistelun muistomerkki

Koska tässä blogin kohteiden esittelyissä ei ole koskaan ollut mitään logiikkaa, niin turha sitä on odottaa nytkään. Edelisellä kerralla olimme Karjalan kannaksella Summassa, mutta nyt loikkaamme Laatokan Karjalan puolelle Impilahden pitäjään. Täällä nimittäin käytiin jatkosodan loppupuolella merkittävät taistelut, jotka ovat valitettavasti jääneet vähän pimentoon. Kyseessä on Nietjärven taistelut, jotka ratkesivat suomalaisten eduksi 15-17.7.1944. Silloin täällä estettiin puna-armeijan eteneminen Karjalan kannaksen puolustajien selustaan. 

Ihantalan taistelut ovat saaneet kunniaa yllin kyllin eikä takuulla olisi heiltä yhtään pois vaikka Nietjärven sankareitakin muisteltaisiin mediassa enemmän. Ehkä tämä bloggaukseni voisikin olla alku Nietjärven taisteluiden tunnetuksi tekemisessä. No, ei tästä ainakaan haittaakaan ole, vaikka assistentti Pirhonen kävikin paikalla talviaikaan. Kyseessä lienevätkin blogin ensimmäiset lumisessa maisemassa otetut kuvat?
Nietjärven taistelun muistomerkki talvisessa ympäristössä

Nietjärven taisteluiden muistomerkki, joka on pystytetty suurtaistelun polttopisteeseen, paljastettiin 11.6.2008. Kunniavieraina paikalla oli lukuisa joukko veteraaneja. Tämä oli huipennus prosessille, mikä alkoi Impilahti-seuran puheenjohtajan Pertti Hämäläisen ja varatuomari Tor Wickströmin suunnitelmasta. Nopeasti joukko kasvoi 5.divisioonan perinnetoimikunnalla. Lopulta suunnitelmalle tarvittiin venäläisten lupa, joka saatiinkin Pitkärannan kaupungilta. Tämän jälkeen suunnitelmat etenivät ja muistomerkkiä alettiin valmistaa Uuksun punaisesta graniitista.
Koruton muistomerkki

Punaisesta Uuksun graniitista valmistetussa muistomerkissä lukee Nietjärvi, 15-17.7.1944. Lisäksi siinä on teksti kunnia sankareille suomeksi ja venäjäksi. Nietjärven torjuntavoiton muistomerkin paljastivat janakkalalaiset Erkki Ylöstalo 5. Divisioonan 24. Tykistökomppaniastaja Kaino Kauranen JR44:stä. Juhlapuheen piti 5.divisioonan perinnetoimikunnan puheenjohtaja prikaatinkenraali Antti Numminen. Myös Pitkärannan kaupungin varajohtaja Mihail Ugrujumov esitti tilaisuudessa tervehdyksensä.

torstai 17. elokuuta 2017

Summa / Kalvolan miesten korsuhauta

Joskus aikoinaan kirjoittelin sähköpostia Suomen sotamuistomerkit sivustolle, että voisimmeko tehdä yhteistyötä, koska minä kiertelen näitä sotiinkin liittyviä paikkoja.  Olisin antanut kyseiselle sivustolle oikeuden käyttää ottamiani kuvia ja keräämääni faktatietoa heidän omille sivuilleen, koska ne olivat melkoisen puutteelliset ja usein muistomerkkiselvityksissä ei ole edes kuvaa käytössä. Mielestäni ne olisivat tuoneet heille mukavasti ja helposti lisää aineistoa heidän keräämäänsä Sotamuistomerkit sivustolle.
Korsu sijaitsi lähellä tienristeystä ja oli siksi jatkuvan tulen alla

Kyseistä sivustoa "ylläpitää" Tammenlehvän perinneliitto, joka on täysin ulkopuolisen rahoituksen varassa. Omien nettisivujensa kautta sain selville että se saa julkista rahoitusta liki 400.000€ vuodessa, minkä lisäksi he vielä hakevat eri projekteihin eri tahoilta apurahoja. Ehkä siinä ei sitten kuitenkaan ole riittävästi rahaa, koska kyseinen sivusto ei ole päivittynyt vuosikausiin eikä sieltä edes koskaan vaivauduttu vastaamaan lähettämääni sähköpostiinkaan. Tämä yhteistyö siis kaatui ennen kuin kerkesi alkaakaan, eikä enää tarvitsekaan. 
Tuhoutuneen korsun kohdalla on valkoinen koivuristi ja muistomerkki

Olen tänne omaan blogiini kuvannut jo nyt enemmän sotahistoriaan liittyviä muistomerkkejä kuin he. Kunpa minulle joku maksaisi tuon työn loppuun saattamisesta palkkion niin tekisin sen valmiiksi! Nyt minulta on turha pyydellä lupia kuviin enää, koska enään en ole kiinnostunut yhteistyöstä heidän kanssaan. Sinänsä sääli koska veteraanit ja heihin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni. Mutta siirrytään asiaan....
Ristin juurella on kukkia ja kranaatteja

Talvisodassa Summa oli paha paikka, kuten kaikki muutkin paikat missä kranaatteja tippuu niskaan. Täällä puna-armeija tähtäsi läpimurtoon ja lopulta siinä onnistuikin, mutta kumpikin osapuoli maksoi siitä kovan hinnan. Vaikka sodankäynti talvisodassa olikin massojen sotaa vähälukuista puolustustaistelua käyvää Suomen armeijaa vastaan, niin kyllä joskus yksittäinen isku voi olla järkyttävä. Tällainen tapahtuma sattui 21.12.1939 Summassa ns. Majajoen kaistalla.
Muistomerkkiin kiinnitetty laatta kertoo oleellisen

Tänne oli asettunut isänmaataan puolustamaan JR15 5.komppania ja etenkin sen III joukkue. Komppania koostui etupäässä Kalvolan miehistä ja sitä nimitettiinkin Kalvolan komppaniaksi. Isku mikä heihin kohdistui oli raju osoitus sodan mielettömyydestä. Joulukuun 21.päivä kello 13.15 komppanian kolmannen joukkueen korsu sai vihollisen tykistökeskityksessä täysosuman. Korsussa oli tuolloin 21 miestä joista 19 kuoli välittömästi. Ainoastaan kaksi onnistui haavoittuneena tulemaan ulos korsusta. Heidän pelastuksensa oli se, että he olivat tuolloin korsun käytävässä.
Ristiinkin on kiinnitetty laatta

Koska alueella oli tiukat paikat, niin mahdollisuuksia kaivaa ruumiit ylös tuhoutuneesta korsusta ei ollut. Lopulta päätettiin siunata korsuun jääneet 19 vainajaa paikan päällä. Siunaustilaisuus pidettiin 26.12.1939 ja korsun jäännösten kohdalle maahan lyötiin sotamies Kalle Laineen tekemä koivupuinen risti eli ns. Summan risti muistuttamaan tapahtuneesta.
Paikalle on pystytetty infotaulu

Informaatiota 

Vasta jatkosodan aikaan vuonna 1942 tuli mahdolliseksi kaivaa ruumiit ylös ja heidät siirrettiin sen jälkeen kotiseutunsa Kalvolan sankarihautausmaalle. Samalla Kalvolaan lähti myös sotamies Laineen tekemä puuristi, mikä sijoitettiin Tapani Wirkkalan suunnittelemaan tiikkiseen vitriiniin Kalvolan siunauskappelin seinään. Tämän summan ristin paljastustilaisuus pidettiin 17.5.1953. Aloitteellinen osapuoli tapahtumassa oli Kalvolan reserviupseerit.
Tuhoutuneen korsun vieressä on lukuisia vedellä täyttyneitä pommikuoppia

Onkohan tämä ollut korsun suuaukko

Nykyisin alkuperäinen Summan risti on kuparisessa vitriinissä Kalvolan sankarihautausmaalla. Kuvan rististä voit käydä kurkkaamassa täältä. Mutta millaiselta tuhoutuneen korsun paikalla näyttää tällä hetkellä? Me kävimme paikalla huhtikuussa 2015 ja silloin alueella näytti tältä ja voin sanoa, että olin aika vaikuttunut tällä paikalla, missä niin moni menetti henkensä myös minun edestäni.
Muistomerkit korsun kohdalla

Nyt alueella on kanta-hämäläisten sotaveteraanien toimesta pystytetty uusi koivuristi 3.6.1995 ja myöhemmin aluetta hoitavat Kalvolan reserviupseerit ry on hankkinut myös muistolaatan, mikä on kiinnitetty luonnonkiveen muistuttamaan sodan kauheuksista 12.7.2008. 

maanantai 14. elokuuta 2017

Uusikirkko / Halilan kirkko

Viikonloppu kului tietoteknisiä ongelmia ratkaisten ja opin taas jotain uutta. Varmuuskopiot tietyistä asioista on syytä olla, jos meinaa nukkua yönsä kunnialla. Oma osansa teknisiä ongelmia on myös työpaikallani, mutta ne selätin onneksi jo viime viikolla, tosin aikaa meni senkin ongelman ratkaisuun. Koska viime yöt on sujuneet asioita murehtien, niin tänään aion ilokseni julkaista yhden kohteen blogissani...

Tänään ollaan Karjalan kannaksella Uudellakirkolla. Täällä sijaitsi aikoinaan yhä edelleen monien vaiheiden jälkeen toimiva tuberkuloosiparantola. Nykyisin toiminta on muuttunut siten, ettei tuberkuloosi ole enää pääasia, vaan muut ihmisten terveyteen liittyvät hoitotoimenpiteet ovat pääosassa. En kuitenkaan tällä kertaa aio esitellä Halilan parantolaa, koska se tulee aikoinaan julkaistuksi kunhan saan selviteltyä Venäjän vallankumousjohtaja Leninin liikkeet päivämäärineen vuosina 1917 ja 1918. Monet noihin tapahtumiin liittyvät paikat olen jo kuvannut, mutta julkaisen ne aikoinaan yhtenäisenä juttusarjana. Nyt te lukijat tietenkin arvaatte että Lenin ja Halila liittyvät toisiinsa....
Halilan kirkko syksyllä 1941 (SA-kuva)

Parantola perustettiin vuonna 1889 ja se vaihtoi nopeasti omistajaa, koska jo 1892 Venäjän keisari Aleksanteri III osti parantolan sotilaiden hoitokodiksi. Koska asiakaskunta koostui täysin venäläisistä asiakkaista, niin tottahan heille piti kirkko perustaa parantolan yhteyteen. Ortodoksinen seurakunta toimi alueella vuodesta 1893 aina vuoteen 1919, jolloin suomalaiset lakkauttivat sen toiminnan. Koska Pyhän Aleksanteri Nevskin mukaan nimetty kirkko jäi tyhjilleen ja tarpeettomaksi, niin Suomen valtio möi sen vuonna 1925. 
Halilan kirkko 2016

Olen näköjään ainut asiakas Halilan kirkossa

Tuolloin kirkko muutettiin luterilaiseksi ja se toimi suomalaisten uudelleen avaaman parantolan kirkkona vuoteen 1944 saakka välirauhan aikaa lukuunottamatta. Kirkko säilyi vaurioitumatta sotien ajan, mutta mikä oli kirkon kohtalo sotien jälkeen. Sitä en osaa sanoa. Arvauksiahan voi esittää, joten en yllättyisi vaikka se olisi toiminut kulttuuritalona tai elokuvateatterina! Ehkä joku osaa vastata tähänkin?
Kirkon takana oli hauta

Mitä lie lukee?

Neuvostoajan lopulla kirkko peruskorjattiin ja veikkaanpa, että sitä on ulkokuoresta rempattu senkin jälkeen, koska 2016 se oli todella upea näky. 

Tämän kirkon historiasta olisi hienoa tietää enemmänkin, mutta kun en osaa tuota venättänkieltä. Ehkä olisi jo aika alkaa opettelemaan... Laitan tuohon alapuolelle infotaulun tekstit, jos vaikkapa joku venäjää osaava innostuisi ne minulle kääntämään. Niissä on takuulla paljonkin mielenkiintoista!




Lisäksi kirkon läheisyydestä löytyy punatiilinen torni, minkä merkitys jäi itselleni epäselväksi. Onko kyseessä kirkon kellotapuli vai onko rakennelmalla joku muu tarkoitus. Lisäksi minua kiinnostaisi suunnattomasti, että onko alueella hautausmaa, koska veikkaanpa muutaman sotilaan kuolleen tänne aikoinaan?
Punatiilinen koristeellinen torni oli telineiden ympäröimä

Hirsinen rakennelma huipulla ihmetyttää...

lauantai 12. elokuuta 2017

Kurkijoki / Kaikkien sankarivainajien nimilaatat

Viime kerralla esittelin kurkijokelaisten sankarivainajien muistomerkit. Samalla kertaa tuli sisällissodan valkoisten sekä talvi- ja jatkosodan sankarivainajien muistomerkit. Näihin liittyy myös tämänkertainen muistomerkki samaiselta Kurkijoen entisen kirkon mäeltä. 
Muistomerkki sijaitsee sankarihautausmaa-alueella

Kyseessä on vuonna 1999 paljastettu muistomerkki, mihin on kolmeen metalliseen laattaan kirjoitettu kaikkien Kurkijoen sankarihautaan laskettujen nimet. Listassa pitäisi olla peräti 148 nimeä, mutta enhän minä noita jaksanut laskea. Toivottavasti olen oikeassa. 
Muistomerkin laella on risti

Minulla ei myöskään ole mitään tietoa vuosilukua lukuunottamatta, että kuka tämän on pystyttänyt? Myöskään muistomerkin suunnittelijasta en tiedä, mutta eiköhän Kurki-säätiöllä ole näppinsä pelissä tässäkin muistomerkissä. Jos tiedät asiasta jotain lisää, niin ota minuun yhteyttä, niin päivitetään tiedot kohdilleen....
Teksti: Uhri isänmaalle ja 148 nimeä sankarivainajia

torstai 10. elokuuta 2017

Kurkijoki / Sankarivainajat

Viikko on lähtenyt liikkeelle enemmän kuin työntäyteisesti. Kiirettä on ollut ja sitä tulee kaiketi piisaamaan ensi kesään saakka. Jotenkin en itse ole vielä osannut kääntää omaa työmoodia täysille, koska kesäni meni enemmän ja vähemmän laiskotellessa. Sitä olisi ollut mukava jatkaa vielä jokunen viikko, mutta siihen ei tänä suvena ollut mahdollisuutta.... Nyt tämä kesän vetelehtiminen muuttuu sitten syksyn stressaamiseksi, mitä minun pitää varoa viimeiseen saakka. Nyt kuitenkin asiaan!

Edellisellä kerralla olimme Kurkijoen kirkonmäellä ja samalla paikalla jatkamme tänäänkin. Nyt aiomme kuitenkin esitellä kaksi muistomerkkiä yhdellä kertaa, koska kyseessä ovat Kurkijoen vuoden 1918 sankaripatsas ja uudempi talvi- ja jatkosodan sankarivainajille pystytetty muistomerkki. Itse en kummemmin tykkää näistä "niputuksista" mutta koska muistomerkit ovat vierekkäin, niin on vähän pakko....
Kurkijoen sankarivainajat

Vuoden 1918 sankaripatsas on historiansa aikana kokenut kovia. Heti sisällissodan jälkeen aloitettiin keräämään rahaa muistomerkkiä varten etenkin lottien toimesta. Nopeasti rahoitus saatiin kasaan ja ilmeisesti patsas saatiin vielä melkoisen halvalla, koska sen suunnitteli arkkitehtuuria opiskeleva Kurkijoen kirkkoherran tytär Elsa Arokallio. Nopeasti suunnitelma muuttui todeksi ja jo 26.9.1920 pidettiin juhlallinen patsaan julkistamistilaisuus. 

Muistomerkin viereen haudatut vainajat saivat olla muistomerkkeineen aivan rauhassa aina talvisodan päättymiseen saakka, jolloin alueelle saapuivat uudet omistajat. he tuuppasivatkin kolmimetrisen pystymallisen muistomerkin nurin ja siirsivät sen pois tieltä, koska tilalle piti asettaa kipsinen Leninin patsas. Se ei koskaan kerinnyt valmiiksi asti, vaan suomalaiset löysivät sen keskeneräisenä elokuussa 1941.
Leninin keskeneräinen patsas Kurkijoen sankarihautausmaalla 12.8.1941 (SA-kuva)
Nopeasti entinen kivi, mikä löytyi lähistöltä, nostettiin paikalleen ilman ristiä, mikä oli kadonnut ilmeisesti kiveä kaadettaessa. Sankarivainajien hautauksia jatkettiin samalle sankarihautausmaalle ja 27 sisällissodassa kaatunutta muistomerkissä mainittua valkoista saivat sodan kuluessa 148 sankarivainajaa vierellensä. 
Muistomerkki on karu ja yksinkertainen....teksti isänmaan puolesta kaatuivat 1918 ja 27 nimeä

Suomalaisten saapuessa alueelle uudelleen 1991 huomattiin muistomerkin olevan jälleen kenollaan maassa. Se nostettiin uudelleen pystyyn, kunnes se huomattiin taas kaadetuksi vuonna 1997. Tuolloin muistomerkki kunnostettiin ja siitä lähtien sen huipulla on taas ollut kivinen risti.

Sisällissodan valkoisten uhrien rinnalle pystytettiin Kurki säätiön toimesta vuonna 1994 muistomerkki talvi- ja jatkosodan sankarivainajille. Valitettavasti muistomerkin teksti on melkoisen vaikealukuinen, joten kirjoitanpa tähän tekstin: "Tällä paikalla olleeseen sankarihautausmaahan on 1939-1944 haudattu 148 suomalaista sotilasta. He kaatuivat puolustaessaan vapautta ja isänmaataan." Alapuolella sama venäjänkielellä ja maininta Kurki säätiö 1994.
Talvi- ja jatkosodan sankarivainajien muistomerkki

Tekijää enkä tarkkaa paljastamispäivää en saanut selville yrityksistäni huolimatta. 

Muistomerkkien läheisyydessä on myös venäläinen sotamuistomerkki, mutta siitä sen enempää kuin yksi kuva tuohon alapuolelle....

tiistai 8. elokuuta 2017

Kurkijoki / Kurkijoen kirkko

Tänään jatketaan taas assistentti Pirhosen ottamilla valokuvilla. Näilläkin lienee ikää jo pari vuotta, joten on jo aikakin saada ne julkaistuksi. Tämä on vaan valitettava tosiasia, että päivässä kerkeää ottamaan reissulla muutaman kuukauden kuvat ja lopulta päätyvät vain kuluttamaan tallennustilaa pilvipalveluissa. Valitettavasti tämän nopeampaan julkaisuvauhtiin ei vaan riitä rahkeet. Toisaalta parempi myöhään kuin ei ollenkaan...

Valitettavasti tämän päiväisestä kohteestamme Kurkijoen kolmannesta kirkosta ei ole jäljellä kuin perustukset ja muistomerkki, minkä esittelen teille lukijoille. Lienee kuitenkin syytä kertoa hivenen alueen aiemmistakin kirkoista, koska muistomerkissäkin on suluissa numero 3, mikä kertoo kirkkoja olleen yhteensä kolme kappaletta. Tällä tarkoitetaan tietysti luterilaisia kirkkoja. 
Kurkijoen kirkon perustukset ja muistomerkki

Kurkijoen, kuten monen muunkin luovutetun Karjalan alueista on saanut kristillisen opin idän suunnalta. Näin kävi Kurkijoellakin, missä vuonna 1589 muodostui kreikkalaiskatolinen seurakunta, johon kuului yhdeksän kappelia eli arvatenkin alue oli melkoisen laaja. Sen sijaan luterilainen seurakunta Kurkijoelle perustettiin vasta Stolbovan rauhanteon jälkeen vuonna 1635. Samalla Kurkijoki sai myös oman kirkkoherrankin palvelemaan uskovaisia.

Tiedot ensimmäisistä luterilaisista kirkoista ovat vähäiset. Jossain on mainittu vuosiluvuksi 1660, jolloin ensimmäinen luterilainen kirkko olisi alueelle noussut, mutta varmaa on vain se, että vuonna 1686 Kurkijoen kirkko oli toiminnassa. Uutta kirkkoa käytiin rakentamaan 1753, mutta valmiiksi se tuli vasta 1768, jolloin edellinen kirkkokin oli vielä pystyssä vaikkakin ränsistyneenä.

Kolmatta ja viimeiseksi jäänyttä kirkkoa rakennettiin arkkitehti F.A.Sjöströmin ohjeiden mukaan 1878-1880. Urut kirkkoon saatiin 1891 ja lämmityslaitteet asennettiin paikalleen 1905, jolloin kirkkoa korjailtiin muutenkin. Tällaisessa kunnossa Kurkijoen kirkko oli talvisodan aattona ja sodastakin se selvisi ehjänä. 
Tältä Kurkijoen kirkko näytti 17.3.1940 eli muutama päivä talvisodan jälkeen. Oli uusien omistajien vuoro.(SA-kuva)
Suomalaisten palatessa alueelle oli kirkko kokenut muutoksia. Siitä oli tehty kulttuuritalo ja siellä oli esitetty elokuvia puheiden lisäksi. Urkuparvelle oli muurattu tiilinen elokuvakoneen huone ja kirkko oli täynnä propagandaa ja paikallisten sankarien kuvia. Ristit, alttari, penkit ja saarnastuoli sekä urut olivat kadonneet jonnekin.... Suomalaiset tekivät jatkosodan aikana muutoksia kirkkoon ja kunnostivat sen kokonaan. Uusintavihkimisen piti piispa Ilmari Salomies 2.4.1944. Valitettavasti kirkko oli luovutettava jo puolen vuoden kuluttua uusille omistajille.
Alttarin paikalle oli ilmestynyt korkea lava välirauhan aikana (SA-kuva)

Isä aurinkoinne kurkkii Kurkijoen kirkossa (SA-kuva)
Sotien jälkeen kirkosta tehtiin paikallisen sovhoosin viljavarasto. Tässä tehtävässä se toimi aina vuoteen 1991 Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Ensimmäiset alueelle päässeet suomalaiset löysivät kirkon ränsistyneenä, mutta tyhjänä, koska sovhoosi oli tehnyt konkurssin. 

Koska kirkko oli kuitenkin korjauskelpoinen huonosta kunnosta huolimatta, niin nopeasti heräsi ajatus kunnostaa kirkko uudelleen loistokkaaseen kuntoon suomalaisten voimin. Valitettavasti kunnostustöiden yhteydessä se syttyi palamaan ja paloi maan tasalle. 

Nyt paikalla on enää kirkon perustukset ja muistoristi laattoineen, jonka tietääkseni Kurkijoki-säätiö kustansi ja joka paljastettiin entisen alttarin paikalla vuonna 1995. Muistomerkki muodostuu luonnonkivisestä perustuksesta, missä on rautainen risti. Luonnonkiviin on kiinnitetty myös muistolaatta kertomaan alueen luterilaisten kirkkojen historiasta.
Kuva ristista tietenkin puuttui, mutta laatasta on sentään kuva
Lisää kuvia Kurkijoen kirkon menneisyydestä voit käydä kurkkaamassa täältä.