tiistai 19. heinäkuuta 2016

Hamina / Laivaston esikunnan muistolaatta

                                            Sir Elwoodin hiljaiset värit "Viimeisellä rannalla"

Tiistaiaamu ja tuntuu, että en olisi nukkunut minuuttiakaan viime yönä. Kaiken maailman ajatuksia pyöri mielessäni ja pitivät minua hereillä. Ainakaan mitään työperäistä tämä ei voi olla, koska en ole mitään viime viikkoina tehnyt. päinvastoin olen yrittänyt olla tekemättä mitään ihmeellistä. Toki jotain pieniä remonttiprojekteja tässä kotosalla pyörii ja nyt pitäisi vielä aloittaa Pietarin lähialueiden kohteiden kartoittaminen, koska tarkoitukseni on lähteä muutamaksi päiväksi kumuamaan Pietarin Suomen historiaan liittyviä kohteita. Se ei ole kuitenkaan matkan ykköstarkoitus, vaan ideana olisi pääasiassa lomailla.
Jamilahden kansanopisto

Muutenkin olen viime aikoina oppinut lorvailun jalon taidon, joten tännekään en aio lähiaikoina mitään kovin syvällisiä kirjoitella. Ajattelin näet aloittaa talojen seinistä bongaamieni muistolaattojen esittelyn, koska niitäkin on kertynyt melkoinen joukko. Muutenkin aion jatkossa yrittää esitellä kohteita teemoittain tai alueittain, jotta helpotan hivenen omaa työtäni. Tarkoitukseni on myös jatkossa pyrkiä julkaisemaan kohteita aktiivisemmin kuin olen nyt kesän aikana tehnyt, koska olen huomannut laiskuuteni siirtyneen myös tänne blogin puolelle.

Kaikesta huolimatta sen olen nyt viime aikoina tajunnut, ettei tämä duuni lopu koskaan, koska jatkuvasti löytyy uusia kohteita mitkä vain yllättäen putkahtavat eteeni. Lukuisia paikkoja on siis vielä käymättä ja edessä on lähivuosiksi vielä järkyttävän paljon kilometrejä ja autossa istumista. Silti aion pitää pääni ja jatkaa vaikka maailman tappiin asti, kunnes "kaikki" kohdealueen muistomerkit ja historialliset paikat on kuvattu. Eipähän tarvitse valittaa tekemisen puutetta ja pitäähän tämä homma oman mielenkin virkeänä.
Muistolaatta löytyy pääsisäänkäynnin vierestä

Vaan siirrytään asiaan ja Haminan Jamilahden opistolle. Paikkana tämä entinen Poitsilan kartano on vanha, koska alueella on ollut kartanoita jo 1400-luvulta lähtien. Käyttötarkoituskin on matkan varrella muuttunut ja tällä hetkellä siellä toimii alunperin Sortavalassa toimintansa aloittanut kansanopisto. Nykyisin koulutustarjonnassa on opintoja maahanmuuttajille ja kädentaitajille.
Muistolaatta

Toisin oli kuitenkin jatkosodan loppuvaiheissa, milloin täältä johdettiin itäisen Suomenlahden merivoimien taisteluita. Silloinen merivoimien komentaja lappeenrantalaistaustainen viimeiseksi jäänyt jääkäri Väinö Valve oli täällä monesti varmistamassa, ettei yllätyksiä sattuisi. Ilmeisesti täältä nykyisen Jamilahden opistolta johdettiinkin rannikkoalueiden puolustusta niin hyvin, ettei vihollinen päässyt sodan loppuvaiheessa aiheuttamaan isompia vaaroja maihinnoususta omien joukkojen selustaan. Jos olet kiinnostunut lukemaan aiheesta enemmänkin, niin suosittelen tämän linkin takaa aukeavaa Maanpuolustuskoulun oppilaan tekemän pto gradu työn lukemista. 

Muistolaatta on kiinnitetty paikoilleen Laivaston killan toimesta 10.8.1969.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita