lauantai 19. marraskuuta 2016

Kouvola / Korian Pioneerikoulun muistolaatta*

Minusta alkaa pikku hiljalleen kehkeytyä ekomies tai jotain sinne päin.... Viime viikkoina olen vaihdellut valaisinten lamppuja vähemmän energiaa kuluttaviksi sekä muutenkin järkiperäistänyt kotimme ekologisuutta. Tärkein toimenpide lienee jätteiden lajittelun lisääminen kattamaan myös muovin kierrätys tölkkien ja paperin lisäksi. Entuudestaan meillä metalli- ja lasitavara kierrätettiin ihan täysin. Olenkin huomannut muutoksen melkoisen nopeasti kertyvän sekajätteen osalta. Sitä tulee ihan hiton paljon vähemmän...

Vielä kun kilpailutan sähköntoimittajan, joka toimittaa edullisimmin ekosähköä mökkiimme, niin lupaan hetkeksi rauhoittua ekoinnossani. Tosin ainahan sitä keksii uusia asioita, joiden avulla voi säästää luontoa ja samalla rahaa. Kaikesta huolimatta siirrymme nyt historian pariin ja Korian kasarmialueelle.

Joitain aikoja takaperin julkaisin vastaavan muistolaatan Kouvolan kasarmialueelta, minne oli Pioneerikoulun seinään kiinnitetty vastaava muistolaatta. Tämä on sitä edeltäneeltä ajalta, jolloin vuoden 1983 alusta toimintansa Kouvolassa aloittanut Pioneerikoulu siirtyi sinne Korialta.
Pioneerikoulun muistolaatta on kiinnitetty entisen aliupseerikoulun sisäänkäynnin viereen

Korian kasarmialueella pioneerikoulu toimi 4.12.1944 - 31.12.1982. Moni pioneeri onkin saanut koulutuksensa täällä Korian kasarmilla. Mustasta graniitista tehdystä muistolaatasta ei ole liiemmälti tietoa, mutta se on paljastettu entisen aliupseerikoulun rakennuksen seinässä 4.12.1982 eli vähän ennen yksikön siirtymistä uudistettuihin tiloihin Kouvolaan. Tekijästä en löytänyt tietoa.
Tuntemattoman tekijän tekemä muistolaatta
Joukko-osasto on vielä selkeästi nähtävänä
Muistolaatan läheisyydestä löytyi toinenkin erään asuinrakennuksen seinästä
Päivitys 6.5.2019
Muistolaatan paljasti Pioneerikoulun entinen johtaja eversti Sutela. Paljastustilaisuudessa olivat läsnä Pioneerikoulun henkilökunta ja paikalla olevat kurssit. Muistolaatan tekijästä ei vieläkään tietoa!

1 kommentti:

  1. Moi.
    Itse olin oppilaana koulussa vuosina -90 -91, ja se taisi olla toiminnassa vuoteen 1994 saakka.
    T. Alik. S

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita