tiistai 17. lokakuuta 2017

Viipuri / Pyhän Annan kruunun muistomerkit

Viipuri on kaupunki, mikä on vaihtanut omistajaa useasti. Milloin minkäkin porukan lippu on nostettu Viipurin linnan tornin huipulle kertomaan kuka kaupunkia hallitsee. Historialla on taipumus toistaa itseään ja rajoja siirretty monia kertoja, joten hitostako sen tietää jos vaikka siniristilippukin liehuu vielä joskus tornin huipulla? Koska nyt ei pikaista muutosta ole luvassa, niin palataan ajassa taaksepäin vuoteen 1710, jolloin ruotsalaiset heitettiin pois Viipurista näillä näkymin viimeisen kerran.
1710 valtauksen muistomerkki 

Kuten viime vuosisatoina useasti, niin kysymys oli etenkin Pietarin turvallisuudesta. Kaupunkihan oli perustettu Pietari Suuren toimesta vuonna 1700 ja se vaati ympärilleen maata turvakseen. Suuri pohjan sota oli syttynyt Venäjän ja Ruotsin välille ja Pietari päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen. Ensimmäinen yritys Viipurin valtaamiseksi epäonnistui vuonna 1706, mutta vuonna 1710 Viipuri antautui 77 päivän piirityksen jälkeen. Kaupunki vaihtoi omistajaa!
"Venäläisille sotilaille, jotka kaatuivat Viipuria vallattaessa"

Sotatoimien johdossa toimi amiraali Arpaksin, jonka johdolla 13000 miestä sai tehtäväkseen valloittaa Viipurin. Joukot saivat lisää vahvistusta Venäjän laivaston saapuessa paikalle Pietari Suuri mukanaan. Juhannnuksen kieppeillä piiritystä oli jatkunut jo 77 päivää ja apua Ruotsista ei näyttänyt olevan tulossa, jolloin eversti Stiernstråle päätti antautua. Viipuri kuului nyt Venäjään vaikka asia lopullisesti vahvistettiin vasta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa.  
Vierestä löytyy hauta

"Tässä lepäävät 30 Pietari suuren armeijan Viipurib valtaukseen v.1710 osallistuneen sotilaan jäännökset. Ikuinen muisto heille"

Tämän onnistuneen sotaretken kunniaksi venäläiset ovat pystyttäneet kaksi muistomerkkiä Pyhän Annan kruunun ulkopuolelle. Muistomerkkien iästä, tekijästä ja mistään muustakaan en tiedä valitettavasti mitään. Kenties jälleen kerran teistä lukijoista olisi apua? Kiitos jo etukäteen...

maanantai 16. lokakuuta 2017

Viipuri / Pyhän Annan kruunu

Viikonloppu takana ja kaikkea mielenkiintoista on tullut tehtyä. Perjantaina vietin omalla pihamaalla grillikauden päättäjäisiä ja lauantai meni pihatöissä sekä SaiPan peliä katsoessa. Eilen sitten olikin edessä ensimmäinen yleisötapahtuma blogiin liittyen. Kävin näet iltapäivällä pitämässä Lauritsalassa esitelmän Lauritsala-seuralle Willimiehen jäljillä blogista ja bloggaamisesta ylipäätään. Tilaisuus oli mukavan rento ja omasta mielestäni selvisin tyylikkäästi...
Linnoitukseen saavutaan vallihaudan yli pohjoissuunnasta

Nyt edessäni on vielä viikon verran töitä ennen kuin viikon mittainen syysloma alkaa. Pakko sanoa, että tällä kertaa loma tulee sopivaan aikaan. Takki on melkoisen tyhjä ja akkuja pitää päästä lataamaan. Mikäs siihen paremmin sopiikaan kuin muutaman päivän kalareissu Lemille kaverin mökille? Uistinta vetäen on omat pään sisäiset asiat ennenkin laitettu kuntoon! Toimii takuulla tälläkin kertaa...

Nyt kun edessä on vielä ponnistelua tämän blogin suhteen, niin otetaan taas yksi kohde Viipurista. Tällä kertaa kyseessä on venäläisten 1700-luvun alkuvuosikymmeninä rakentama linnoitus Pyhän Annan kruunu, mikä rakennettiin sen jälkeen kun venäläiset olivat valloittaneet Viipurin ruotsalaisilta 1710. 
Sisääntuloportit on komiat

Viipuri oli tuolloin linnoitettu vahvasti idän suunnalta ja lisäksi kaupunkia kiersi ympärysmuuri. Länttä vastaan etuvartiona oli Viipurin linna, mutta länsisuunta tarvitsi vahvistusta. Täyttä varmuutta rakentamisajankohdasta ei ole, mutta ajoittunee vuosien 1710 ja 1740 välimaastoon. Lopputuloksena oli kruununmuotoinen linnoitus, joka bastionien lisäksi varustettiin maavalleilla ja pohjoispuolelle sijoitetulla vallihaudalla, joka jätettiin kuivaksi.
Pientä remonttia kaipaisi...

Linnoitus muureineen on iso

Kaikki majoitusrakennelmat ovat kadonneet

Kuten niin usein ennenkin, niin sotilasvarustukset muuttuvat ajoittain tarpeettomiksi. Näin kävi Pyhän Annan kruunullekin, koska Suomen sodan jälkeen raja muuttui niin kauaksi, että linnoitukselle ei ollut enää käyttöä. Viime vaiheessa jo ennen sotaa, linnoitus oli toiminut varikkona Venäjän sotajoukoille, tosin eihän tuota taistelutoimintaan ole tarvittu koko olemassaolonsa aikana! Viimeiset muutokset linnoitukseen tehtiin kuitenkin ensimmäisen maailmansodan aikana. jolloin linnoituksen valleihin valettiin betonia tykkien alustaksi. Samalla kertaa rakennettiin myös majoitustiloja sotajoukoille, mutta ne ovat kadoneet...
Nykyisin alue tuntuu olevan häävieraiden suosiossa

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Viipuri / Torkkeli Knuutinpojan patsas

Viipuri on vanha kaupunki, minkä historiassa on sattunut kaikenlaista vuosisatojen varrella. Kaupunki on kuulunut milloin ruotsalaisille, venäläisille tai suomalaisille. Se onkin taannut kaupungille menneisyyden, jolloin kaupunki oli ehkä kansainvälisin paikkakunta näillä nurkilla. Ehkä parhaiten vaikeita ja ajoittain kipeitäkin historian hetkiä kuvastaa Viipurin vanhalla raatihuoneen torilla sijaitseva Torkkeli Knuutinpojan patsas. Kyseinen henkilöhän on perinteisesti nimetty Viipurin kaupungin perustajaksi, vaikka samalla paikalla oli toiminut jo satojen vuosien ajan karjalaisten kauppapaikka.
Vanhan raatihuoneen tori ja Torkkelin patsas

Torkkelin patsas on täysin kunnostettu

Viipurin perustaminen ja linnan rakentaminen on perinteisesti yhdistetty viimeiseen eli kolmanteen Suomen alueelle tehtyyn ristiretkeen. Mitään varmuutta ei ole siitä, että oliko Torkkeli reissussa mukana, mutta ainakin hän on nykyisin juuri parhaiten tunnettu tästä teostaan. Kukaan tuskin enää muistelee hänen päiviensä päättymistä pää mestauspölkyllä! Jos kuitenkin Tyrgilsin eli meikäläisittäin Torkkelin elämäntaival kiinnostaa, niin kurkkaapa täältä
Viipurin takaisinvaltauksen hetkellä 31.8.1941 tori näytti erilaiselta...(SA-kuva)

Patsas on ehjä, mutta raatihuone on palanut pahasti (SA-kuva)

Pitihän kaupungin perustajalle lopulta pystyttää patsaskin, mutta sitä viipurilaisten piti odottaa kauan. Aloitteen patsaasta tekivät Viipurin ruotsinkieliset arkkitehti Johan Jacob Ahrenbergin johdolla jo 1870-luvulla. Yksimielisyys patsaan tilaamisesta syntyi lopulta ja sen tekijäksi valittiin kuvanveistäjä Ville Vallgren. Kolmen vuoden urakoinnin seurauksena patsas valmistui vuonna 1887, mutta nyt edessä oli uusi ongelma, suorastaan poliittinen. Venäläiset näet kielsivät patsaan pystyttämisen, koska olihan kyseessä ruotsin entinen kuningas ja arvostettu sotasankari. Tämähän ei tietenkään käynyt päinsä! 
Torkkeli ja raatihuone kunnostettuina

ullakkopalo raivosi raatihuoneen ylimmässä kerroksessa 2015

Vallgren oli satsannut patsaaseen kaikkensa käyttäen esikuvana Tukholmaan 1800-luvun puolivälissä pystytettyä Birger Jaarlin patsasta. Pitkän väännön jälkeen lupa patsaan pystyttämiseen saatiin 1908 ja se sijoitettiin vanhan raatihuoneen edustan torille arkkitehti Segerstadtin suunnitteleman jalustan päälle. Eihän tuo patsas vielä tuolloinkaan ollut kaikille mieleinen, vaan Viipurin suomenmieliset vastustivat patsaan pystyttämistä. 
Pitihän se itsekin päästä kuvaan

Patsaan arvostus nousi kuitenkin Suomen itsenäistyttyä 1917 ja siitä muodostui nopeasti kaupungin tunnettu symboli, mikä kuvasti länsimaista sivistystä idän porteilla. Valitettavasti Torkkeli Knuutinpoika ei ole saanut aina tähystää oman jalustansa päältä, vaan patsas vaurioitui pahasti Viipurin taisteluiden aikana kesällä 1944. Lopulta patsaalla oli edessään siirtäminen rikkinäisenä pois paikaltaan 1948. Patsas oli jemmassa jossain Salakkalahden alueella aina vuoteen 1975 saakka, jolloin sen löysi Viipurin museon työntekijä. Onneksi hän päätti varastoida patsaan eikä antanut lupaa hävittää sitä.
Torkkeli katselee linnan suuntaan

Torkkeli Knuutinpoika

Aikansa Viipurin linnan varastossa maannut Torkkeli odotti aikoja parempia ja ne tulivatkin. Välittömästi Neuvostoliiton romahdettua, patsas päätettiin restauroida. Työ aloitettiin 1991 ja lopulta kunnostettu Torkkeli Knuutinpojan patsas oli valmis sijoitettavaksi entiselle paikalleen. Toivottavasti tämä Viipurin 700-vuotisjuhlien 2.7.1993 merkittävin osa saa katsella vielä satoja vuosia rakennuttamansa Viipurin linnan suuntaan... 
Patsasta voi katsella vaikkapa terassikahvia nautiskellen

lauantai 14. lokakuuta 2017

Kuokkala / Ilja Repinin patsas

Kesällä 2016 Willimies punkkaili vajaan viikon päivät Kuokkalassa(nykyään Repino) hotelli Baltietsissa Williladyn kera. Kokemuksena hotellin pihaan saapuminen oli sitä luokkaa, että Willilady halusi välittömästi palata kotiin, koska hotelli näytti ulospäin järkyttävältä. Olihan se toki noinkin, mutta onneksi sisätilat nyt sentään olivat siedettävät. Täältä reissumme suuntautuivat eri puolille aina Pietaria myöten, missä minut ryöstettiin metrossa kuin pahainen koulupoika. Vieläkin korpeaa....

Alue oli upea hiekkarantoineen ja rantaravintoloineen, mutta alueelta löytyy myös mielenkiintoisia kohteita, jotka liittyvät alueen nykyisen nimen antaneeseen henkilöön taidemaalari Ilja Repiniin. Sen verran kiireinen tuo meidän aikataulumme kuitenkin oli, ettemme käyneet taiteilijan omassa kodissa Villa Penatyssa sisällä. Paikkahan on alkuperäisen sodissa tuhoutuneen rakennuksen kopio, joka avattiin museona vuonn 1962. Laiskuutemme on toki jäänyt kyllä näin jälkikäteen kismittämään. 
Ilja Repinin patsas Repinossa, entisessä Kuokkalassa

Entisessä Kuokkalassa asusteli paljon venäläisiä aatelisia ja muita varakkaita henkilöitä ennen Suomen itsenäistymistä. Valtaosa heistä katosi Venäjän myrskyissä vallankumousvuosina ja monet jatkoivat matkaansa emigrantteina eri puolille maailmaa. Eräs henkilö kuitenkin päätti jäädä asumaan Kuokkalaan omalle huvilalleen. Hän oli kuuluisa taidemaalari Ilja Repin, jonka elämänvaiheista voitte lukaista täältä. Itse kerron hänestä paljon lyhyemmin. 

Repin syntyi 1844 perheeseen, jolla oli kasakkatausta. Jo nuorena hänen lahjakkuutensa havaittiin ja hän alkoi luoda kirkkotaidetta. Lopulta hän siirtyi Pietariin opiskelemaan 1863 ja teki henkensä pitimiksi kaikenlaisia töitä. Hänestä kehittyi tunnettu muotokuvamaalari, millä hän elätti itsensä. Vuodet 1876-1882 hän asui apurahan turvin Pariisissa ja lopulta asettui perheineen Moskovaan, kunnes edessä oli muutto pääkallopaikalle Pietariin.
Patsaan tai paremminkin rintakuvan ympäristö on hoidettu

Teoksissaan Repin käsitteli yhteiskunnallisia aiheita, joista ehkä suomalaisissakin koulukirjoissa esiintynyt kuva Volgan lauttureista lienee meille kaikkein tutuin. Yhteys suomalaisiin ja Suomeen vahvistuikin vielä aikojen kuluessa, kun edessä oli hänen elämänsä viimeisin muutto. Repin osti naisystävänsä Natalia Nordmanin kanssa Kuokkalasta huvilan, mille he antoivat nimen Penaty. Muuttovuosi oli 1899. Täällä pariskunta asuikin koko loppuelämänsä. 

Suomen vuosinaan repin harjoitti maalaustyötä, kirjoitti elämäntarinansa kirjaksi ja tapasi kulttuuriväkeä niin Venäjältä kuin Suomestakin. Huomionosoituksia hän sai osakseen kulttuuripiireiltä, kuten Suomen taiteilijaseuran kunniajäsenyyden 1914. 
Ilja Repin

Maiden välisen rajan sulkeutuminen Suomen itsenäistymisen jälkeen asetti omat haasteet. Vaikka Repiniä kosiskeltiin jatkuvasti palaamaan Venäjälle, koska hänen taiteensa oli bolsevikkien mieleen, niin hän kieltäytyi joka kerta paluusta vaikka hänelle tarjottiin huimaavia summia hänen taloudelliseen ahdinkoonsa. Hän jäi kuitenkin Kuokkalaan ja kuoli 29.9.1930 omassa huvilassaan Villa Penatyssa, minne hänet myös haudattiin. Itse huvila tuhoutui viime sodissa täydellisesti, mutta se rakennettiin uudelleen ja avattiin yleisölle 1962. Valitettavasti aikani ei tällä kertaa riittänyt käydä museossa.
Patsasta vastapäätä on ravintola Stroganoff

Minun oli vaikea löytää alueelta parkkipaikkaa omalle Chryslerille....

Hienon kunnianosoituksen tämä taiteilija sai Neuvostoliitolta 1948, jolloin entinen Kuokkala nimettiin uudelleen Repinoksi. Kaiken lisäksi ovat pykänneet patsaankin päätien varren puistikkoon. Kuinkahan Repin itse suhtautuisi tähän? 

perjantai 13. lokakuuta 2017

Viipuri / Viipuriin haudattujen vainajien muistolle

Eilisehtoona istuin pihagrillin ääressä, koska oli poikkeuksellinen päivä. Jostain kumman syystä ei satanut, joten pitihän se kokeilla kuinka mukavaa se on istua roihuavan tulen äärellä, mikä rauhoittaa hermot ja tekee levollisen mielen. Kerkesinpä grillin ääreltä päivittää uuden kohteenkin, mutta nyt tulee jo seuraava! Hillitöntä aktiivisuutta havaittavissa, joten takaisin Viipuriin. 

Viipuri tuntuu olevan kadonneiden muistomerkkien luvattu kaupunki. Monet kaupungin patsaista ja muistomerkeistä kärsivät sodista ja niitä seuranneesta ajasta. Sam koskee myös tämänkertaista kohdettamme - jonka edeltäjä on kadonnut historian hämärään. No, ainakaan minä en tiedä minne se on kadonnut. Joka tapauksessa nykyisin samalla paikalla on uusi vuonna 1993 paljastettu muistomerkki, mutta siitä kohta lisää...
Alkuperäinen 1921 paljastettu muistomerkki 5.2.1940 (SA-kuva)

Alunperin tähän samaan paikkaan, joka silloin oli Viipurin tuomiokirkon edustalla, haudattiin valkoisia sotilaita. Heistä yhdeksän valkoista menetti henkensä Viipurin katutaisteluissa ja Kolikkoinmäen takaisinvaltauksessa sekä 20 oli Viipurin lääninvankilassa murhattuja. Samaan joukkohautaan heidät kuitenkin laskettiin 9. ja 11.5.1918. 
Muistomerkki on alkuperäisellä paikalla tuomiokirkon portaiden yläpäässä

Viipurin kaupunki teki aloitteen ja hankki paikalle muistomerkin nimeltä "Vala". Tekijät olivat Gunnar Finne ja Carolus LIndberg. Muistomerkki paljastettiin toukkokuun alussa 1921, jolloin tuli kuluneeksi kolme vuotta Viipurin vapauttamisesta. Jalustan sivustaan oli kaiverrettu 1918 ja toiselle puolelle runo. Patsaan ympärillä oli vainajien hautakivet nimineen. Kohtaloksi koitui jatkosota, jonka aikana patsas katosi. Myöhemmin on sitten kadonnut jalustakin.
Kyseessä on melkoinen harmaagraniittimöykky
Neljällä kielellä

Tekijän signeeraus

Entiselle paikalle sijoitettiin kuitenkin Juha Lankisen tekemä uusi muistomerkki kaikille, kansalaisuudesta riippumatta, kaatuneille ja kaupunkiin haudatuille vainajille. Virallinen julkistuspäivä ei ole tiedossani.

PS. Monet ovat kyselleet linkkiä blogin karttaan, joten liitänpä sen vielä tähän alle. Kohdekartta, mistä löytyy linkit jokaiseen kohteeseen, on täällä.

torstai 12. lokakuuta 2017

Viipuri / Saituus ja petos

Viipuri on kaupunki, mistä löytyy joka reissulta aina jotain uutta. Ehkä juuri siksi olenkin vieraillut siellä viime vuosina useasti eikä reissut tule ihan lähivuosina loppumaan. Kaupunki vain kiehtoo minua vanhan historiansa ja osittain ränsistyneisyytensä takia. Lisäksi vanha keskiaikainen asemakaava vanhassa kaupungissa on jotain sellaista mitä ei enää Suomesta löydy. Kaupunki on myös hyvin dokumentoitu, mutta vielä löytyy jotain, mistä en yksinkertaisesti ole löytänyt muuta tietoa kuin nimen.
Kuvattu Linnalta saavuttaessa vanhaan kaupunkiin. Patsaat molemmin puolin kulkutietä

Toinen patsaista

Vahtituvan vieressä toinen

Kyseessä on vanhalta raatihuoneen torilta Linnansillalle lähdettäessä vanhan kulkuaukon ympärillä olevat teokset Saituus ja petos. Tekijöistäkään en tiedä tuon taivaallista vaan tällä kertaa odottelen kaikessa rauhassa tietoa teiltä, arvoisat lukijat. Koska en tiedä mitään kohteesta, niin kuvat sen sijaan voin julkaista kaikkien iloksi.
Ratas kädessä

Kumpihan tämä lienee?

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Viipuri / Viipurin kauppahalli

Tarkoitukseni ei ole ollut julkaista Viipurista rakennuksia, mutta eipä blogissa ole aiemminkaan ollut suurempaa logiikkaa, joten tulkoon julkaistua sitten nämäkin kuvat Viipurin kauppahallista. Kyseessä on siinä mielessä legendaarinen rakennus, että kaikilla Viipurissa käyneiltä löytynee omakohtaisia kokemuksia. Kukapa ei unohtaisi talitintteja, jotka nokkivat katosta koukussa riippuvia lihakönttejä kaupan käydessä kiivaana ympäristössä. Lisäksi aggressiivinen myyntitapa lienee jäänyt monille mieleen. Itseäni ei edes huvita käydä nykyisin koko paikassa.
Valkoisesta kojusta Kauppahallin vierestä saa mahtavia shavermoja hintaan 140 rubuskaa!!!!! 

Itse rakennus Jugend-tyylisenä on komea ilmestys Kauppatorin laidassa. Aikanaan tämä arkkitehti Karl Hård af Segerstadtin piirustusten mukaan vuosina 1904-1906 rakennettu kauppahalli oli pohjoismaiden suurin, kunnes Helsingin Hakaniemeen valmistui vielä suurempi 1914. Isohan tuo rakennus on, kuten ulkomitat kertovat. Pituutta tällä osittain kaksikerroksisella rakennuksella on 130 metriä ja 20 leveyttä. Kyllähän tuosta melkoinen neliöluku tulee...
Kauppahalli, pyöreä torni ja shavermakoju samassa kuvassa....

Alkuaikoina rakennuksessa toimi reilun sadan myyntipisteen lisäksi suosittu kahvila-ravintola. Nykyisin se on pelkästään myyntikäytössä ja sieltä löytyy kaikkea mahdollista villasukista mausteisiin. Käyttötarkoitus ei ole siis muuttunut, vaikka omistaja vaihtuikin syksyllä 1944. Jo seuraavana vuonna halli otettiin uudelleen käyttöön ja sitä restauroitiin 1950-luvulla. Nykyisin rakennus on vuoden 1976 remontin jälkeen alkuperäisen näköinen.
Venäläinen muistolaatta kauppahallin seinässä

Rakennusvuosi ovenpielessä

Kuka arkkitehti ilkeää laittaa nykyisin nimensä näkyville?

tiistai 10. lokakuuta 2017

Viipuri / Pyöreä torni

Viipurin pyöreä torni on yksi Viipurin tunnetuimmista nähtävyyksistä tänä päivänä. Siellä Willimieskin on jokusen kerran lounastanut ja saanut jopa todella hyvää ruokaa. Ainakin 300 rubuskaa maksava keisarin kalakeitto on jokaisen ruplan väärtti. Saattaahan tuota joku kalliiksikin haukkua, mutta tuskinpa ovat sitä tilanneetkaan? On meinaan maailman parasta syömääni kalakeittoa! No onhan tuolla pyöreässä tornissa Willimiehellekin sattunut kaikenlaista muutakin, etenkin 1990-luvulla, jolloin Viipuriin taas pääsi käymään ihan omatoimimatkalla....
Pyöreä torni kuvattuna kauppahallin suunnalta

Jos on minulle sattunut kaikenlaista Viipurin reissuillani, niin ei kyllä kalpene pyöreän tornin historiakaan sen rinnalla. On meinaan aikamoiset kommervenkit osunut tämänkin kivirakennuksen osalle viimeisen reilun 500 vuoden aikana. Niinpä, jos mielenkiintosi heräsi, niin jatka lukemista loppuun!

Kustaa Vaasa määräsi 1542, että talonpoikien pitää maksaa veroina ruustykki eli linnoitusvarustus Viipurin linnoittamiseksi. Tuolloinkin jo vahvasti linnoitettu Viipuri saisi siis tuekseen uuden varustuksen kaupunkinsa turvaksi. Tässä vaiheessa olikin tarkoitus tehdä jopa kaksi vahvaa italialaisten oppien mukaisesti tehtyä ampumatornia, joista kuitenkin vain nykyinen pyöreä torni valmistui. Tosin sekin rakennettiin piirustuksia pienemmäksi, koska talonpoikien rasitus oli melkoinen.
Onhan se komea rakennus

Työt aloitettiin 1547 ja töitä valvoi Hans von Bergen. Työt hoitivat paikalliset talonpojat, jotka toimittivat paikalle kiviä ja muurasivat niistä tornia kasaan. Joka vuosi ampumatorniin käytettiin 2200 päivätyötä. Tällä työvoimalla saatiin aikaan melkoinen torni. Sen alaosa idän suunnalta on paksuudeltaan neljä metriä ja vielä kolmaskin kerros on paksuudeltaan liki parimetrinen. Itse silloisen kaupungin suuntaan seinien vahvuus on vähäisempi, mutta on ne silti melkoisen paksut! Osana vahvaa keskiaikaista kaupunginmuuria se muodosti vahvan varustuksen hyökkäysten varalle.

Elokuussa 155o pyöreä torni lopulta valmistui ja se oli osa kaupungin linnoitusmuuria. Sisälle sijoitetut tykit ja miehet huolehtivat kaupungin turvallisuudesta 1556 alkaneessa Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa. Sodan aikana myös Kustaa Vaasa kävi tutustumassa Viipuriin ja pyöreään torniin. Sodan jälkeen Viipuriin rakennettiin uusi Sarvilahden linnoitus, jolloin muureja jouduttiin myös rakentamaan lisää. Samalla kaupunkialue kasvoi reilusti, mutta samalla torni menetti osaltaan sotilaallisen merkityksensä, koska se jäi kaupungin uloimmaksi linnoitukseksi.
Nykyinen pääsisäänkäynti

Juniorikin kävi paikkaan tutustumassa kesällä 2015

Jos viholliset eivät olleet riesana, niin Viipurissakin raivonneet tulipalot aiheuttivat tuhoa pyöreässä tornissakin. Torni ja sen ympärillä olleet muurit rapautuivat ja tornia käytettiin 1600-luvulla vankilana ja asevarastona. Alueella käyskenteli myös lampaita nyhtämässä heinää kivien välistä ja monet niistä joutuivat vartiomiesten pidättämiksi ja miesten lounaaksi. Näiltä ajoilta elääkin tornin lempinimi Pässinlinna, mitä käytettiin yleisesti vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Torni myös vaurioitui lisää vuonna 1710, jolloin venäläiset valloittivat Viipurin ruotsalaisilta. 
Seinillä on maalauksia

Willimies kalasopalla

Venäläisten aikakaudella Viipuria linnoitettiin vahvasti ja pyöreä tornikin korjattiin ja se saikin ilmeisesti nykyisen muotonsa tuona aikana. Katto tosin piti rakentaa uusiksi vuonna 1817 riehuneen tulipalon takia ja nykyinen malli onkin tuolta ajalta. 

Sen jälkeen alkoi tornin alasajo vuonna 1860, minkä piti päättyä sen purkamiseen. Toivottiin että kaupunki purkaisi sen ilmaiseksi, kuten tapahtui vanhoille muureille, joilla täytettiin Salakkalahtea. Purkamisen syynä oli uusien tielinjausten ja asemakaavan käyttöönotto. Tässä vaiheessa pyöreä torni vielä pelastui, koska venäläiset käyttivät sitä tuolloin asehuoneena. Venäläisten poistuttua se vuokrattiin Markeloffille kauppahuoneeksi ja makasiiniksi. Markeloffin jälkeen käyttäjäksi tuli Viipurin kaupunki, joka säilytti tornissa puutarhavälineitään. 

Lopulta Viipurin ja viipurilaisten oli ratkaistava pyöreän tornin kohtalo. Sen purkamista vaadittiin monien taholta, mutta onneksi siihen ei päädytty. Pelastajaksi tuli arkkitehti Uno Ullberg, joka esitti ratkaisuksi tornin vuokraamista Wiipurin teknilliselle klubille, joka kaipasi vakituista kokoontumispaikkaa. Lupa irtosi, kunhan ulkomuoto kestäisi ennallaan.  Asia eteni ja rakennelma tutkittiin ensin mahdollisimman tarkkaan. 
                               Pyöreän tornin sisätilat videolla

Suunnittelutyö alkoi 1921 ja seuraavana vuonna valmistuivat piirustukset, jotka laativat Ullberg lähimpine työtovereineen. Rakennustyöt alkoivat 1923, kun vuokrasopimus 30 vuodeksi varmistui. Täydellisen remontin jälkeen torni oli vain mahtavia avajaisjuhlallisuuksia vailla, jotka pidettiin 18.11.1923. Sen ulkopuolelle tehtiin puinen, turvekattoinen kahvila. Siitä tuli äärimmäisen suosittu, kuten koko tornistakin. Sisätilojen seinät oli koristeltu Viipuriaiheisin maalauksin. 

Kieltolain aikana Viipurin pyöreä torni tuli kuuluisaksi paikkana, mistä sai "kovaa teetä". Asia oli yleisesti tiedossa, mutta siihen ei kummemmin puututtu, jos homma kesti kohtuuden rajoissa. Entinen meno kuitenkin jatkui kieltolain ajan jälkeen ja sen jälkeen sota lakkautti kyseiset hommat. Viipurin menetyksen jälkeen tornikin siirtyi uusille omistajille, jotka kunnostivat tornin ja jatkoivat siinä ravintolatoimintaa. Neuvostoajasta minulla ei ole sen kummempaa tietoa...

Onneksi tornia ei kuitenkaan purettu vaan nykyisin on mahdollista käydä siellä maanmainiolla keisarin kalasopalla, mitä lämpimästi suosittelen kaikille.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Kuolemajärvi / Mikael Agricolan kuolinpaikka

Jatkamme Mikael Agricolan muistomerkkien esittelyä Karjalan kannakselta, joiden historia on mielenkiintoinen ja vaiherikas. Tällä kertaa ollaan Suomenlahden rannalla Kuolemajärven Kyrönniemellä, minne Mikael Agricolan väitetään menehtyneen alueella säilyneen perimätiedon mukaan. Miksi Agricola sitten menehtyi tänne syrjäiselle alueelle 9.4.1557? 


Suurta luksusta Venäjällä. Muistomerkille on pystytetty tienviitta

Hän oli palaamassa Moskovasta, missä hän oli mukana rauhanneuvotteluvaltuuskunnan matkassa ratkomassa Ruotsin ja venäläisten välisten sotien päättämistä rauhaan. Kuningas Kustaa Vaasan pyynnöstä hän oli mukana tällä vaativalla kuukausia kestäneellä matkalla. Paluumatkalla hän sairastui vakavasti ja yritti paluuta Viipuriin hevoskyydillä. Voimat eivät vaan riittäneet vaan matka päättyi tänne Kyrönniemelle, joka sijaitsi tuolloin maiden välisellä raja-alueella, tosin Ruotsin puolella.
Tie oli tosin aika haastava....

Muutama pohjakosketuskin taisi osua reitille

Suomalaisuusaaatteen noustessa esiin 1800-luvun loppupuolella voimallisesti, perustettiin alueille nuorisoseuroja. Ne saivat kannattajia puoluerajojen ylitse ja Koivistolle semmoinen perustettiin vuonna 1892, mutta Kuolemajärvelle vasta myöhemmin. Niinpä Koiviston nuorisoseura teki aloitteen patsaan pystyttämisestä paikalle vuonna 1899, jolloin sortokaudet alkoivat. Työ alkoi rahankeruulla ja varmistamalla, että Agricola oli todellakin kuollut Kyrönniemelle. Suomen Kirjallisuusseura varmisti asian ja hanke lähti etenemään.
Emme noteeranneet kylttiä

Emmekä tätäkään

Auto parkkiin ja kävellen loppumatka

Heinäkuussa 1900 oltiin niin pitkällä, että paikalle pystytettiin muistomerkiksi hiottu graniittilohkare puisen aidan sisäpuolelle. Myöhemmin alue aidattiin taotulla metalliaidalla, joka oli samanlainen kuin paikalla nykyisin oleva kopio tästä aidasta. Sotavuodet alkoivat ja alueella tapeltiin kolmeen kertaan ja niiden aikana muistomerkki ja aita katosivat salaperäisesti jonnekin. Vuosikausiin niistä ei tiedetty mitään ja sen luultiin kadonneen pysyvästi patsaan tavoin. Tällä kertaa oli kuitenkin onni matkassa.
Löytyihän se Agricolan kuolinpaikka 

Muistomerkki on saanut olla rauhassa

Paikalla on myös pieni Agricolasta kertova museo, mutta se oli suljettu visiittimme aikana

Sotien jälkeen Kuolemajärvelle asutettu asukas ihmetteli, mikä kirjoituksella varustettu kivi hänellä on porraskivenä. Uteliaisuus heräsi ja kiven arvo tajuttiin. Muistomerkki siirrettiin tuolloin Viipurin linnan varastohuoneeseen. Tänne kivi olisi voinut unohtua, ellei paikallinen kesäasukas akateemikko Smirnov olisi kiinnostunut kivestä ja Mikael Agricolasta. Hän teki myös aloitteen muistomerkin uudelleen pystyttämisestä alkuperäiselle paikalleen. Tehtävässä häntä auttoi Venäjä-Suomi-seuran Aleksander Belov.
Agricolan kuolinpaikan muistomerkki Kyrönniemessä

Laatta kiinnitettynä aitaan

Lienee alkuperäinen muistomerkin tekijä

Muistomerkin tausta

He ottivat yhteyttä Suomalaisen kirjallisuudenseuraan ja Viipurin kaupunginjohtaja Porjadiniin, joiden ripeän toiminnan ansiosta muistomerkki paljastettiin tasan sata vuotta ensimmäisen paljastustilaisuuden jälkeen juhannuksena 2000. Myöhemmin Smirnov teetti Eremitaasin takomossa uudelleen alkuperäisen aidan kopion ja asennutti sen paikalleen. 
Alueella on vapaa-ajan majoitusta

Kyrönniemi on komea paikka

Olipa taas Agricolaan liittyvällä muistomerkillä mielenkiintoiset vaiheet. Miehestä tehdyt muistomerkit kun tuppaavat katoamaan. Eipä silti, Paavali Juusteenin Suomen piispankronikka 1560-luvulta mainitsee Agricolan saaneen hautapaikan Viipurista arkkipiispan ollessa läsnä hautajaisissa. Tuohon aikaan ainut mahdollinen hautapaikka Agricolalle olisi ollut Viipurin vanhan tuomiokirkon lattian alle kaivettu hautapaikka. Sen sijaintipaikkaa ei ole vielä löydetty, vaikka sitä on etsitty 1880-luvulta lähtien. Ehkä seuraava arkeologiryhmä tekee elämänsä löydön, kunhan pääsevät tonkimaan kirkon raunioita! 
Näiden seinien sisäpuolelta pitäisi löytyä Agricolan hauta

Nykyisin alue rehottaa ja toimii kaatopaikkana