perjantai 29. huhtikuuta 2016

Johannes / Sodan uhrien 1939-1944 muistokivi

                                      Cindy Lauper "Time after time"

Johannes oli tyypillinen venäläiskaupunki, mistä Suomen aika on pyyhkäisty pois ja jäljellä on vain tyypillinen kaupunki, mikä ei omalla idyllillään hurmaa ketään tai sitten valehtelee melkoisen pahasti! Kaikesta huolimatta ihmiset elävät siellä vanhan historian ympäröimänä, vaikka mitään ihmeitä siitä ei ole enää jäljellä. Ainoastaan Neuvostoliiton romahduksen jälkeen olojen vapautuessa on alueelle noussut muutama muistomerkki kertomaan Suomen hallitsemasta ajasta.
Sodan uhrien muistomerkki on ympäröity aidalla

Paljoahan sitä ei ole, mutta vuonna 1999 entisen kirkon vastapäätä nousi suomalaisten toimesta yksi muistomerkki, joka on saanut olla paikallaan ilman niin yleisiä tihutöitä. Tämä sodan uhrien 1939-1944 muistoksi pystytetty karu muistomerkki kivenlohkareeseen kiinnitettyine muistolaattoineen kertoo Johanneksesta kaiken. Muistomerkki sulautuu ympäristöönsä melkoisen hyvin samalla pelkistetyllä tyylillä, millä Johanneksen kaupunkikin on täytetty. Kauneus ei ole todellakaan ollut rakentajien mielessä ensimmäisenä, tuskin toisenakaan. Samalla kaavalla suomalaisetkin muistomerkin pystyttäjät ovat toimineet. 
Vuonna 1999 pystytetty muistomerkki

Yksinkertainen muistolaatta kiven kupeessa

Kirkon ja urheilukentän välillä sijaitseva muistomerkki on ilmeisesti vanhan hautausmaan paikalla, koska alueen ryteiköistä löytyi vielä vanhoja jäänteitä haudoista tai ainakin niitä ympäröineistä tolpista. Kai sieltä muutama hautakivikin olisi löytynyt, mutta emme jääneet niitä poikkeuksellisesti etsimään, vaan jatkoille matkaamme kohti seuraavaa etappia...
Johanneksen vanhan hautausmaan jäänteitä 

Vanhan haudan jäänteet

Hautausmaa vasemmalla urheilukentän vieressä

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Johannes / Johanneksen kirkon muistomerkki

                                       Belinda Carlisle "Heaven is a place on earth"

Hyvä osoitus innokkuudestani valokuvaamaan kaikki mahdolliset kohteet maan päällä on tämän päiväinen kohteemme Johanneksen kirkko tai paremminkin mitä siitä on vielä jäljellä. Valokuvat on näet otettu viime vuoden toukokuun yhdeksäntenä päivänä, jolloin venäläiset viettivät suurta voiton päivää. Tämä osoittaa, että kohteita on tullut kuvattua enemmän kuin kerkiän talven aikana esitellä. Mutta hyvä näin, koska mielummin niitä on liikaa kuin että ne loppuisivat jo maaliskuussa ja loppukevät pureskeltaisiin kynsiä. Itse asiassa saattaa käydä niin, että osa kesällä 2015 kuvatuista kohteista saa ensiesiintymisensä vasta vuonna 2017 tai peräti 2018! Kuvia on siis vielä vaikka kuinka paljon....

Johannes paikannimenä on kuulemma tullut Johannes Kakki nimiseltä kalastajalta, jonka mukaan seurakunta nimettiin Johannekseksi vuonna 1674. Omaksi seurakunnakseen Johannes muodostui vuonna 1859 ja samalla kertaa se sai oman kirkkoherransa. Seurakunnan oma ensimmäinen kirkko sijaitsi ilmeisesti pienellä saarella Kirkkoniemen kohdalla. Seuraavan(toisen) kirkon arvellaan sijainneen Kirkkoniemessä, mutta mitään kirjallisia lähteitä ei kummastakaan kirkosta ole jäljellä. Sen sijaan perimätieto kertoo sen kokeneen kovia ison vihan aikana. Pieniä vihjeitä on myös siitä, että kirkko olisi lahona palvellut paikallisia uskovaisia vielä 1773. Varmuutta asiaan en löytänyt.

Kolmas kirkko rakennettiin puusta vuonna 1755 Tuomas Suikkasen johtaessa rakennustöitä. Kyseinen kaunis kirkko hylättiin huonokuntoisena 1888 ja revittiin maan tasalle vuoteen 1890 mennessä. Neljännelle kirkolle oli siis tilausta ja sen rakentaminen alkoi jo vuonna 1888. Paikka on siis todennäköisesti vai sanoisiko varmasti eri paikka kuin missä kolmas kirkko sijaitsi, koska ajallisesti ne eivät stemmaa...
Johanneksen kirkon rauniot syyskuussa 1941 (SA-kuva) 

Tämän neljännen goottilaistyylisen tiilirakenteisen kirkon suunnitteli Georg Vilenius ja se otettiin käyttöön vuonna 1888, tosin vuosiluku voi hivenen heittää tarkan tiedon puuttuessa. Tämä erittäin koristeltu kirkko remontoitiin vuonna 1938 ja se oli parhaimmillaan juuri ennen talvisotaa, mitä nyt molemmat kirkonkellot kamahtivat halki pääsiäisen aikoihin 1939.
Johanneksen kirkon rauniot 9.5.2015

Juuri ennen talvisotaa kerettiin uudet Tampereen Lokomon tekemät kellot asettaa paikalleen, mutta jatkosodan alussa suomalaisten palattua Johannekseen ne löytyivät eräästä varastosta. Kirkkohan tuhoutui talvisodassa ja paloi sisältä. Siksi välirauhan aikana kirkko purettiin venäläisten toimesta ja siitä saaduista tiilistä rakennettiin kaksi tiilistä rakennusta paikalliselle selluloosatehtaalle. 
Johanneksen kirkon muistomerkki
Johanneksen kirkon paikalla on kivinen raamattu. Tekijä on Hannu Mäki Taivassalosta ja sen kustansi Johannekselaiset ry.

Jatkosodan aikana paikalle palanneet evakot perustivat uuden seurakuntatalokirkon Vaahtolaan, mutta koska se oli tarkoitus vihkiä käyttöön juhannuksena 1944, niin sitä ei keritty koskaan käyttää kirkollisiin toimituksiin. Johanneksesta oli pakko lähteä taas uudelleen evakkoon.
Kirkon portaikkoa on vielä jäljellä

Hautakiviäkin löytyy muutama

Kirkon portaat

Patsas....tekijä meille tuntematon

Osa hautakiveä

Toinen osa

Kirkon perustuksia

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Summa / Summan kenttähautausmaa

                                         Pink floyd "Run like hell"

Vittu, mikä päivä! Aamulla startattiin Williladyn kanssa kohti Summan talvisodan aikaisia taistelupaikkoja tarkoituksena kuvailla niistä mahdollisimman monta. Eipä olisi taas Venäjä voinut yllättää paremmin. Ei reissua ilman haastetta ja tällä kertaa niitä olikin sitten ihan roppakaupalla! Ensimmäistä kohdetta eli tämän päivän kohdejulkaisupaikkaa Summan kenttähautausmaata lähestyttäessä Willilady karjaisi autossa että karhuja... Siinä monttuja väistellessäni pysäytin auton ja jäimme yhdessä tuijottamaan ikkunasta metsään. Totesimme, ettei ne ollut karhuja vaan villisikoja! Perkele, kuusi kappaletta torahampaisia jötiköitä ja aivan kohteen läheisyydessä.
Williladyn ottama valokuva villisioista....helkatin nopeita elukoita metsässä

No urheana sankarina en antanut Williladylle lupaa nousta autosta pois vaan olin valmis hoitamaan kuvaustehtävän itsekseni. Ei tuo likka pahemmin vastustellut, kun poistuin autosta 400 metrin kävelyreissulle kohti talvisodan ankaria taistelumaastoja. Täällä ratkaistiin talvisodassa Suomen kohtalo. Tuntui hienolta tassutella näitä tantereita villisioista huolimatta. Kohde tuli kuvattua ja jatkoimme reissua autolla kohti seuraavia haasteita. Pari seuraavaa paikkaa oli helppoja, mutta sitten meidät käännytettiin konepistoolimiehen toimesta pois ja jouduimme kääntymään ympäri kohti seuraavaa paikkaa. 
Kyltti, missä ilmoitetaan, ettei ampumisen uhalla ole suotavaa liikkua näillä main

Sekin meni mönkään koska aiemmin näkemiemme kylttien teksti kertoi, että meidät voidaan ampua, mutta nyt oli teksti vieläkin tylympää. Uusi kyltti esti kulkemisemme sotahistoriallisen seuran sivuilla julkaistuun kohteeseen. Tien varret ovat näet talvisodan ja ampumaharjoitusten takia täynnä kranaatteja, joten alueelle ei ole pääsyä. Paikallinen ukko tosin kertoi, että senkun menette kuvaamaan kohteen, mutta yhteistuumin päätimme kääntyä ympäri. Homma siis kosahti reisille tänään, mutta eiköhän me assistentti Ritan kanssa käydä siellä vielä kesällä pyörähtämässä kuvausreissulla....Mitäs siinä sitten taas muuta voitiin, kuin jatkaa kohti uusia pettymyksiä...
Hengenvaarallinen alue...kranaatteja pitkin metsiä ja liikkuminen ei ole luvallista!

Seuraavaksi yritimme mennä Leipäsuon kautta kohti Summan alueelle rakennettua tulvituspatoa, mutta lukuisien pohjakosketusten ja mutavelliin juuttumisten jälkeen luovuimme tuumasta. Koska siellä ei ole muistomerkkiä, niin olkoon! Tänään oli siis melkoisen haasteellinen päivä, joten epäonnistumisten jälkeen päätimme palkita itsemme shoppailemalla paikallisessa rautakaupassa ja syömässä lempiruokaamme shavermaa. Muutama kohde kuvattiin lopuksi Viipurissa ja kurvailtiin päivän päätteeksi kotio Svetogorskin kautta nauttimaan rankkojen reissujen vakiokeissi eli autotallioluet! 
Leipäsuon glamouria

Nyt meni taas melkoiseksi jorinoinniksi tämä kirjoitus, joten kai tähän loppuun pitää saada edes ripaus asiaakin. Summan kenttähautausmaa perustettiin syksyllä 1941, jolloin suomalaiset joukot saapuivat uudelleen alueelle. Tällöin alueelta löydettiin 204 tunnistamatonta vainajaa, jotka haudattiin raakalaudasta tehtyihin arkkuihin yhdeksään riviin. Hautausmaa-alue on nykyisin selkeästi erotettu kettingillä ympäröivästä alueesta, mutta aluksi se oli ympäröity piikkilangalla lehmien pitämiseksi pois alueelta.
Alueelle on helppo päästä, jos villisiat eivät osu reitille

Piikkilankojen ansiosta alue löydettiin "uudelleen" vuonna 1993 entisten summalaisten evakkojen toimesta. Lopuksi hautausmaan alue varmennettiin koekaivauksilla, jolloin esiin nousi arkun kappaleita. Tämä oli sysäys kunnostaa hautausmaa-alue Leena Iisakkilan suunnitelman pohjalta. Lopuksi alueen kruunasi kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnittelema ja taiteilija Ari Laitila toteuttama muistomerkki. Se paljastettiin pakkassäässä 5.11.1995. Paljastuspuheen piti kansliapäällikkö Jaakko Numminen.
Yleisnäkymä. Hauta-alue vasemmalla jamuistomerkki oikealla

Hautausmaan vihkimmisestä vastasivat kenttäpiispa Hannu Niskanen ja ortodoksisen osuuden hoiti Isä Timo Tynkkynen. Paikalla juhlallisuuksissa oli myös Lahden veteraanisoittokunta. 
Hauta-alue on kettingeillä ympäröity
Alue on myös jonkun venäläisen organisaation kunnioittama kohde
Laitilan tekemä muistomerkki
204 tuntematonta vainajaa
Vanhoja sotaesineitä muistomerkin juurella
Alue on täynnä sodan jälkiä

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kouvola / Kimolan kanavan tukkinosturi

                                      Zero nine "Bangin` on drums"

Viikonloppu käynnistyi eilen työmaan TYKY-iltana, jolloin vierailimme Lappeenrannan uudessa kaupunginteatterissa katsomassa Paniikki-nimisen esityksen. Näytelmä nyt ei ollut kummempi, mutta ajatuksiahan tuo herätti. Tajusin näytöksen loppupuolella, että esiintyjiin oli melko helppo samaistua, koska hehän kertoivat asioita, mitkä olivat kuin omasta elämästäni! Tajusin vasta oikeastaan eilen, kuinka kovilla olen ollut viimeiset pari vuotta työssäni ja se on heijastunut koko elämääni. Onneksi edessä häämöttää jo kesäloma, mikä tänä vuonna onkin normaalia pidempi. Sen aikana pitää kääntää paperinpyörittelijän rooli historianopettajaksi. Muutos kuulostaa hienolta, koska palaan tekemään sitä mistä tykkään!
Kimolan kanavan tukkinosturi

Historia on ollut pienestä pitäen rakas lempilapseni ja sitä se on vieläkin. Ilman tätä blogia ja Williladya olisin takuulla ottanut lopputilin nykyisestä tehtävästäni ajat sitten sekä katunut loppuikäni, ettei minusta ollut hoitamaan vastuulleni annettua tehtävää. Onneksi historianopettaminen ja Willimiehen reissut ympäri Kaakonkulmaa sekä Karjalaa, ovat tuoneet riittävästi piristystä elämään. No ainakin sen verran, että olen räpiköinyt jotenkin eteenpäin. Eiköhän vastaavassa loppuunpalamispisteessä ole melkoisen monta muutakin suomalaista? Itse en vaan suostu jatkamaan tässä oravanpyörässä kauempaa. Niin hyvin siitä ei makseta...
Nostureilla tiputettiin tukkinippu 12 metriä alaspäin

Oletteko ihmetelleet, että miksi julkaisen kohteita nykyään harvemmin kuin normaalisti? Vastaus löytyy tuosta ylläolevasta tekstistä. Olen ihan romuna ja yritän sinnitellä kevään läpi suorittaen tehtävät, mitkä minulle on annettu. Aikaa tuntuu menevän siihen ihan liikaa, joten jostain on pitänyt tinkiä. Valitettavasti se on nyt tällä kertaa tämä blogi. En vaan jaksa, eikä oikein huvitakaan. Onneksi kesän kuvausreissut ovat alkaneet ja tuoneet osaltaan piristystä arkeen. Niitä onkin luvassa jo huomenna lisää, jolloin lähdemme Williladyn kanssa Summan maisemiin, ellei lunta sada lisää...silloin pysyttelemme kotosalla.
Nosturikuski ei ole saapunut työpaikalleen vuosikausiin

Toisaalta mitäpä tässä valittamaan, koska edessä häämöttää työ, mistä tykkään. Oikeastaan voisin sanoa historianopettamisen olevan unelma-ammattini. Lisäksi minulla on omasta mielestäni maailman paras harrastus, jonka kautta pääsen/joudun mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, missä en muuten olisi tullut ikinä käyneeksi. Kaiken huippuna on vielä Willilady, joka tykkää reissata näillä matkoillani mukana ja muutenkin toimii tukena, kun sitä tarvitsen! Voisiko asiat loppujen lopuksi olla paremmin? En osaa sanoa, mutta 17.6.2016 on päivämäärä, jolloin pääsen pois oravanpyörästä ja alan elää elämääni entiseen malliin, ilman stressiä ja huolia. Siitä se lähtee...
Tukkinippujen matka jatkui 20 metriä pitkään tunneliin

Viime sunnuntaina kurvailimme Williladyn kanssa pitkin ja poikin pohjois-Kymenlaaksoa ja törmäsimme paikkaan, minkä olemassaolosta emme tienneet mitään etukäteen. Sama kaava kuin edellisessäkin postauksessa Elvingin tornissa toistui. Matka reitillemme osui Kimolan kanava, minkä varrella niukasti ennen Iitin kunnanrajaa sijaitsi hemmetin suuri tukkinosturi. Vastaavaa en ollut nähnyt kuin kerran aikaisemmin Joensuun alueella. Pakkohan tämä oli sitten kuvata ja esitellä teille kaikille.

Seitsemän kilometriä pitkä Kimolan kanava yhdistää Konniveden ja Pyhäjärven. Se rakennettiin aikoinaan 1960-luvulla helpottamaan tukinuittoa Päijänteeltä Kymijoen varrella sijaitseviin tehtaisiin, lyhentäen vanhaa uittoreittiä liki 30 kilometriä. Kanavassa ei ole sulkuja, vaan kallioleikkaukseen on rakennettu 12 metriä korkea pato, mistä tukkiniput siirrettiin alas, mistä ne jatkoivat matkaa liki 20 metriä pitkän tunnelin läpi kohti Pyhäjärveä.
Pato estää veden hallitsemattoman pääsyn tunneliin

Kanavan rakennustyöt alkoivat 1962 silloisen Tie- ja vesirakennushallituksen toimesta ja se otettiin käyttöön elokuussa 1966. Jokunen tukkinippu lieneekin siirretty hemmetin ison tukkinosturin avulla kohti tehtaiden kitoja, mutta kaikki päättyy aikanaan. Vuosituhannen vaihteessa uitto väheni ja päättyi lopulta 14.8.2002, jolloin viimeiset niput nostettiin alas tunneliin. Rekat hoitavat nyt uittohommien puolesta puun kuljettamisen.

Kanavan hyödyntäminen vesiliikenne- ja matkailutarkoituksessa on ollut paikallisten mielissä jo vuosia, mutta hankkeen kalleus on tullut esteeksi. Ehkä onkin parempi jättää Kimolan kanavan tukkinosturi paikoilleen muistomerkiksi ajasta, jolloin puunuittaminen tehtaille pakotti keksimään huimiakin ratkaisuja, jotta maamme talouden pyörät pyörisivät?

torstai 21. huhtikuuta 2016

Kouvola / Elvingin torni*

                                               Roadhouse "Tower of love"

Willimies toursin matkoilla törmää joskus paikkoihin ja kohteisiin, joista meillä ei ole ollut etukäteen mitään tietoa. Tällainen sattumus kävi myös viime sunnuntaina, jolloin kurvailimme Kouvolan ja Iitin syrjäseuduilla. Matkalla eräälle kohteelle osui silmiimme kyltti Elvingin torni. Ensimmäinen ajatus oli, että eteenpäin. Hetken mielijohteesta päätimme kuitenkin Googlata asian ja saman tien vetäistiinkin U-käännös. Matka Elvingin tornille alkoi....
Elvingin torni 17.4.2016

Kohta silmiemme edessä olikin saakelin korkea ja komea torni, jollaista en ole aiemmin nähnyt kuin majakkana merellä. Olikin aika outo juttu, miksi sellainen oli rakennettu korkealle kukkulalle. Asia piti selvittää...
Torni on kahdeksankulmainen

Kyseessä on vuorineuvos Rudolf Elvingin omille Kirjokiven kartanon mailleen rakennuttama torni, mikä oli työn alla vuosina 1905-1907. Aluksi se toimi palovalvontatornina sekä muissa alueen valvonnallisissa tehtävissä. Sotien aikaan lotat kipusivat sen huipulle suorittamaan omaa ilmavalvontatehtäväänsä. Sotien jälkeen rakennus rapistui käytön lakattua, kunnes tämä kulttuurihistorialllisesti arvokas rakennus päätettiin remontoida Kymiyhtiön sekä paikallisten Lions clubien toimesta. Remontin jälkeen se avattiin yleisölle vuonna 1995. Valitettavasti 17.4.2016 ovet olivat tiukasti säpissä.... 
Melkoisen upea pytinki
Päivitys 21.8.2016

Vaikka me emme päässeet vierailemaan Elvingin tornin huipulla, niin siitä saamme kiittää itseämme. Olimme näet hätäisiä, kun sinne piti rynnätä jo huhtikuussa! Torni on nimittäin avoinna toukokuusta syyskuun loppuun lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-18. Pääsymaksu on muodollinen 2 euroa ja lapset eurolla. Voit myös tutustua Elvingin torniin tästä linkistä

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Iitti / Sankaripaasi

                                      Saxon "Ride like the wind"

Viikonloppu takana ja 600 kilometriä ajelua tuli suoritettua siinä samalla kertaa. Reilut kolmekymmentä uutta kohdetta ilmestyi valokuva-arkistooni lisää ja tämähän oli vasta kesän ensimmäinen reissuviikonloppu. Paljonhan tässä vielä kerkeäkään? Tarkoitus olisi näet reissailla reilummaltikin tänä suvena....
Sankarihautakujan päässä sijaitsee Arvo Muroman tekemä muistomerkki

Eiliseltä retkeltä esittelenkin samantien yhden kohteen, koska se asettaa yhden maantieteellisen rajan esittelemiini kohteisiin. Tämän kauempana lännessä ei taida olla enää yhtään kohdetta, missä aikoisin piipahtaa? Lisäksi kyseessä on Iitin ensimmäinen kohde, minkä esittelemme. Tosin, lisää on tulossa...takuulla.
Yksinkertainen, mutta vaikuttava

Mennään siis eilisen reissun päätepisteelle Iitin Vuolenkosken hautausmaan sankarihaudoille, mistä löytyy Arvo Muroman käden jäljestä syntynyt sankaripaasi, joka paljastettiin vuonna 1950. Karu valkoista tekstiä mustalla pohjalla oleva muistomerkki seisoo sankarihautojen ympäröimänä ja kertoo karua tekstiä: "Sinun puolestasi isänmaa" 1939-1944.
Ei tullut laskettua, mutta olisiko ollut nelisenymmentä sankarihautaa täällä Vuolenkoskella

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Enso / Sankarivainajien muistomerkki**

                                       Rolling Stones "Rock and the hard place"

Auringonpaisteen lisääntyessä on kirjoitusintoni hyytynyt. Palkkatyöhön liittyvät viimeiset isot ja vielä osittain hoitamattomat tehtävät painavat mieltä. Siksi olikin ihan hemmetin hauskaa käydä eilen kuvausreissulla Venäjän puolella. Ensimmäinen etappimme eilisellä matkalla oli Kirvu, mistä löysimme kaiken mitä pitikin. Siitä alkoivat vastoinkäymiset.

Seuraavana oli vuorossa Ihantalasta vielä puuttuva kenraali Vihman kuolinpaikan laatta, mutta kun ei perkele löytynyt. Tarvoimme suossa, ylitimme ojia sekä rämmimme metsässä, mutta kun ei löydy, niin ei löydy. Willilady jopa tuhosi omat pelihousunsakin rypiessään ryteikössä. Vaan joskus käy näin. Sama kohtalo oli seuraavalla Jääskessä sijaitsevan Punamäen hautausmaan muistomerkin suhteen. Auto meinasi upota tiehen, joten pakkohan se oli kääntyä takaisin.
Sankarihautausmaa sijaitsee lähellä entistä kirkontornia

Seuraavaksi suuntasimme Ensoon tai kuten sitä nykyisin niin leikkisästi nimitetään Svetogorskiksi ja ajattelimme käydä Ensin sankarihautausmaan muistomerkillä. Vaikka käymme Svetossa säännöllisesti, niin se on vaan jäänyt aina kuvaamatta hankalan sijaintinsa takiaa. Lieneekö tuolla kovinkaan moni suomalainen edes käynyt? Niin, paikka on todellakin haastava, ainakin näin keväisin! Helkatinmoinen kosteikko ympäröi aluetta ja lisäksi yhdeltä sivulta se rajoittuu tehdasalueeseen, minne on toki portti. Sinne ei ole kuulemma asiaa ja siksi portti onkin lukittu.
Enson sankarihaudan muistomerkki poikkeaa erilaisuudellaan

Me sen sijaan kysyimme apua paikalliselta mummolta, joka lähti näyttämään meille tietä ja vei perille asti. Olihan taas niin mahtavaa palvelua, että oksat pois. Kasikymppinen mummo kumpparit jalassa paineli ryteikössä että teki tiukkaa kestää perässä. Ei ensimmäinen kerta, kun saimme apua paikallisilta, kun sitä tarvitsimme. Olisi ilman mummoa jäänyt tämäkin kuvaamatta. 
Muistolaatta kahdella kielellä

Joten laitetaanpa tähän kuvat Enson sankarihautausmaa, minkä muistomerkki on pystytetty vuonna 1995. Valitettavasti tämän enempää tietoa aiheesta meillä ei ole....jokuhan sen on sinne pystyttänyt, joten otahan yhteyttä meihin tai välitä tietosi muuten. Kiitos etukäteen
Kuinkahan monta suomalaista lepää ristin alla?
PS. Kuvausreissut työkiireistä huolimatta jatkuvat tänään teemalla, miksi tehdä jotain tänään, minkä voi jättää huomennakin tekemättä! Vuorossa Iitti. Tiedä vaikka törmäisimme Tiltun jälkeläisiin....

Päivitys 24.5.2017
Muistomerkki on pystytetty kunnioittamaan alueelle haudattuja 111 sankarivainajaa. Sen on suunnitellut Timo Lehtoviita. Näin ollen jääskeläisiä on haudattu kahdelle eri hautausmaalle yhteensä 195 sankarivainajaa. 

Päivitys 6.10.2018
Enson sankarihautausmaan muistomerkin on pystyttänyt imatralainen talkooporukka Erkki Ilmari Viskarin johdolla. Muistomerkin suunnitteli Timo Lehtoviita, mutta idea tuli Erkiltä, joka oli suunnittelijan appiukko. Muistomerkin materiaali on valkobetonia ja se on valettu Suomessa elementtitehtaalla. Hankkeen puuhamiehen isä on yksi Enson sankarivainajista.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Äyräpää / Äyräpään kenttähautausmaa*

                                       Fabulous Thunderbirds "Powerful stuff"

Viimeksi esittelimme Äyräpään kirkon muistomerkin ja samalla tontilla aiomme pysytellä nytkin. Ainoastaan aihe muuttuu, koska vuorossa on Äyräpään kanttähautausmaa, mikä sijaitsee Vuoksen rannalla kirkonmäellä. Täällähän käytiin kiivaita taisteluita talvisodan, kuten jatkosodankin aikana. 
Äyräpään kenttähautausmaa

Kenttähautausmaa perustettiin jo syksyllä 1941 suomalaisten palatettua alueen hallintaansa. Sinne haudattiin yhteensä 188 Keski-Kannaksen alueelta löytynyttä kaatunutta talvisodan sotilasta, joita ei pystytty tunnistamaan. Kenttähautausmaan läheisyydessä on myös neuvostosotilaiden joukkohauta, jonne puheiden mukaan olisi haudattu myös suomalaisia sotilaita. 
Äyräpään kenttähautausmaan muistomerkki

Alue on nykyisin tasaista nurmikkoa, jota suomalaiset pitävät kunnossa. Alueen kunnostamissuunnitelman laati maisema-arkkitehti Leena Iisakkila. Hän myös vastasi alueen kunnostamisesta suunnitelman mukaisesti. Paikalle pystytettiin vuonna 1996 sankarihautausmaan laakakivinen muistomerkkin, jonka suunnitteli kuvanveistäjä Heikki Häiväoja. Laakakivisen muistomerkin toteutti Häiväojan suunnitelman mukaisena taiteilija Ari Laitila. Siinä on teksti molemmilla kielillä ja sen sanoma on karu: "Äyräpään sankarihautausmaa - Toisessa maailmansodassa kaatuneiden tässä lepäävien suomalaisten sotilaiden muistoksi. Suomen valtio"
Teksti on karua....

Muistomerkin paljastustilaisuus pidettiin 12.8.1996 ja sen paljasti kansliapäällikkö Jaakko Numminen kutsuvierasjoukon läsnäollessa. Lisäksi kenttähautaismaan vihkimisestä vastasi kenttäpiispa Hannu Niskanen ja ortodoksisesta osuudesta huolehti rovasti Markus Petsola. Tilaisuuden musiikista vastasi veteraaniorkesteri Jorma Alanteen komennoimana.

Päivitys 13.1.2019 
Pirjo Seppälä lähetti taannoin jokusen kuvan Äyräpäästä, joten liitetään tämäkin tähän tarinaan
Äyräpään kenttähautausmaa (Kuva Pirjo Seppälä)

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Äyräpää / Äyräpään kirkko*

                                        Fabulous Thunderbirds "Wrap it up"

Onpahan takana melkoinen viikko! On tuntunut niin hemmetin raskaalta tämä kevät, että näinköhän tästä jaksaa sinnitellä kesäkuun 21. päivään, jolloin omien laskujeni mukaan alkaa kauan ja hartaasti odotettu kesäloma! Sitä ennen pitäisi töissä keritä tehdä monta isoa sekä haastavaa hommaa, mutta kun voimat on aivan loppu tai ainakin siltä tuntuu...

Otin taannoin lopputilin ison koulun apulaisrehtorin tehtävästä ja seuraajakin on ilmeisesti valittu tekemälleni työlle, mutta onhan tässä työsarkaa ennen kuin voin hyvillä mielin siirtää vastuun ja tehtävät seuraajalleni. Toivottavasti seuraajani osaa jatkaa digiloikan edistämistä koulussamme, koska niiden päätösten kanssa minunkin pitää elää jäädessäni samaan paikkaan töihin, tosin historian- ja yhteiskuntaopin lehtorina. Se onkin työ mihin aion panostaa kaikki paukut, mutta vapaa-aikanani en aio ottaa asiasta stressiä ja paineita. Aion myös terästäytyä kotirintamalla ja jatkaa kotimme restaurointia, koska vanhastaan tiedän sen olevan parasta terapiaa.
Äyräpään kirkon rauniot syksyllä 1941 (SA-kuva)

Viikko on tainnut nyt vierähtää jopa blogin viimeisimmästä päivityksestäkin, koska en vaan ole saanut itseäni motivoitua laittaakseni läppärin näppäimet laulamaan. Muutenkin olin ajatellut hivenen hiljentää julkaisutahtia kesän ajaksi, mutta aloitin näemmä jo hivenen etuajassa. Tämä projekti kuitenkin etenee jatkossakin, mutta onneksi nyt alkavat oman blogini kulta-ajat. Ensi lauantaina ja sunnuntaina on edessä kuvausreissut.....ai hitto, kun tuntuu hyvältä päästä taas tien päälle.

Tämän päiväistä kohdetta en olekaan itse kuvannut, vaan assistentti Jarkko. Hän kävi joskus aikoinaan(vuonna 2014?) Äyräpään kirkon raunioilla, joten laitetaanpa Jarkon kuvat jakoon pienen kohde-esittelyn myötä Äyräpään entisen kirkon maisemista. 

Äyräpään luterilainen kirkko sijaitsi Äyräpään kunnan itäalueella Vuoksen rannalla. Seurakunta alueelle perustettiin vuonna 1925 ja se aloitti toimintansa 1.1.1926. Aluksi vastaperustetulla seurakunnalla ei ollut omaa kirkkoa, vaan se toimi alkuajat Ronnun kirkoksi nimetyssä Pölläkkälän Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneessa. Koska tarve uudelle kirkolle oli, niin jo vuonna 1929 tilattiin piirustukset arkkitehti Oiva Kalliolta. Rakentaminen aloitettiin tosin vasta vuonna 1933.
Polun päässä häämöttää Äyräpään kirkon rauniot

Rakennusaineena käytettiin Perkjärvellä sijainneen ruhtinas Soltikovin hovin päärakennuksen tiiliä ja graniittikiviä, jotka köijättiin Äyräpäähän. Lopuksi kirkko rapattiin kauttaaltaan valkoiseksi valmistajan, rakennusosakeyhtiö Pyramidin toimesta. Lopulta tämä funkkistyylinen moderni pitkäkirkko pyramidimaisine kellotorneineen vihittiin Viipurin hiippakunnan piispan Erkki Kailan toimesta käyttöön 1.4.1934. Kuvan kirkosta voit kurkata täältä.
Betonin raudoitus ja pala kattopeltiä jäljellä...

Kirkko ei kauaa kerinnyt olla äyräpääläisten ilona, koska talvisota alkoi marraskuussa 1939 ja Äyräpääkin muuttui taistelukentäksi. Suomalaiset pioneerit saivat tehtäväksi räjäyttää kirkon torni, etteivät viholliset pystyisi käyttämään sitä tykistön tulenjohtotehtäviin. Ennen räjäyttämistä venäläinen kranaatti kuitenkin laukaisi suomalaisten miinoitukset ja kirkko tuhoutui ulkoseiniä lukuunottamatta. 
Kirkon paikka kasvaa männikköä nykyisin

Jatkosodan alkuvaiheessa suomalaisten saapuessa alueelle, tehtiin päätös jättää kirkon rauniot kansalliseksi monumentiksi. Jatkosodan loppuvaihe tuhosi sitten liki kaikki jäljelle jääneet osat ja lopulta venäläiset tuuppasivat kirkon nurin vuonna 1945. 
Äyräpään kirkon muistomerkki

Nyt kirkon rauniot ovat olleet suojelukohteena vuodesta 1993 lähtien ja se toimii myös elävänä muistomerkkinä jälkipolville sodan kauheuksista. Aikanaan rakennusta räjäytettäessä pystyyn noussut teräsbetonin palanen toimi kiinnityspaikkana mustalle marmorilaatalle, missä on kuva kirkosta ja teksti: tällä paikalla sijaitsi Äyräpään kirkko 1934-1944. Muisto on kuolematon. Alla on vielä mainittu marmorilaatan asettajan nimi eli Äyräpääläisten pitäjäseura ry.  
Molemmat mustat graniittilaatat 

Samaan lattiasta nousseeseen betonipalaan kiinnitettiin myös toinen laatta Äyräpään ja Vuosalmen taisteluiden muistoksi. Nämä molemmat muistolaatat paljastettiin 13.6.1993.

Mielenkiintoisen sivujuonteen Äyräpään kirkon raunioille tekee se yksityiskohta, että jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth haudattiin viimeiselle matkalleen siunaamalla hänet Äyräpään kirkon raunioilta kerätyllä hiekalla. Hän jos kuka ansaitsi tämän kunnianosoituksen taisteltuaan alueella kiivaissa taisteluissa. 

Päivitys 13.1.2019
Lisään tähänkin kuvia, joita Seppälän Pirjo minulle taannoin lähetti
Äyräpään kirkon ja sankarivainajien muistomerkki (Pirjo Seppälä)

Muistomerkin laatta (Pirjo Seppälä)

Kirkon kattopeltejä? (Pirjo Seppälä)

Kirkosta ei ole paljoakaan jäljellä (Pirjo Seppälä)