lauantai 20. elokuuta 2016

Viipuri / Eläintieteellinen museo

                                                  Jussi Raittinen "Hirvi, älä tule tielle"

Willimies on hurahtanut historiaan jo pienenä ja ilmeisesti olen onnistunut muutamana viime vuonna tartuttamaan kipinän Williladyynkin, vaikka toki hän oli jo aiemminkin innostunut aiheesta. Kipinä on ehkä syventynyt ja hän on saanut uusia ajatuksia menneisyyden jäljillä liikkuessamme? Näillä reissuilla olemme löytäneet monia upeita paikkoja, joista on tullut meille merkityksellisiä paikkoja. Yksi tällainen lienee vanha suomalainen kaupunki Viipuri, missä olemme kuljeskelleet useasti tehneet meille merkityksellisiä juttuja. Jos kiinnostaa, niin näiden linkkien takaahan niitä voi käydä lukaisemassa. Linkit ovat siis tässä ja tässä.
Viipurin linna. Tämä kolossi lienee kaikille tuttu?

Keskellä Viipurin kaupunkia jykevänä maamerkkinä linna, minkä suojista löytyy muutama ihan hemmetin hienosti toteutettu museo, mitkä ovat tulleet meille tutuiksi. Suuren kolmikerroksisen museon kolmannesta kerroksesta löytyy hieno ja tyylikkääästi toteutettu eläinmuseo. Vaikken mikään suuri eläinten ystävä olekaan, niin tuli aikoinaan muutama kuva räpsäistyä tuoltakin, joten pitäähän ne esitellä.
Ensimmäisenä sisäänastuessa näkyy mammutinluu...olisiko kylkiluu

Muissa eläintieteellisissä museossa en taida olla käynytkään, ellei mukaan lasketa joskus penskana vierailua Pietarin vastaavassa paikassa. Siitä en muista juuri muuta, kuin sen ,että siellä oli mammutti. Viipurissa ei sen sijaan ollut mammutteja, mutta kuuluisan hirvipatsaan myötä hirvestä on kaiketi tullut kaupungin symboli. Niinpä lasivitriiniin olikin loihdittu isokokoinen uroshirvi luonnolliseen ympäristöönsä. Luonnollisesti muitakin eläimiä löytyi vitriineistä, mutta kovin kattavaa kuvakokoelmaa en täältä kuvannut, koska valaistus ja lasivitriinien läpi kuvaaminen ovat haastavia tehtäviä ihmistungosta unohtamatta.
Hirvi luontaisessa ympäristössään....toki lasivitriinissä

Majavatkin ovat paikalla
Niinpä suosittelenkin paikka kaikille suomalaiseille, kun piipahdatte Viipurissa. Lippujen hintoja en nyt jaksa muistaa, mutta museoreissut ovat yleensä halpoja Venäjällä, joten ei käynti rahapussin laihuuteen kaadu!
Kettupesue jäi vähän tummaksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita