lauantai 18. helmikuuta 2017

Uusikirkko / Leninin muistoseinä

Pari päivää on nyt Willimiehellä mennyt flunssassa ja toimintakin on samaa sarjaa. Lepoa, kiroilua ja lepoa on ollut ohjelmassa ihan liikaakin viime päivnä. Onneksi sentään jotain piristystäkin on ollut tarjolla. Torstaina kävin Kisapuistossa katsomassa kun SaiPa hakkasi vajaamiehisenä Sportin ja äsken katselin netistä kun SaiPa hakkasi Mikkelissä Jukurit jäänrakoon kaikkien aikojen heikoimmalla rosterilla. Hyvä osoitus taas siitä, että taisteluhenki ja asenne vievät vaikka läpi harmaan kiven. Iso käsi täältä Joutsenosta SaiPalle. Ensi tiistaina nähdään taas Kisapuistossa...
Leninin muistoseinä Halilan parantolan risteyksessä

Yksi voiton takuumiehistä oli maalivahti Tuohimaa, joka oli kuin muuri vihollisen maalintekijöiden välissä. Mies oli täyttä rautaa! Yhtä jykevä seinä, samanlaisia kolhuja kärsineenä kuin SaiPakin, löytyy Uudeltakirkolta Halilan parantolan tienhaarasta. Itse pujopartainen Lenin on saanut oman muistomerkin tänne. Lieneekö syynä se, että Lenin vieraili täällä Halilan parantolassa itseään hoidattamassa muutamaan otteeseen. Niistä retkistä tosin lisää joskus myöhemmin...
Kolhuja saaneena Lenin on vieläkin pystyssä

Tekijästä ja paljastusvuodesta minulla ei ole mitään tietoa, mutta lieneekö sillä mitään merkitystäkään. Samanlaisiahan voi löytyä lukuisia lisää eri puolilta suurta venäjän maata? Pääasia on se, että SaiPa voitti! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita