keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Jääski / Jääsken kirkko

Kylläpäs viime postauksesta on vierähtänyt aikaa! Jotenkin ei ole ihmeemmin huvittanut kirjoitella, koska kevät on tuonut tullessaan kotosalla pihatyöt ja palkkatyökin on vaatinut entistä enemmän aikaa lähestyvien arviointien takia. Lisäksi molemmat poikani päättivät muuttaa lyhyen ajan sisällä ja kukapas muu se pääsikään muuttohommat hoitamaan kuin isukki? Joten liiemmälti aikaa ja paukkuja ei ole jäänyt tähän rakkaaseen harrastukseen. Tavoitteena on nyt kyllä napakoitua ja julkaista kohteita taas. Pidän kuitenkin toisen vähän pidemmän tauon kirjoittelussa juhannuksesta alkaen. Kestääkö tauko viikon vai neljä, selviää itsellenikin vasta myöhemmin.
Jääsken kirkko kuvattuna Vuoksen toiselta rannalta. Vuosiluku tuntematon

Kaksi mieltä piristävää kuvausreissua olemme Williladyn kanssa jo tehneet Haminan - Virolahden alueelle, mutta itse ainakin odotan innolla tämän kesän kuvausreissuja Venäjän puolelle. Tiedossani on taas lisää mielenkiintoisia kohteita, mutta niiden aika tulee vasta myöhemmin. Laitoin näet eilen poliiseille tiedon, että tarvitsisin uutta passia. Sen päälle pitää vielä odottaa uutta Venäjän viisumia, niin kesäkuun alussa kaiketi alkavat reissut Karjalaan. Sitä ennen kerkiämme kaiketi kuvaamaan koko Kymenlaakson loppuun. Edessä on siis kiireinen toukokuukin, joten pakkohan se on tunnustaa, että mielessä välkkyy jo kesäloma. Saisihan tuo alkaa vaikka huomenna....
Jääsken tuhoutuneen kirkon alttari sijaitsi tällä paikalla

Lisäksi ongelmaksi alkaa muodostua intomme kierrellä kohteita, mistä on muodostunut meille mukava harrastus, kun taas ajoittain tämä kirjoittaminen maistuu ihan puulta. Sen takia julkaisematta on vielä älytön määrä kohteita, jotka on kuvattu kesällä 2014 - 2016. Siksi otankin nyt tavoitteeksi yrittää saada nämä vanhimmat valokuvatut kohteet esiteltyä vielä tämän vuoden aikana. Valitettavasti se ottaa kyllä melkoisen pitkän ajan, koska uusia tulee kuvattua koko ajan lisää. Kaikenlaista ongelmaa se pukkaakin..
Etualalla kirkon vuonna 1993 paljastettu muistomerkki

Tällä kertaa olemme Venäjän puolella entisessä Jääsken pitäjässä, mikä sijaitsee vuolaasti virtaavan Vuoksen varrella. Tarkemmin sanottuna olemme entisellä kirkkomaalla, missä sijaitsi vanha Jääsken kirkko, mihin mahtui 2000 sanankuulijaa. Alueella oli myös kellotapuli, sankarihautausmaa ja vapaussodan muistomerkki. Yhden kohteen tältä samalta alueelta olen jo aiemmin julkaissut. Kyseessä oli nälkään kuolleiden muistomerkki.

Jääsken pitäjä mainittiin ensimmäisen kerran arkistolähteissä Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa vuonna 1323, joloin siinä mainittiin Jääsken kuuluvan Ruotsin valtakuntaan. Seuraava maininta pitäjästä on vuodelta 1415, jolloin Jääskessä kerrotaan olleen oma kirkkoherra. Lieneekö kyseisellä kirkkoherralla ollut oma kirkkokin, koska tämän päivän kohteemme on ilmeisesti jo viiden Jääsken kirkko. 
Muistomerkki on sijoitettu kivijalan jäänteiden päälle

Ensimmäisistä kahdesta kirkosta ei ole sen kummempaa tietoa, mutta kolmas Jääsken kirkko rakennettiin 1612. Se ei kuitenkaan sijainnut tällä samalla paikalla vaan toisella puolella Vuoksea vajaat pari kilometriä Suomen suuntaan. Sen tarkka sijainti on itselleni täysi mysteeri. Tälle samalle paikalle rakennettiin myös Jääsken neljäs kirkko vuonna 1693, mikä oli käytössä viidennen kirkon rakentamiseen 1844 asti. Paikka vain siis vaihtui Vuoksen toiselle rannalle.

Sinne rakennettiin uusi uljas Jääsken kirkko arkkitehti A.F. Granstedtin piirustusten mukaan ja siitä tulikin iso. Kirkkoon mahtui jopa 2000 sanankuulijaa. Samaan aikaan rakennettiin myös kellotapuli, mistä on jäljellä enää perustuksista muutama kivenlohkare. Mukavuuksia kirkkoon lisättiin vuonna 1906, jolloin kirkkoon asennettiin lämmityslaitteet ja kaminat. 
Entisen alttarin paikalla on astetta karumpi alttari

Kirkko oli aktiivisessa käytössä aina sotiin saakka, jolloin se jäi venäläisten haltuun talvisodan jälkeen. Lopullisen tuhonsa se koki kesällä 1941, jolloin suomalaiset palasivat alueelle. Hyökkäysvaiheen aikana kirkko paloi maan tasalle, mutta itselleni jäi epäselväksi, tuhoutuiko se suomalaisten vai venäläisten toimesta. Uskon saavani tähän asiaan lukijoilta parempaa tietoa. 

Kirkon paikalle on valmistunut 1993 muistomerkki, joka kertoo Jääsken kirkon historiasta muutamalla lauseella. Muistomerkki on Armas Hutrin tekemä, joka oli itse kotoisin Jääskestä. Valitettavasti en löytänyt tähänkään varmistusta mistään, mutta eiköhän lukijat paikkaa tämänkin aukon lähipäivien aikana?
Kirkkomaan läheisyydessä on myös muita historiallisia jäänteitä....neuvostoajalta

Jos olet kiinnostunut laajemminkin tutustumaan Willimiehen jo esittelemistä kohteista, niin voit kurkata ne ylläpitämältäni kartalta. Karttaan merkitystä täpästä aukeaa linkki kohteen tarkempaan esittelyyn. Kartta toki päivittyy jatkuvasti, kun täällä blogissa jotain julkaisen. Sitä saa muuten jakaa eteenkin päin!   

1 kommentti:

  1. Hei! Tuo surullisen näköinen jäänne on viipurilaisen arkkitehti Jalmari Lankisen suunnittelema Jääsken kirkonkylän kansakoulu. Se valmistui 1930-luvun lopulla ja oli kutakuinkin kunnossa 1990-luvun alkuun asti. Sen jälkeen rakennuksen alamäki on ollut hurja. Kuva rakennuksesta valmistumisensa jälkeen löytyy esim. Museoviraston sivuilta: https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19451228_77.36

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita