lauantai 28. marraskuuta 2015

Miehikkälä / Mustasuon jatulintarha

                                                     Omar & the Howlers "Life is just a circle"

Menneisyys on täynnä mielenkiintoisia asioita, mitä me modernit urbaanit citynuoret emme voi ymmärtää. Yksi tällainen asia on jatulintarhat, joita löytyy Etelä-Karjalastakin jonkun verran. Yhden vastaavan kohteen olemme jo aiemmin esitelleet Savitaipaleelta, mutta se oli niin heinittynyt, ettei se herättänyt paljoakaan intohimoja meissä. Vaan toista oli Miehikkälässä, mistä löysimme loistokuntoisen jatulintarhan kesäiselläl retkellämme. Niinpä siirrytäänpä kivikehän luokse, joka lumosi meidät ja sai miettimään sen alkuperäistä käyttötarkoitusta?
Mustasuon jatulintarha

Miehikkälästä on löytynyt yhteensä seitsemän jatulintarhaa, joista esittelemämme Mustasuon jatulintarha on yksi upeimmista ja parhaiten säilyneistä. Mustasuon jatulintarhan löysi pikkupoika Ilmari Varpio, joka ilmoitti löydöstään välittömästi. Sen jälkeen paikalla vieraili arkeologi Aarni Erä-Esko vuonna 1958. Jatulintarha on ilmeisesti ollut alunperin ristikeskustainen, mutta ilkivalta, puunjuuret ja routa ovat siirrelleet kiviä pois paikoiltaan. Suurimmat kivet ovat kuitenkin jatulintarhan keskellä, minkä ympärillä on 7-8 kivikehää. Mutta vielä on selvittämättä, että miksi kyseisiä rakennelmia on väsätty Itämeren maiden rannikkoseuduille?

Jatulintarhan kupeessa oli infotaulu, missä valotettiin sen alkuperää
Jatulintarhan nimitys viittaa muinaisskandinaaviseen jättiläiseen ja on peräisin Perämeren alueelta. Toki lukuisia muitakin nimiä jatulintarhoista on vuosien saatossa käytetty, mutta jääkööt ne nyt luettelematta. Silti vastaavia kivikehiä on Suomesta löytynyt tähän mennessä parisataa, mutta takuulla niitä lymyää vieläkin maastossa, missä ne ovat jääneet kasvillisuuden alle. 

Jatulintarhoista on vähän tietoa, mutta perinteisesti ne on ajoitettu 1200-1700-luvuille. Niillä tiedetään olleen merkitystä eri tavoin. Niistä on haettu suojaa ja onnea tulevaisuuteen, Niillä on myös tehty taikoja, jotta ilmat ja säät olisivat suosiolliset maanviljelyksestä ja kalastuksesta riippuvaisille yhteisöille. Myöskin niitä on käytetty leikkeihin, missä pojat ovat seuranneet tyttöä pitkin kivikehiä ja kenties saadakseen tytön omaksi vaimokseen. Itse en pidä mahdottomana ajatuksena, että niiden avulla olisi kuppikivien tavoin yritetty lisätä hedelmällisyyttä ja miksei kivikehissä kulkeminen olisi voinut olla toivomuskaivon tapaan paikka, missä toivotaan itselle hyvää onnea ja elämää.
Miksihän Willilady kiertää jatulintarhaa ympäri?

Muistathan luonnossa liikkuessasi, että jatulintarhat ovat rauhoitettuja ja niihin kohdistuva ilkivalta lailla kiellettyä. Tosin, kukapa olisi niin idiootti että tuhoaisi kansallista perintöämme....

torstai 26. marraskuuta 2015

Kotka / Haapasaaren kirkko

                                           Juliet Jonesin sydän "Veijari ja pyhimys"

Willlimies on aina nauttinut veneilystä Saimaalla, mutta joskus pitää päästä vähän suuremmillekin vesille katselemaan aaltojen liplatusta ja nauttia hyvin suoritetusta työstä ystävän mökillä Suomenlahdella. Tällainen tilanne oli kesäkuun alussa, kun koulut päättyivät ja pakenin juhlallisuuksien jälkeen mökille juo... lomailemaan viikoksi sekä toipumaan raskaasta lukuvuodesta. Vuosi taisi olla 2012, ellen väärin muista. Tuolloinhan Williladysta ei ollut vielä tietoakaan, joten mikäs meitä poikia olisi estellyt mökkireissua pitämästä. 
Haapasaaren kirkko

Kosteissa merkeissähän tuo viikko meni, vaikkei syynä ollutkaan Suomenlahden aallot. On siis aika esitellä muutama kuva, joita en koskaan olisi osannut kuvitella esitteleväni Lappeenrannan historiaan keskittyvässä blogissa. No, nuo ajathan ovat kaukana takanapäin. Nythän seikkaillaan jo Kymenlaaksossakin asti.
Kirkon alttari

Nykyisin Kotkaan kuuluva Haapasaari oli aikoinaan Suomen pienin kunta, kunnes se yhdistettiin Kotkaan vuonna 1974. Tätä aiemmin oli jo tapahtunut yhdistyminen seurakunnallisella tasolla, kun Haapasaaren seurakunta liittyi Kotkan seurakuntaan vuonna 1967. Tämän seurauksena Kotka sai myös uuden ylläpidettävän kirkon, koska Haapasaarella sijaitsee upea vuonna 1858 rakennettu kirkko, mikä korvasi aiemman samalla paikalla sijainneen rukoushuoneen.
Näitä portaita ihmiset ovat nousseet kirkkoon jo yli 150 vuotta

Haapasaaren kirkko sijaitsee reilun tunnin merimatkan päässä Kotkan satamasta, minkä reitin Willimieskin on useasti kurvaillut kaverin luksusjahdilla. Kirkkoon mahtuu 250 ihmistä ja lisäksi se on Suomenlahden itäisin toiminnassa oleva saaristokirkko. Itsekin sain kutsun kaverin häihin pari vuotta takaperin, mutta valitettavasti tuli paha este, enkä päässyt oikeisiin kirkon menoihin tässä idyllisessä saaristokirkossa. 
Kellotornissa on vielä vanhat kellot jäljellä

Vaan koska Haapasaareen on rakennettu ensimmäinen kirkko tai rukoushuone, mikä korvattiin tällä vuonna 1858 rakennetulla kirkolla? Aikaisimmat maininnat kirkosta ovat vuodelta 1741 jolloin Ruotsin laivaston merikorttiin kirkko on merkitty nykyisen kirkon paikalle. Seuraava maininta on vuodelta 1767, jolloin varakuvernööri Von Engelhardt mainitsi kirkon tekemänsä tarkastusmatkan kuvauksessa. Siinä mainitaan Haapasaaren kirkon olevan pieni, somasti rakennettu kirkkorakennus.
Olen pitänyt aiemminkin puheita kirkossa 400 ihmiselle. Nyt paikalla oli vain valokuvaaja

Vuoteen 1856 mennessä kirkko oli käynyt heikoksi ja rappeutuneeksi, joten uuden kirkon suunnittelu oli aloitettava. Kymin kirkolliskokouksessa 31.8.1856 päätettiin rakentaa saarelle uusi kirkko. Tuolloin huomioitiin, että haapasaarelaiset olivat osallistuneet kahden viimeisimmän Kymin kirkon rakentamisessa, joten nyt oli muiden autettava Haapasaarea. Rahoitusjärjestelyt hoidettiinkin vilkaasti ja päätettiin kerätä jokaiselta manttaalilta kahden vuoden ajan kaksi hopearuplaa vuodessa. Tämäkään ei tosin riittänyt vaan lisää rahaa kerättiin jokaiselta 16-60-vuotiaalta mieheltä viisi kopeekkaa.
Näkymä kellotornista Haapasaaren suojaisaan satamaan

Niinpä tämä upea saaristolaiskirkko nousikin korkeuksiin ja vuonna 1858 pidettiin kirkossa ensimmäiset kirkonmenot. Jatkossakin niitä vietetään ja toivottavasti Willimieskin osuus joskus oikeaan aikaan paikalle....

tiistai 24. marraskuuta 2015

Lappeenranta / Peltipoliisi

                                             Juliet Jonesin sydän "Aivan sama"

On jurnuttanut viime päivät ihan huolella....elättelin näet haavetta että Sauli lähettäisi meille kutsukortit Linnan juhliin itsenäisyyspäiväksi. Vaan, eipä kuulunut kortteja, vaikka naapuriin nelinkertaiselle mäkihypyn olympiavoittajalle ne lähettikin. No, katsotaan kemut tänäkin vuonna telkkarista. Pitää kyllä Matilta kysäistä jälkikäteen, että oliko ne edes kummoiset kinkerit. Ehkä onkin paree vietellä itsenäisyyspäivä kotosalla telkun ääressä kuin hikoilla ahtaassa vaikkakin upeassa edustuslinnassa. Tuskin olisin viihtynytkään mokomissa juhlissa. Mitäpä höpöttelen, katkerahan minä olen kun kutsua ei kuulunut. Mutta olkoon asenteeni seuraavan vuoden, että aivan sama, kuten Juliet Jonesin sydän jo 1980-luvulla kertoi.
Tane kiertoliittymän keskellä

Koska olen apealla tuulella, niin pitääpä pieneksi piristykseksi julkaista kohde piiiiiiiitkääääääästä aikaa blogin alkulähteiltä ja palata Suomen kauneimpaan kaupunkiin Lappeenrantaan. Täältähän kaikki alkoi, mutta minne matkamme tulee joskus vuosien päästä päättymään, sitä en vielä osaa sanoa. Kenties lopetan sen johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen vaikkapa jonnekin Karjalan perähönkölään. Jännä nähdä, mutta presidentinlinnaa en aio esitellä, ellei sitä riivatun kutsua ala lähivuosina kuulumaan tänne Nykäsen Matin naapuriinkin!
Ympäristötaideteos Peltipoliisi

Vajaa kuukausi takaperin, tarkalleen 30.10.2015 klo 15 paljastettiin uusin patsas Lappeenrannassa. Kyseessä on ympäristötaideteos, minkä taideseppä Antti Nieminen teki Lappeenrannan kaupungin tilauksesta piristämään Snellmanin- ja Koulukadun kiertoliittymää. Paljastustilaisuudessa oli paikalla Niemisen lisäksi kaupungininsinööri Pasi Leimi, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Joonas Grönlund sekä kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Olli Saarela. Itse olin estynyt saapumasta paikalle paljastuspäivänä töiden takia, mutta kerkesinpä tuolla piipahtaa jokunen päivä myöhemmin.

Taideteos, lempinimeltään Tane, on kuparipellistä taottu poliisi, kenellä on päällään 1940- ja 1950-luvun poliisien univormu. Miksi poliisin asu? Keskellä kiertoliittymää käsi ojossa seisova poliisi tuijottaa kohti Lappeenrannan entistä poliisiasemaa, joten siinä selitys Tanen asulle. Ehkä se jopa hillitsee pahimpia liikennekaahareita. No, minua ei pysäytä Tane eikä kukaan muukaan itsenäisyyspäivänä, koska minähän katselen kotosalla telkkaria!  

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kouvola / Pikku Jumbo "Ruuhveltti"

                                           Kylie Minogue "Loco-motion"

Brittiläisessä tv-sarjassa "Huonosti käyttäytyvät miehet" sarjan päähenkilöt Gary ja Tony arvostivat laulaja Kylie Minogueta. Heidän mielestään Kylieta oli kiva katsella ja taisipa heillä olla jotain muutakin mielessä tytön suhteen. Samankaltaista ihailua ovat takavuosina osoittaneet kouvolaisetkin rautatieaseman nurkalla seisovalle Pikku Jumbolle tai pitäisikö sitä nyt nimittää Ruuhveltiksi? Nimellä ei ole suurempaa väliä, mutta mukavahan tuo on vanhaa kunnon insinööritaidonnäytettä ihailla...

Itse matkustan harvemmin junalla minnekään Lappeenrannasta, mutta nyt olen aikonut suorittaa tammikuussa junamatkan tänne Ruuhveltin kaupunkiin. Olen näet ilmoittautunut jo jokunen viikko takaperin SaiPan kannattajien junamatkalle Kouvolaan. Reissussa on mukana 750 SaiPan kannattajaa. Ai perkule, kun vielä kairattaisiin voitto paikallisesta jääkiekkoporukasta, minkä nimi on KooKoo tai jotain sinnepäin. Tosin nykyesityksillä voitosta ei voi olla takuuvarma, koska oman rakkaan SaiPani otteet ovat vähän mitä sattuu....silti mukana ollaan matkalla kohti mitalia, no ainakin Kouvolaa. Tiedossa on mukava tempaus harmaan arjen keskellä!
Yksinäinen veturi "Ruuhveltti"

Vanha, jo parhaat päivänsä nähnyt höyryveturi Ruuhveltti on siis asemalaiturin nurkalla vastassa kaikkia meitä 750 kannattajaa, joten pitäähän se tämä nyt esitellä. Kyseinen veturi on nostettu omalle lyhyelle ratakiskojen pätkälle 11.9.1970 kouvolalaisten rautatieläisten toimesta, koska tuolloin Kouvolassa oli suurta aihetta juhlaan. Tuolloin näet tuli täyteen 100 vuotta siitä, kun avattiin rautatieyhteys Riihimäen ja Pietarin välille. Samalla kun se mahdollisti joukkojen siirrot Kouvolan varuskunta-alueelle, niin se myös antoi kouvolalaisille mahdollisuuden tutustua muihinkin kaupunkeihin. Kouvola oli tästä lähtien kaupunki, minne oli helppoa mennä, tosin myös poiskin pääsi jos siltä tuntui....
Muistolaatta ruosteisessa veturissa

Saman veturin kylkeen on kiinnitetty myös toinenkin muistolaatta vuonna 1973, jolloin paikallinen nuorkauppakamari pulttasi laatan veturin hiilivaunun kylkeen. Tässä muistolaatassa kunnioitetaan Kouvolan 50-vuotistaivalta itsenäisenä. Kouvolahan erotettiin vuonna 1922 Valkealasta ja se sai Kauppalan oikeudet seuraavana vuonna. Kaupunki nimitystä Kouvola on saanut käyttää vasta vuodesta 1960 alkaen, joten kaupunkina olon 50v muistolaattaa ei ole kiinnitetty ainakaan Ruuhvelttiin, joka on saanut tarinan mukaan lempinimensä Kouvolan pitkäaikasen kaupunginjohtajan Brofeldin mukaan.
Ruuhveltti nimitys on ollut käytössä vuodesta 1973

Ruuhveltti herättää edelleen paljon tunteita puolesta ja vastaan. Toivottavasti rahan puute ei tuhoa Ruuhvelttiä, joten raottakaa kukkaronnyörejänne hivenen tärkeän asian puolesta. Tällaisia kapistuksia ei enää rakenneta! Tässä linkki Kouvolan Sanomien artikkeliin, missä ollaan huolestuneita Willimiehen keralla veturin rapistumisesta.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Käkisalmi / Kaurispatsas

                                                                Melrose "Rich little bitch"

Tänään masentaa jo heti aamusta, enkä jaksa ihmeempiä kirjoitella. Kohta taas koko helkatin ruljanssi pyörähtää täysillä käyntiin. Ei ihmislasta helpolla päästetä, vaan mehut viedään viimeistä tippaa myöten. Ehkä tässä nykyisessä duunissani pitääkin olla Willimies, jotta selviää hengissä? No turhasta en yleensä jaksa valitella, mutta kyllä ajoittain ärsyttää suunnattomasti tämä oravanpyörä. Ehkä pitäisi ihan oikeasti aloittaa elämän leppoistaminen eli downshiftaaminen?

Vaikka aina elämä ei olekaan kivaa ja helppoa, niin jostahan se on hauskuus revittävä, vaikkapa hampaat irvessä. Itselleni rentoutuminen kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja katsellen on mitä parhainta terapiaa. Yksi tällainen mukava hetki tuli kesällä, kun matkasimme kohti Käkisalmea, mikä muuten osoittautui todella miellyttäväksi paikaksi. Sinne on takuulla päästävä uudelleenkin käymään.
Kaksi kaurista kirmailee kivisen jalustan päällä

Niin matkalla silmiini osui muutama kilometri Käkisalmen eteläpuolella Larionovassa tienristeyksessä kököttävä kaurispatsas. Vilkkaasta liikenteestä huolimatta sain kuvan otettua auto tienristeyksessä seisoen. Vaan pakkohan se oli käydä kurkaamassa vielä lähempääkin, josko tekijän nimi olisi mainittu patsaan jalustassa? Ei ollut, joten minun taas kerran julkaistava kuva kauniista kohteesta ilman taustatietoja. Ehkä joku paikallinen ne minulle joskus kertoilee...

torstai 19. marraskuuta 2015

Hamina / Sotilaspoikien muistomerkki

                                            Turo`s hevi G "Poika on päässyt pubiin"

Oma poika on heittäytynyt ihan hulvattomaksi viime aikoina. Suurta kehitystä on tapahtunut etenkin sen jälkeen, kun sälli täytti 18-vuotta yläpuolella esitellyllä tavalla. Aina sattuu ja tapahtuu, kun poika seurailee isänsä jalanjäljillä. Tosin vielä on melkoisesti parannettavaa, että kykenisi edes lähellekään isänsä nuoruusvuosien urotekoja. Onhan tuolla toki vielä aikaa mokomiin suorituksiin. Koska sällillä on prätkä ja partakin kasvaa, niin lieneekö tuleva moottoripyöräjengiläinen? Isänsähän ei ole niihin liittynyt, mutta joka vuosihan nuo kutsuvat vappubileisiin ja pikkujouluihinsa mukaan. Tänä vuonna nuo bileet osuvat samalle illalle toisten pikkujoulujen kanssa, joten valinta on helppo. Menen siis prätkätallille nauttimaan rennosta menosta....tottakai!

Koska poitsu on menossa lähivuosina armeijaan miehistymään, niin oppiihan tuo tavoille vaikkei ole päässytkään harjoittelemaan sotilaspoikien tavoin jo juniori-iässä sotilastaitoja. Alkunsa sotilaspoikaorganisaatio sai jo 1920-luvulla Suuojeluskuntiin perustetuista poikaosastoista. Monet näistä nuorista olivat mukana talvisodan aikaan erilaisissa tehtävissä. Vakavammaksi toiminta muuttui syyskuussa 1941, jolloin Suojeluskuntajärjestön päällikkö vakiinnutti päiväkäskyllä poikien nimityksen sotilaspojiksi.

Sotilaspoikien joukoissa oli 10-17-vuotiaita poikia, jotka suorittivat enimmäkseen lähetti- ja vartiotehtäviä. Ilmavalvonta, desanttien jahtaaminen ja kaikenlainen työpalvelu kuuluivat myös tehtäviin. Osa pojista toimi rintama-alueellakin, mutta pääosa kuitenkin rintamalinjojen takana tehden tärkeää työtä. Arviona on esitetty, että sotilaspojat olisivat vapauttaneet liki 100.000 miestä rintamalle.
Muistomerkki

Moskovan rauhan jälkeen syksyllä 1944 järjestö lakkautettiin valvontakomission määräyksestä. Samalla tuhottiin järjestön arkistot, joten niitä tutkimalla ei enää voida selvittää kaikkea menneisyyden tapahtumia. Aikojen muuttuessa on tullut taas perustaa järjestölle perinnekiltoja, kuten Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta, joka on tehnyt arvokasta työtään jo yli 20-vuotta. 
"Teit isäin astumaan"

Yhtenä Perinnekillan toimintamuodoista on pystyttää muistomerkkejä tärkeille paikoille. Siksi tämä muistomerkki onkin pystytetty Haminan Suojeluskuntatalon puistikkoon. Valitettavasti pystytysvuosi on jäänyt minulta selvittämättä. 

tiistai 17. marraskuuta 2015

Kouvola / Saksalaissotilaiden hauta*

                                                                Rammstein "Feuer frei"

Kouvolan pyhän ristin kirkon pihamaalta löytyy melkoisen mielenkiintoinen muistomerkki tai paremminkin hautamonumentti. Kyseiseen hautaan on haudattu kolme vuonna 1918 kuollutta saksalaissotilasta. Ilmeisesti saksalaissotilaat kuuluvat joukkoihin, jotka nousivat maihin keväällä 1918 auttamaan Suomen valkoista armeijaa. Sodan päätyttyähän joukkoja jäi maahamme antamaan koulutusta maamme aloittelevalle armeijalle. Kaiketi nämäkin kaverit kuuluvat siihen joukkoon.
Saksalaissotilaiden hautamuistomerkki pyhän ristin kirkon pihamaalla

Kukaan näistä kolmesta ei ole kuollut sisällissodan aikana, vaan vasta saman vuoden syksyllä. Kuolinsyytä en pysty mistään selvittämään, koska kyseisiä nimiä ei löytynyt sotasurmasivustolta. Ilmeisesti sairaus, tapaturma tai joku muu syy surmasi heidät täällä Suomessa. Ainut asia minkä sain selville heistä on se, että heidän hautamuistomerkkinsä on pystytetty vuonna 1924. Nyt olisi mukava saada lisää tietoa tästä mysteeristä! Osaisikohan joku auttaa?
Ainoa informaatio irtoaa hautakivestä
Päivitys 15.9.2019
Anna Sirolan teos vuoden 1918 saksalaismuistomerkeistä antaa paljon lisätietoa tähän kohteeseen, mistä en oikeastaan aluksi tiennyt yhtikäs mitään. Nyt Annan kirjan luettuani, olen paljon viisaampi!

Sisällissodan päättymisen jälkeen Suomeen jäi saksalaisia sotilaita itärajaa turvaamaan, Saksan etujen turvaamisesta puhumattakaan. Osa näistä sotilaista sijoittui tärkeään rautatiesolmukohtaan Kouvolaan ja majoittui venäläisiltä vapautuneisiin kasarmeihin. Rauhan aikakaan ei ole aina vaaraton, vaan kolme sotilasta menehtyi tuona aikana Kouvolassa. heistä ensimmäinen, Jaworski, haudattiin ensin aivan tuolloisen venäläisen sotilaskirkon eteen puuristillä varustettuun hautaan.

Vainajien lisääntyessä heidät haudattiin vähän syrjemmälle, minne Jaworskikin siirrettiin. Hautojen puuristien rapistumisesta valitettiin jo melko pian saksalaisten poistuttua Kouvolasta, mutta asialle ei tehty mitään, koska perisuomalaiseen tapaan kinasteltiin, että kenelle kuuluu hoitovastuu haudoista? Asia kuitenkin eteni ja kesällä 1924 paikalle alettiin puuhaamaan muistomerkkiä. 

Muistomerkki paljastettiin vuoden 1924 lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Muistomerkin suunnitteli rakennusmestari Uuno Immonen ja valmistuksesta vastasi hämeenlinnalainen V.Heinäsen kiviveistämö. 

Muistomerkkiin kaiverretut tiedot kertonevat, että rapistuneista puuristeistä siirretyt tiedot eivät olleet enää täydelliset vuoden 1924 kesällä. 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Säkkijärvi / Ortodoksikirkko

                                                                    Apulanta "Armo"

Säkkijärvi, oman sukuni keskeinen paikka on taas vuorossa. Täällä tulee vähintään pari kertaa vuodessa vierailtua, milloin minkäkin syyn takia. Ainakin mummoni isän ja äidin kotitalo on vierailujeni keskeinen paikka. Myöskin myöhemmin esittelyvuoroon tuleva Säkkijärven kenttähautausmaakin on yksi itselleni tärkeitä paikkoja. Sinnehän on nyttemmin viime vuosina kerätty alueelta löytyneitä suomalaisten hautakiviä. Kuulun niihin onnekkaisiin, joiden sukulaisten hautakivi on löytyneiden joukossa. Tänne on näet siiretty isoisoäitini miehen Simo Husun kadonneen hautakiven yläosa. Uskomaton löytö kerrassaan....

Säkkijärven ortodoksinen kirkko
Muutakin merkittävää ja kaunistakin Säkkijärveltä, nykyisestä Kondratjevosta, löytyy. Kenttähautausmaan kohdalla Vaalimaantien toisella puolella sijaitsee hemmetin komea valkoiseksi maalattu ortodoksinen kirkko. Muistini mukaan kirkko rakennettiin joskus 1990-luvun aikana, mutta tarkkaa vuotta en osaa sanoa. 
Kirkon alttaritaulu
Kirkko on hirsistä rakennettu ja kerrassaan komea koristeellisinen räystäslautoineen ja kullattuine sipulikupoleineen. Poikkeuksellisesti tällä kertaa meillä on jopa sisäkuvia, koska pakkohan tuolla oli päästä käymään. Vanha mummo houkutteli meidät sisään ja miellyttävän visiitin jälkeen jopa ostimme muutaman matkamuistonkin Säkkijärven ortodoksisesta kirkosta.

Ikoneita on runsaasti seinällä

torstai 12. marraskuuta 2015

Kouvola / Pyhän ristin kirkko

                                               Gary Moore "Red house"

Kirkot ja niiden ympärillä sijaitsevat hautausmaat ovat yksi keskeisiä Willimiehen vierailukohteita. Niiden miljööstä löytyy aina jotain mielenkiintoista, kuten tänään esiteltävän Kouvolan Pyhän ristin kirkon historia, millä on selkeitä yhtymäkohtia Lappeenrannan kirkkoon. Molemmat rakennettiin aikoinaan varuskuntakirkoiksi, sillä poikkeuksella että Kouvolan Pyhän ristin kirkko valmistui vielä Venäjän hallitessa maatamme. Se rakennettiin vuosina 1913-1915 ja vihittiin käyttöön vuonna 1916. Kyseessä oli tietenkin ortodoksinen kirkko, kunnes se jäi Suomen valtion omistukseen maamme itsenäistyessä. 

Pyhän ristin kirkko on korkealla mäellä
Tämän jälkeen kirkko muutettiin evankelis-luterilaiseksi kirkoksi, missä tehtävässä se toimi vuosina 1919-1978 aluksi Valkealan seurakunnan kirkkona ja 1920-luvulta lähtien Kouvolan luterilaisen seurakunnan pääkirkkona. Tällöin otettiin käyttöön uusi Kouvolan keskuskirkko, jota en ole ihan varma aionko koskaan edes esitellä. Se on nimittäin ihan saakelin ruma....anteeksi vain kouvolalaiset lukijani.

Komea punatiilinen kirkko
Koska kirkko jäi tyhjilleen, niin jotain käyttöähän näin upealle rakennukselle piti keksiä, joten se päätettiin lahjoittaa Haminan ortodoksiselle seurakunnalle vuonna 1981. Tällöin rakennus remontoitiin ja siihen rakennettiin sisään myös seurakuntasali, joten nyt se palvelee kaikkia Kouvolan alueen ortodokseja. Kirkko siis palasi alkuperäisille juurilleen ortodoksiseksi kirkoksi. Itseäni jäi vain mietityttämään, että kumpihan oli tämän vaihtokaupan voittaja?

Infotaulu kirkon pihamaalla

tiistai 10. marraskuuta 2015

Miehikkälä / Linnoituspataljoona 3 muistomerkki

                                             Teräsbetoni "Voittamaton"

Huh, huomasin juuri että olen julkaissut yli 740 kohde-esittelyä ennen tätä ja niistä valtaosa on muistomerkkejä tai muistolaatalla varustettuja paikkoja tai rakennuksia. Lisäksi jokunen sata kohdetta odottelee vielä julkaisuvuoroaan sekä ties kuinka monta on vielä kuvaamattakin. Takuulla jokunen sata kappaletta on vielä odottamassa vuoroaan, että edes saisin ne tietooni! Eihän siinä mitään, mutta jokohan voisin olettaa olevani alueen muistomerkkibongarien kärkisijoilla?

Jotenkin on vaan niin käsittämätöntä, kuinka paljon muistomerkkejä on pystytetty pitkin ja poikin Suomen maata. Toki ymmärrän humanistisen maantieteen perusajatuksen, että paikat luovat ihmisille merkityksiä, mutta että näin paljon? En olisi ikinä uskonut aloittaessani tätä urakkaa Lappeenrannasta ja Etelä-Karjalasta. Vaan, koska näitä tärkeitä paikkoja on blogin kohdealueella olemassa vielä rutkasti, niin siirrytäänpä Miehikkälän Salpamuseon pihamaalle. Täältä löytyi myös yksi muistomerkki, missä kunnioitettiin Linnoituspataljoona 3 sotaretkeä vuosina 1941-1944. Niin, näitä viime sotiin liittyviä muistomerkin arvoisia paikkoja tuntuu riittävän joka pitäjässä.
Linnoituspataljoona 3 muistomerkki SalPamuseon pihamaalla
Yksi tällainen muistomerkki sijaitsee Salpalinja-museon pihamaalla. Muistomerkkinä on yksi Salpalinjan estekivistä, johon on kiinnitetty laatta. Muistomerkin on suunnitellut ja toteuttanut LinP 3:n aseveljet. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1991. Mutta mitä olivat linnoituspataljoonat?

Talvisodan aikana huomattiin iso ongelma, kun joukot perääntyivät Mannerheim-linjalle ja ottivat haltuunsa alueen linnoitteet. Niiden hyödyntäminen ei ollut kuitenkaan täydellistä, koska niiden käyttöä ei joukoissa tunnettu. Seuraavaa kertaa varten ei haluttu toistaa samaa virhettä, vaan perustettiin reserviläisiin perustuvia linnoituspataljoonia ja komppanioita. He tulisivat muodostamaan linnoitteiden runkomiehityksen hädän hetkellä ja toimisivat jalkaväkijoukkojen opastajina, jos tilanne niin vaatisi.
Muistolaatta kiven kyljessä

Itärajalle perustettiinkin välirauhan aikana 14 linnoituspataljoonaa ja 16 komppaniaa. Miehikkälässä Salpa-linjaa miehitti Linnoituspataljoona 3, missä oli kolme komppaniaa. Jatkosodan alettua, joukot jäivät muutamaksi viikoksi Salpa-linjalle, kunnes ne siirrettiin varmistusjoukkoihin raja-alueelle. Tämän jälkeen osaston miehet aseineen olivat etujoukkojen takana varmistusjoukoissa, koska raskaan aseistuksensa takia ne eivät olleet nopealiikkeisiä.

Vaikka Salpa-linjalla ei koskaan taisteltukaan, niin siellä Linnoituspataljoona 3 miehet olisivat opastaneet kesällä 1944 jalkaväkeä käyttämään linnoitteita oikein, jotta niistä olisi saatu kaikki hyöty irti. Onneksi sitä ei koskaan tarvinut toteuttaa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Viipuri / Hirvipatsas

                                                            J.Karjalainen "Stindebinde"

Jees, kotona taas! Olimme näet Williladyn kanssa viikonlopun vietossa Viipurissa, missä majailimme meille tutussa Victoria-hotellissa. Kerrassaan mukava paikka ja nykyisellä vaihtokurssilla suorastaan huokeakin. Joskus näillä meidän köyhän miehen matkoilla sentään panostetaan laatuunkin. Toki tällä kertaa oli syytäkin, koska eilen tuli täyteen kokonainen vuosi yhteiseloa rauhantuomarin nuijankopautuksen jälkeen. Tuolloinhan pakenimme tähän samaan paikkaan välittömästi naimisiinmenon jälkeen, jotta saimme olla ihan rauhassa kahden kesken.

Pitihän tuo palata taas juurille ja käydä meille niin tutuksi ja rakkaaksi muodostuneessa kaupungissa. En osaa sanoa, että mikä tässä kaupungissa vetää meitä kumpaakin puoleensa, mutta jotain mystistä siinä kuitenkin on! Useimmat suomalaisethan suuntaavat rajan taakse tankkaamaan autonsa ja hakemaan savukkeet, eikä kovinkaan moni jatka matkaansa edes Viipuriin saakka. Tätä me kumpikin ihmettelemme, koska näkemistä riittää vaikka kuinka moneksi päiväksi ja mielenkiintoisia vierailukohteita ja museoita riittää vaikka kuinka paljon. No, ehkä suomalaiset ymmärtävät kaupungin merkityksen joskus myöhemmin. 

Mitä kaikkea muuta Viipurissa köyhä voisi sitten tehdä? Me olemme ainakin paikallisen rautakaupan Vimoksen vakioasiakkaita, joita houkuttelee huokeat hinnat. Uskonkin, että olemme säästäneet jokusen tuhatta euroa ostosretkillämme. Isoihin ostoksiin kuuluu myös uudet kesärenkaat, jotka vaihdatin alle jokunen viikko takaperin ja samasta paikasta aion ostaa myös seuraavat talvirenkaani. Molemmilla kerroilla säästö on ollut satasia...siis satoja euroja. Lisäksi monet muutkin tavarat ovat kulkeutuneet mukanamme kotiin halvan hinnan takia. Olut, makeiset ja monet muut elintarpeet myöskin ovat ruokakaappimme vakiotavaroita. Miksikö ostamme niitä? Siksi että ne ovat ihan hyviä tuotteita ja ennen kaikkea hemmetin halpoja! Luulisi muillekin kelpaavan...

Olipahan taas melkoisen pitkä alkuvuodatus, joten siirrytäänpä lopultakin Viipurin Torkkelinpuistoon Hirvipatsaan juurelle, mistä minulla onkin melkoisen mukavat muistot toissa kesältä. Tuolloin näet olimme päiväreissulla Viipurissa ja olimme etukäteen suunnitelleet ostavamme kihlat Viipurista, kuten mummoni ja pappanikin tekivät joskus 1930-luvulla. Tiesin, että sama kultasepänliike oli olemassa vielä samassa paikassa kuin suomalaistenkin aikaan Punaisen lähteen torin takana. Lopulta kuitenkin päädyimme ostamaan kihlat toisesta liikkeestä, mutta jotenkin askeleet toivat Torkkelinpuistoon Hirvipatsaan juurelle, missä sitten laitoimme sormukset sormiimme. Lienevät mummo ja pappa kääntyneet haudassaan....toivottavasti ainakin huomasivat!

Jussi Mäntysen Hirvipatsas Torkkelinpuistossa

Hirvi on kuvanveistäjä Jussi Mäntysen patsas, millä on mielenkiintoinen historia. Sen ensimmäinen kipsiin valettu versio oli esillä vuonna 1923 pohjoismaisessa metsästysnäyttelyssä Helsingissä. Tällöin oli jo esillä vaihtoehto, että uroshirvi, minkä korkeus on liki neljä metriä, olisi pystytetty Helsingin Kaivopuistoon pronssiin valettuna. Kyseinen asia jäi toteutumatta ja ilmeisesti tätä uutta muottia, jalustan mukaan 1924 käytettiin Viipurin Torkkelinpuistoon pystytetyssä Hirvipatsaassa, minkä innoittajana tekijälle toimi Kalevalan hiiden hirvi. Viipuriin patsas pystytettiin vuonna 1928. Uskon, että tuolloin mummoni ja pappanikin olivat kenties paikalla....

Tekijän signeeraus
Viipurin tunnetuimmaksi symboliksi muodostunut Hirvi säilyi ehjänä viime sodista, kuten neuvostoajankin. Se nousi ajoittain esiin Viipurista evakkoon lähteneiden evakkojen mielissä ja niinpä vanha valumuotti kaivettiin uudelleen esiin ja uroshirvestä otettiin uusi valu. Tämä patsas pystytettiin siirtokarjalaisten toimesta vuonna 1955 Lahden Erkonpuistoon. Kun uudelleenvalamisessa oli päästy vauhtiin, niin vielä kaksi uutta pronssivalua siitä otettiin. Vuonna 1969 hirvi pääsi Turun Kupittaanpuistoon ja vuonna 1972 Helsingin eläintieteellisen museon edustalle. Näin Viipurin alkuperäisellä paikalla oleva veistos on saanut nykyisen Suomen alueelle kolme kopiota, mutta mikään ei voita alkuperäisen hirven tenhoa! Ei olisi tullut pieneen mieleenikään mennä kihloihin Helsingissä tai Lahdessa, Turusta nyt puhumattakaan.... 

Hirvi seisoo ylväänä Viipurin kirjaston läheisyydessä

torstai 5. marraskuuta 2015

Säkkijärvi / Lentäjäpatsas

                                            J.Karjalainen "Mennyt mies"

Säkkijärvi on siitä mielenkiintoinen paikka, että sen juuret historiassa ulottuvat aina vuoteen 1396, jolloin se on ensimmäisen kerran mainittu nimeltä asiakirjassa. Silti paikka on saanut uuden nimen Kondratjevo, vasta muutama vuosikymmen takaperin. Tämäkään ei tapahtunut ilman kommervenkkejä, koska aluksi paikka nimettiin vuonna 1948 Uljanovkaksi Vladimir Iljits Leninin alkuperäisen sukunimen mukaan. Ilmeisesti etenkin talvisodan raunioittama Säkkijärvi ei ollut riittävän kaunista seutua kantamaan suurmiehen sukunimeä, koska jo puolen vuoden jälkeen nimi piti vaihtaa.
Lentäjäpatsas luksusasuntojen edustalla
Tällöin päätettiin nimetä Säkkijärvi uudelleen ja mitä mielenkiintoisimmalla tavalla. Uudeksi nimeksi valittiin Kondratjevo suuren sankarin mukaan, joka ei tiettävästi ole koskaan edes käynyt Säkkijärvellä! Nimittäin Pjotr Kondratjev (1909-1943) toimi talvisodassa hävittäjälentäjänä ja eteni urallaan aina komentajaksi asti. Päällikön uraa ei kestänyt kovinkaan kauan, koska hänen lentokoneensa ammuttiin alas Suursaaren taisteluiden aikana kesäkuussa 1943. Ilmeisesti tämä saavutus riitti ansioksi, jotta hän voi toimia vieläkin entisen Säkkijärven henkisenä kyläpäällikkönä.
Lienee joku sankari tämäkin kuollut pilotti
Hemmetin suuri ja massiivinen patsas hänelle onkin pystytetty aitiopaikalle Säkkijärven entisen kirkon kupeeseen. Lieneekö kuitenkaan näköispatsas, koska liki vastaavan näköiseen törmäsin entisen Koiviston alueella. Olisiko samalla mallilla tehty useampiakin vastaavia patsaita? En tiedä, eikä suuremmin kiinnostakaan.... Uskokaa tai älkää, mutta patsaan pystytysvuosikin on minulta hukassa!
Kondratjevin patsas

tiistai 3. marraskuuta 2015

Miehikkälä / Sinisen prikaatin muistomerkki


Miehikkälän koulukeskuksen kupeesta löytyy yksi muistomerkki, missä koruttomasti kerrotaan erään joukko-osaston lähdöstä jatkosotaan kesällä. Näitä vastaavia muistomerkkejä olemme blogissa esitelleet useitakin ja jonkun verran lienee tulossa vielä vastaisuudessakin, mutta kivenmurikan nimeäminen Sinisen prikaatin muistomerkiksi herätti mielenkiintoni.... mikä ihmeen sininen prikaati?
Sinisen prikaatin muistomerkki

Koska en ole sen kummemmin perehtynyt sotahistoriaan yksittäisten joukko-osastojen tasolla, minun on melkoisen vaikea ymmärtää sotilastermistöä ja etenkin joukko-osastoista käytettyjä lyhenteitä. Tämän kaiken lisäksi kun vielä joukko-osastoja perustetaan, yhdistetään ja lakkautetaan kaiken aikaa sotavuosina, niin sekaannushan on kohdallani taattu. Yritän nyt kuitenkin jokusen sanan kirjoittaa sinisen prikaatinkin sotaretkestä, vaikkakin nyt virheillekin on iso mahdollisuus.
Muistolaatta kertoo faktat lyhyesti

Talvisodan jälkeen Miehikkälä muistutti sotilasleiriä. Joukko-osastoille rakennettiin parakkikyliä ja joukkoja käytetttiin linnoitustöihin. Fiksua toimintaa, koska tuolloinhan tulevaisuudesta ei ollut kummempaa tietoa. Kaikkeen piti varautua. Noissa edellä mainituissa töissä olivat mukana 3.Prikaatin miehet, jotka muodostivat rungon jalkaväkirykmentti 3 (JR3) osastossa. Sotaan lähdettiin vielä JR3 nimisenä osastona ja joukko-osasto tunnettiin pitkistäkin päivämarsseista Karjalan kannasta vallattaessa jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Reippaimmin marssi II.pataljoona, jonka pisin päivämarssi oli 64 kilometriä! Uskomaton suoritus!
Toisella puolella sotaretken taistelupaikat

Kannaksen valtauksen jälkeen JR3 muodostettiin 3.Prikaati 16.1.1942. Osasto siirtyi sitten Maaselän kannakselle pohjoisemmaksi ja osallistui merkittävän rautatiesolmukohdan Krivin valtaukseen. Verisen taistelun jälkeen Kriv vallattin ja tappiot olivat suuret molemmilla osapuolilla. Täältä 3.Prikaati siirrettiin Lappiin Sallan alueelle partisaanien tuhoamistehtäviin. Loppu asemasotavaiheesta kuluikin Sallassa.

Venäläisten aloitettua suurhyökkäyksen kannaksella 10.6.1944, sininen prikaati sai käskyn siirtyä kannakselle. Täällä sinisen prikaatin maine, kuten tappiotkin kasvoivat. Uusikirkko, Summa, Tammisuo ja Viipurinlahden alue olivat tiukkojen taisteluiden alueina. Tällä alueella 3.Prikaati oli kun tieto aselevosta ja sotatoimien päättymisestä tavoitti miehet. Moni oli jäänyt sotaretkelle, ennen paluuta takaisin Miehikkälään.
Muistomerkki koulukeskuksen kupeessa

Näitä kaatuneita aseveljiä varten Sinisen Prikaatin muistosäätiö tilasi taiteilija Jaakko Hänniseltä muistomerkin 3.Prikaatin sotaan lähtöpaikalle, mihin myös toki retki päättyikin. Hännisen muistomerkki paljastettiin kaikkien nähtäväksi vuonna 1990 ja yhä edelleen muistosäätiön edustajat käyvät laskemassa muistomerkille seppeleen Krivin taistelun vuosipäivänä 6.helmikuuta.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Käkisalmi / Lenin mosaiikki

                                                      J.Karjalainen "Luuranko rämisee"

Marraskuu alkoi jokunen tunti takaperin ja olenkin ollut ahkerana, koska heräsin jo ennen kukonkiekaisua. Pihamaa on lähes kokonaisuudessaan haravoitu ja aamukahvia juodessa kerkesin muutaman tarinankin kirjoitella. Nyt istahdin taas kirjoituspuuhiin, ennen kuin lähden itärajan taakse tankkaamaan janoisen autoni. Ehtoolla en sitten mitään kummempia aio tehdäkään. Saattaa toki olla, että katson muutaman jakson huonosti käyttäytyviä miehiä ennen maatemenoa. Tuli lainattua tuo sarja DVD-boxina ja on kyllä yhtä hyvä kuin aina ennenkin. Se sisältää mielenkiintoisia henkeviä keskusteluja Tonyn ja Garyn välillä kaikista asioista maan ja taivaan väliltä. Suosittelen....
Lenin mosaiikkikuvioituna

Tämä kohde on nyt vähän niillä rajoilla, että ajattelin aluksi jättää koko jutun esittelemättä ja poistaa valokuvat, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Lenin niminen mieshän on entisen Neuvostoliiton perustaja ja siksi paikallisille erittäin tärkeä henkilö, koska hänen patsaisiinsa ja muihin muistojuttuihin törmää kaikkialla Karjalan kannaksen alueella. Sama toistuu varmasti Laatokan Karjalan puolella, vaikka sinne asti emme ole vielä retkiämme ulottaneetkaan.

Tämän päivän kohteemme on kuitenkin Käkisalmelaisen tehtaan edustan puistikossa sijaitseva Leninistä tehty mosaiikkitaulu. Vastaavaan emme ainakaan vielä ole törmänneet missään muualla. Ilmeisesti tehdas on laittanut taulun muistuttamaan työntekijöitä, siitä että suuri Neuvostovaltio tarvitsee kaikkien työpanosta. 

PS. Välillä näistä Karjalan kohteista on hankalaa valita blogiin sopivat, koska olen tehnyt päätöksen, etten julkaise alueen sotamuistomerkkejä ollenkaan, koska niitä on yksinkertaisesti liikaa.... toki tähän asti julkaistuista kohteista muutaman kohdalla rajanvetäminen on ollut vaikeaa! Kaikesta huolimatta niitä on liikaa, vaikka ehkä muutaman suurimmista saatankin joskus julkaista. Eli perinteiseen tapaan tämän blogin kohteiden esittelyssä ei ole kummempaa logiikkaa!