maanantai 9. toukokuuta 2016

Koivisto / Risti ja purje

                                               Black Sabbath "The sign of the southern cross"

Melkoinen työputki taas takana, koska viime viikonloppuna oli peräti neljän päivän vapaat. Kylläpä Williladyn kanssa saatiinkin paljon aikaiseksi erilaisia remonttihommia. Niitähän meillä nyt on pyörinyt viimeisen parin vuoden aikana jatkuvasti ja loppua ei näy. Äskenkin lopettelimme tapetin repimistä tulevasta vierasmajasta. Projekteja siis riittää, joten on viime päivinä jäänyt blogin päivittäminenkin vähemmälle. Mutta nyt palataan taas Karjalan kannakselle ja Koiviston kirkkomaalle.
Risti ja purje toivottaa myötätuulta koivistolaisille, siis primorskilaisille

Koiviston kirkon vieressä sijaitsee entiselle sankarihautausmaa-alueelle pystytetty muistomerkki "Risti ja purje". Muistomerkki on koivistolaistaustaisen taiteilijan Aila Salon suunnittelema ja toteuttama. Paikalliset viranomaiset antoivat luvan muistomerkin pystyttämiseen ja se onkin seissyt paikallaan 4.7.1992 lähtien. Tämä komea harmaagraniittinen veistos tulee uhmaamaan aikaa vielä vuosikymmeniä ellei peräti vuosisatoja... 

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että valokuvat ovat tasan vuoden vanhoja, koska vierailimme paikan päällä viime vuonna venäläisten suuresti juhlimana voiton päivänä 9.5.2015. 
Veistos sijaitsee entisellä sankarihautausmaa-alueella

PS. Ensi kerralla esittelyvuorossa on piiiiiiiiiiiiitkäääääästäääää aikaa kohde itselleni rakkaasta Lappeenrannasta. Onko sen vuoro jo huomenna vai ylihuomenna ratkeaa siitä, kuinka loput tapetit irtoavat seinästä, mikä on meidän huomisen työpäivän jälkeinen projektimme. Sitä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita