keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kouvola / Tosivaikuttajamuistomerkki

                                                        Marzi Nyman "Little wing"

Melkoinen ilta eilisehtoona. Tulipahan oltua sellaisissa kekkereissä, ettei taas vähään aikaan ole tullut oltuakaan. Olin näet kutsuvieraana Williladyn kanssa Lappeenrantaan tänään avattavan Finnkino leffateatterin gaalaillassa. Tarjolla oli kaiken värisiä viinejä, pikkupurtavaa ja Willimiehen lempparia eli jääkaukalossa jäähdytettyä olutta. Ei ollenkaan hassumpi ilta koska saimme myös seurata upouudessa elokuvateatterissa vuoden kotimaisen leffahitin Napapiirin sankarit 2. Kerrassaan hyvä ja hemmetin hauska kotimainen elokuva. Suosittelen lämpimästi teille kaikille piipahtamista Finnkinon mukavilla ja etenkin leveillä penkeillä.
Harvinainen näky, Willimies pikkutakissa eikä verkkareissa!

Vieläkin on mielessä eilisiltaiset pippalot savumuikkuleipineen Marzi Nymanin bändin soittaessa taustalla. Tulikin useasti mieleeni, että tästä onkin kaiketi seuraava askel bloggaajana tulla kutsutuksi linnanjuhliin itsenäisyyspäivänä. Voisit Sauli ottaa tämän pienenä vihjeenä.... Olisihan tuo hienoa saada tunnustusta myös valtiovallan taholta;) No, tänä vuonna kutsua ei tullut, mutta ensi vuonna toivottavasti tapaamme edustuskodissasi. Williladykin löytäisi takuulla yhteistä puheenaihetta Jennin kanssa ja minä kuuntelisin mielelläni sotaveteraanien tarinoita. Päästäisiin kenties yhteisellä kyydillä Helsingin reissulle viimeisen Mannerheimin ristin ritarin Tuomas Gerdtin kanssa!
Marzi Nymanin bändi rokkasi
Koska Finnkino tuli Lappeenrantaan melko isojen ja upeiden juhlien kautta, niin siitähän kaiketi tulee alueen leffamaailmassa tosivaikuttaja. Vastaavanlainen melkoinen tosivaikuttaja löytyykin Kouvolasta, mikä liittyy uutena kaupunkina blogimme kohteisiin. Viime lauantain reissun kuville tuli siis samantien käyttöä. 
Tosivaikuttajamuistomerkin infotaulu

Eihän tämä muistomerkki mikään hääppöinen ole, mutta onpahan omalla tavalla vaikuttava....kenties. Minulle Kouvola on aina ollut paikkakunta, mistä on ollut mukava ajella ohitse kuutostietä pitkin. Nyt tosin on viime aikoina ollut asiaa jopa kolmesti muutaman viikon sisällä tänne. Ensin kävin todistamassa, kuinka SaiPa hakkasi KooKoon jään rakoon muutama viikko siten ja heti perään istuin täällä yhden päivän koulutuksessa ja kävin vielä kuvaamassakin kolmannen kerran. Seuraavaa Kouvolan visiittiä onkin kaiketi odotettava seuraavaan lätkäpeliin.
Itse muistomerkki

Muistomerkin infotaulusta voitte lukaista muistomerkin tiedot seitsemästä paikallisesta vaikuttajasta, jotka ovat kaikki saaneet yhden kivenmurikan monumenttiin. Kokonaisuudesta muodostuu yksi rakennuksen kulma, mutta jään ehkä kaipaamaan lisää vaikuttajia, jotta saisivat talon valmiiksi. KooKoosta saattaa tulla kahdeksas vaikuttaja. Lappeenrannassa meillä olisi jo pytinki valmiina, koska meillähän näitä vaikuttajia riittää. Uusimpana Finnkino....jatkan juhlien muisteloa.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Hamina / Myllynkivi

                                           Juliet Jonesin sydän "Helppo elämä"

Tänään oli helppo päivä. Rämmimme koko päivän oppilasryhmän kanssa Lappeenrannan Kanavansuulla vanhalla saha-alueella etsimässä menneisyyden jäänteitä. Mikäs sen hienompaa, kun saada palkkaa työstä, jolloin ryntäilee pitkin ryteikköjä Willimiehen jäljillä blogin tyyliin? Aivan loistava päivä ja retki. Lähiympäristöön tutustuminen avasi monelta oppilaalta silmät ja takuulla he tulevaisuudessa tutkailevat lähiympäristöään uusin silmin. Mielenkiintoisia kysymyksiäkin sateli vanhalle opettajan räähkälle, mutta taisin selvitä niistä puhtain paperein? Enhän minä sentään kaikkea tiedä....en pääse edes lähelle!

Kaikesta huolimatta tällaisesta koulusta minä tykkään, missä elävöitetään asioita eikä istuta tunkkaisessa koululuokassa aamusta iltaan. Jotain vaihteluahan tuo pitää aina arkeen järjestellä, että kestää mieli virkeänä. Tänään on muutenkin sellainen päivä, koska jokunen viikko takaperin tippui Willimiehelle kutsu osallistua uuden Lappeenrannassa avattavan elokuvateatteri Finnkinon avajaisgaalaan. Sinnehän tuo pitäisi kohta lähteä piipahtamaan Williladyn kanssa. Luvassa siis jälleen yksi kulttuuririento, mihin Willimies on kutsuttu daameineen. 

Toivottavasti tarjolla on pientä purtavaa ja hyvää sihijuomaa, jotta elokuva Napapiirin sankarit 2 katsominen olisi miellyttävämpää! Sinänsä mukava osallistua taas tällaiseen tapahtumaan, vaikka näitä kutsuja on viime aikoina tippunut melkoisesti, viimeisimpänä Kehruuhuoneen avajaiset kaupunginkerman keralla. Ketähän tällä kertaa on paikalla? 
Eino Marttilan Myllynkivi

Koska päivä on ollut tähän asti ihan huippuhyvä, niin aion siirtyä aivan uuteen kaupunkiin näiden kohde-esittelyjen kanssa. Kävimme näet jokunen viikko takaperin Williladyn kanssa kuvausretkellä Haminassa ja matkalla tuli taas räppäiltyä valokuva poikineen. Joten esitelläänpä yksi historiaan liittyvän tapahtumaketjun pohjalta toteutettu muistomerkki haminalaiseen tyyliin. Eino Marttila näet suunnitteli ja toteutti tämän Myllynkivi muistomerkin Haminan Kesäpuistoon vuonna 1974, jolloin historian tapahtumasarjasta oli kulunut liki 200 vuotta.

Haminassa näet kohtasivat kaksi Pohjolan suurta merkkihenkilöä. Venäjän keisarinnan Katariina II kohtasi 28.6-3.7.1783 Ruotsin kuninkaan Kustaa III. Tapaamisen tarkoituksena oli parantaa maiden välisiä viileitä suhteita, mutta tuloksettomiksi nuo jäivät. Lieneekö syynä neuvottelujen pieleen menoon Kustaan suorittama kosinta? Hän näet halusi mennä naimisiin Katariinan kanssa, mutta kunkun kohtelu oli melkoisen tylyä.

Keisarinna näet tokaisi, että hän ei suostu menemään Kustaan kanssa naimisiin, ellei hän pysty suutelemaan Katariinaa myllynkiven läpi. Kustaa ajatteli, että helppo juttu, mutta lisää ehtoja oli vielä tiedossa.... Suudelma ei saanut olla mikään jonninjoutava käsisuudelma, vaan kunnon muisku. Historia kertoo tästä legendasta ettei suudelma koskaan onnistunut.
Kunkku ei saanut keisarinnaa, mutta...

Ilmeisesti  Eino Marttilan teokseensa mallina käyttämät Hietakylästä löydetyt myllynkivet ovat alkuperäistä suurempi reikäisiä, koska pitihän tuota hommaa testata käytännössä. Helppoahan tuo oli....

maanantai 28. syyskuuta 2015

Enso / Kaasuräjähdyksessä kuolleet

                            Popeda "Kaasua, komisario Peppone"

Svetogorskissa jälleen, vaikka me suomalaiset haluammekin paikan muistaa Ensona. Itse ainakin tykkään piipahtaa tuossa paikassa säännöllisesti. Viimeksi eilisehtoona tarkoitus oli käydä yhdellä Suomen aikaan liittyvällä kohteella, mutta pimeys kerkesi ennen suunnitelmani toteuttamista. Kenties sitten toisella kertaa....

Ihmettelyä herättänyt viulisti
Hemmetin moni tuttuni käy tankkaamassa Venäjällä halpaa bensaa, niin minäkin teen. Onhan se välillä hermoille käypää hommaa kököttää tullijonoissa, mutta pääseehän siinä ihan kelpo tienesteille. Autoilevana immeisenä ja vielä tupakkia tupruttelevana säästöt reissuilta ovat huomattavat. Lisäksi paikallisista rautakaupoista on tullut osteltua kaikenlaista hyödyllistä, toki joskus turhaakin tai huonoksi osoittautunutta tavaraa. Kaikesta huolimatta näen, että säästän monessa asiassa pitkän pennin reissuillani. Tekisi mieleni suositella kaikille lukijoille itämatkailua, mutta sehän lisäisi jonoja, joten ehkä sinun kannattaa pysytellä kotosalla...

Yleensä suuntaan Svetogorskin rajanylityspaikalle ja siksi Svetogorsk kaupunkina on tullut tutuksi ruokakauppoja myöten. Lisäksi kaikki turistien suosimat paikat on tullut koluttua ja hirveästi uutta yllättävää ei ole enää viime aikoina tullut vastaan. Maaliskuisella visiitillä poikkeuksellisesti päätin ratkaista yhden omituisen asian. Varmaan kaikki Svetossa piipahtaneet suomalaiset ovat nähneet ison lakanan viulua soittavasta naisesta erään kerrostalon päätyseinässä sekä ihmetelleet sen tarkoitusta...

Aiemmin en ollut kiinnostunut näistä venäläisistä muistomerkeistä, mutta koska päätin laajentaa blogin koskemaan niitäkin, niin pitihän se paikalla piipahtaa lumien sulettua poijes. Ja, mitäpä sieltä löytyikään? Muistomerkki, joka kertoo inhimillisestä tragediasta....
Muistomerkki keväällä 2015
Paikalla näet sattui kerrostalossa 22.5.1996 kaasuräjähdys, mikä vaati 20 kuolonuhria. Oliko kyseessä vahinko, tahallinen teko vai tekninen vika, siihen en osaa vastata. Joka tapauksessa apua raivaustöihin tuli jopa Imatralta Suomen puolelta, koska Imatra-Svetogorsk kaksoiskaupunki ajattelu oli tuolloin vireää. Toki suuronnettomuuksissa kaikki apu on tarpeen, ei siinä kysellä kansallisuutta. 
Muistomerkin teksti
Muistomerkin tietoni ovatkin sitten tässä, joten ehkä tähänkin saadaan lisävalaistusta joskus, kuten siihenkin asiaan, että onko räjähdyksen kokenut talo tuo sama, missä lakanakin on vai onko se rakennettu uudelleen alusta asti?

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Enso / Enson kirkon torni


                                                        Martti Servo "Viikonloppu"
                                                         
Tänään on muutosten tuulien päivä. Ihan kaikkea ei passaa vielä tässä vaiheessa paljastaa, koska kaikkea odottamatonta voi sattua! Sen verran kerron kuitenkin teille, että Kouvolan ja Utin seutua on valokuvattu tänään ja sivuprojektina toiminut kakkosblogi on lakkautettu tällä päivämäärällä. Sinne ei siis enää ole tulossa yhtikäs mitään, mutta aion siirtää sieltä muistomerkkeihin, patsaisiin ja muihin mielenkiintoisiin kohteisiin keskittyneet tarinat tänne Willimiehen jäljillä-blogiin. Poikkeuksena on, etten siirrä venäläisiä sotilasmuistomerkkejä vaan ainoastaan suomalaiset. Komeat patsaat ja rakennukset toki siirrän tänne, totta kai!

Melkoinen savotta tuntuu olevan tuon uuden kohdekartan osalta, koska jostain hemmetin syystä vanha oli kadonnut ihan tykkänään. Mikä lienee senkin aiheuttanut? Ihan sama, koska merkitsen kaikki tunnisteet uusiksi ja tyrkkään kaikki kohteet karttaan. Lisäksi kartan täppään aion siirtää linkin kohteesta kertovaan juttuun. Edessä siis hemmetinmoinen savotta, koska tarinoita on liki 700 kappaletta. Nyt pitää löytyä kärsivällisyyttä niin lukijoilta kuin itseltänikin. 

Oma kärsivällisyyteni on kuitenkin koetuksella, koska autoni sai hylkäävän päätöksen katsastuksessa ja vaatii pientä remonttia. Edessä on useita iltoja kestävät remonttitalkoot, joten kaikkeen ei riitä aika taas lähiaikoina. Siksipä onkin hyvä aloittaa uusien juttujen julkaiseminen edesmenneestä kakkosblogista. Siirrytäänpä siis ensimmäisen kerran nykyisen Suomen rajan tuolle puolen Svetogorskiin tai kuten sitä aiemmin nimitettiin - Ensoon.

Kohteenamme on tänään tuhansien suomalaisten viikottain ohittama kohde, mistä aniharvat tietävät, vaikka ovat sen takuulla havainneetkin alueen korkeimpana maamerkkinä. Kyseessä on suomalaisten ennen talvisotaa vuonna 1939 rakentamaan aloitetun kirkon torni, mikä on ainoana muistona suuresta hankkeesta. Kirkko ei valmistunut koskaan, mutta jotain pysyvää saatiin kuitenkin aikaiseksi. Luurankomainen kirkontorni näet pönöttää aikaa uhmaten nykyisen Svetogorskin kaupungin itäpuolella korkean mäen päällä.

Hyötykäyttöön otettu Enson kirkontorni

Sodassa kaatumatta säilynyt kirkontorni on nyttemmin otettu hyötykäyttöön, mutta siellä ei kuitenkaan soi kirkonkellot jumalanpalveluksen alkamisen merkiksi, koska kirkonkellot siirrettiin Imatralle turvaan ja käytettiin hyödyksi Imatrankosken kirkossa. Siellä ne soivat muistuttaen historian suurista käänteistä... Venäläiset sen sijaan käyttävät kirkontornia nykyisin jalustana korkealle radiomastolle, joten sinänsä hienoa että sekin saa jatkaa omaa elämäänsä historiallisena muistutuksena erilaisista käänteistä, mitä sodat tuovat tullessaan.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Miehikkälä / Sankarihautausmaa

                                            Led Zeppelin "Stairway to heaven"

Sankaruutta lienee monenlaista, mutta niin on laiskuuttakin. Willimies nimittäin on nyt päättänyt ryhtyä laiskaksi ja yhdistää kaksi ylläpitämäänsä blogia yhdeksi. Tämä muutos nyt tuskin on kenellekään jättiyllätys, etenkään niille jotka minut tuntevat. Mottonihan on ollut lähes aina, että hommat tehdään niin hyvin kuin pystytään ilman jonninjoutavaa stressiä ja jäkitystä. Niinpä Willimiehen jäljillä Karjalassa blogiin tarkoitetut jutut julkaistaan vastaisuudessa täällä alkuperäisessä Willimiehen jäljillä blogissa...
Miehikkälän sankarihautausmaa

Miksi tämä muutos? Tarkoitukseni on ollut alusta lähtien luoda tietokanta muistomerkeistä, nähtävyyksistä sekä luontokohteista, mitä kaikki voisivat hyödyntää vapaasti. Tämä on tarkoittanut tuhansia kilometrejä autoilua ja saamarin monta työtuntia, joten aina ei vaan meinaa aika riittää kaikkeen. Nyt kun olen lisäksi laajentanut samaa alunperin Lappeenrantaan keskittyneen blogini laajentamista samalla konseptilla Etelä-Karjalaan, rajan takaiseen Karjalaan sekä Kymenlaaksoon, niin eihän ole mitään järkeä jakaa tietokantaa kahteen osaan, vaikka se aikoinaan kuulostikin hemmetin hyvältä idealta. Kyseessä on siis paluu juurille....

Kunnianhimoinen tavoitteeni on siis edelleen rakentaa yksi yhteinen tietokanta erilaisista vierailemistani paikoista. Lisäksi tarkoitukseni on lähiaikoina muokata blogi sellaiseen muotoon, että se palvelisi mahdollisimman monia tarpeita. Se vaatii tekstien muokkaamista, mikä on varmasti aikaa vievää hommaa, joten siinä toinen syy blogien yhdistämiseen. Hulluhan minä olisin, jos en hakisi tuohon tarkoitukseen apurahaa, joten lokakuu tulee olemaan anomusten lähettämiseen tarkoitettu kuukausi. Tuskinhan nuo mitään rahaa antavat tänäkään vuonna, mutta haenpahan piruillessani! Tuetaanhan monia järjestöjä ja yhteisöjäkin, vaikka ne eivät mitään kummempaa saa aikaankaan. Itse olen ainakin omasta mielestäni saanut jotain aikaakin vai mitä mieltä olette?
Sulo Mäkelän muistomerkki
Tarkoitus on muutenkin myllätä koko blogi uusiksi. Näköjään vanha kohdekartta ei pelaa ja asensin äsken uuden ylätunnisteeseen, mikä muuten toimii! Tarkoitus on myös muuttaa blogin tunnisteavaruutta sellaiseksi, että sen käytettävyys eri toimijoille olisi parempi. Näihin menee oma aikansa, mutta koska nyt tuntuu olevan intoa enemmän kuin järkeä, niin yritän fiksailla nuo mahdollisimman nopeasti kuntoon. Toivottavasti en taas lupaa liikoja...

Koska blogi tuntuu laajenevan koko ajan, eikä materiaalista tule vähän aikaan pulaa, niin blogin laajentaminen kattamaan Pohjois-Karjalan alueen saa vielä odottaa vuoden tai pari. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos tästä urakasta ei saa Joutsenon kylähullun titteliä, niin mistähän meriiteistä sen oikein sitten saisi? Ei maar, mutta pannaan homma toimimaan ja laajennetaan alue siis Kymijoelta lähes Pietarin porteille unohtamatta Laatokan Karjalaa! Reissattavaa riittää siis lähivuosiksi itselleni ja Williladylle. Toivottavasti tuo komeampi osapuoli suhtautuu asiaan samalla viileydellä kuin muihinkin kotkotuksiini!  
Muistomerkin vaikuttava reliefi
Tällä kertaa pysytään vielä Suomen rajojen sisäpuolella, mutta ensi kerralla kohteena voi aivan hyvin ollakin vaikkapa kaikkien suomalaisten hyvin tunteman Viipurin kohde tai kenties Vammelsuun rakkauden hauta saa vuoronsa esittäytyä. Katsotaan mitä saan aikaiseksi, koska perinteiseen tapaan mitään logiikkaahan minulla ei ole. Julkaisen mikä sattuu tuntumaan hyvältä. Tällä kertaa tuntui mukavalta esitellä teille kohde Miehikkälästä, joten mennäänhän asiaan. 

Miehikkälän kirkkohan tuli jo esiteltyä, mutta kirkkotarhasta löytyy vielä muutama esittelemisen arvoinen kohde. Aloitetaanpa vaikka Miehikkälän sankarihautausmaasta, minne on haudattu 177 viime sotien sankarivainajaa. Isku pienelle Miehikkälälle on ollut kova, koska eihän alueella asu kovinkaan montaa tuhatta asukasta tänäkään päivänä. 

Sankarihautausmaa sijaitsee aivan kirkon vieressä ja se perustettiin vuonna 1940. Nykyisen upean sankarihauta-alueen suunnitteli Pulkan Niilo ja se otettiin uusittuna käyttöön 4.6.1945. Nopeasti sodan päättymisen jälkeen asia koettiin tärkeäksi ja toimeen tartuttiinkin ripeästi. Alueen länsipäässä on kuvanveistäjä Sulo Mäkelän veistämä muistomerkki ja se paljastettiin kaikkien ihailtavaksi 31.8.1952. 

maanantai 21. syyskuuta 2015

Miehikkälä / Kalliokosken lasitehdas





Hellacopters "Gotta get some action - Now"

Voi perhana, taas alkaa olla dollarit loppu ja pääministeri Sipilä haluaa viedä loputkin. Ei siinä mitään, koska jotenkinhan tämä Suomi on nostettava jaloilleen. Velkaa on niin ettei osaa lukemaa edes ääneen sanoa ja nollien määrä hirvittää... Kyllä minä ja muutkin suomalaiset pärjätään vähän vähemmälläkin, mutta on kyllä pakko sanoa että ammattiyhdistysliikkeen (lue SAK) asenne ihmetyttää. Miljoonan henkilön ryhmällä on toki painoarvoa, mutta käyttävätkö he valtaansa väärin?

Ainakin itselläni on sellainen kutina, että viime perjantaisen mielenilmauksen takia taas muutama tehdas siirretään ulkomaille. Ei siinä ole mielestäni mitään pahaa, koska ymmärrän että yrityksen pitää tehdä voittoa ja myydä tekemiään tavaroita. Vaan kun pitäisi tajuta jo lopultakin, ettemme voi ikuisesti jatkaa samojen vanhojen bulkkituotteiden tekoa, vaan pitäisi pystyä luomaan uusia teollisuudenaloja ja tuotteita, mitkä tekisivät kauppansa. Koita sitten tähän pyrkiä ammattiyhdistysliikkeen vastustaessa kaikkia uudistuksia. Lienee Sipilällä edessään melkoinen savotta näiden änkyrien kanssa....
Kyltti ohjaa perille

Muutenkin ammattiyhdistysliikkeen, kuten koko työväenaatteenkin päivittäminen voisi olla paikallaan. Isot visiot kuten kahdeksan tunnin työaika ja työskentelyolosuhteiden parantaminen on jo tehty. Nyt jokaisella duunarilla on oma autokin omassa pihassaan. Missä ovat uudet visiot ja näkemykset? Olisiko aika keksiä jotain uutta ja lähteä aidosti duunareiden asialle, eikä nostamaan hirveää palkkaa vastustamalla kaikkea! Herätkää, koska ei tämä ensimmäinen kerta ole kun tässä maassa on konkursseja tehty ja tehtaita suljettu.

Vastaavaa on koettu Miehikkälässäkin, missä 70 vuotta toiminut Kalliokosken lasitehdas havaitsi kilpailukykynsä menneen ja laittoi hanskat tiskiin vuonna 1931. Syynä kaartinkapteeni Apollon Alfthanin vuonna 1861 perustaman lasitehtaan tuotannon päättymiseen oli uusi teknologia, mikä teki ikkunalasin valmistuksesta puhaltamalla kannattamatonta. Siinä ei auttanut edes Kalliokosken tehtaan saamat lukuisat palkinnot hyvälaatuisesta lasista, kun hinta se on mikä ratkaisee ostopäätöksen.
Kalliokosken lasitehtaan muistomerkki

Venäjällehän alkuaikojen tuotanto meni lähes kokonaisuudessaan ja rajojen sulkeutuminen idän suuntaan pakotti tehtaan etsimään markkinat uudesta ilmansuunnasta. Vaikeaa oli tuotannon järkevöittäminen huippulaadusta riippumatta ja niinpä lopulta vuonna 1931 Kalliokosken rannalla sijainnut tehdas päätettiin sulkea. Työttömiksi joutui niin ruotsalaiset kuin saksalaisetkin lasinpuhaltajat ja muut paikalliset työntekijät. Isku olikin sen verran kova, ettei korvaavaa teollisuutta ole noussut alueelle vieläkään. Toivottavasti sama kehityskulku ei osu Suomen teollisuuteen 2010-luvulla. 
Laatta kertoo perusfaktat

Lasitehtaan muistomerkki löytyy Miehikkälän Pitkäkoskelta ja se pystytettiin paikalleen kulttuuri- ja kirjastolautakunnan sekä Pitkäkosken kyläyhdistyksen yhteistyön tuloksena vuonna 1991. Valu- ja metallityöt ovat Veikko Krouvin ja Pekka Seppälän aikaansaannoksia. Mielestäni persoonallinen ja omalla tavallaan sympaattinen muistomerkki lukuisten viime sotiin liittyvien kohteiden joukossa. Itse asiassa siitä selviää oikein hyvin tehtaan ykköstuote - ikkunalasi.
Muistomerkin jalustassa on tehtaan tuotteita - raakalasia

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Miehikkälä / Karjalaan jääneet vainajat

Kotiteollisuus "Hyvien puolella"

Viikonloppu alkaa olla taas kääntymässä päätökseensä, mutta jotain hyvääkin on saatu aikaiseksi. Viimeiset pihahommelit alkaa olla tehty, SaiPakin voitti eilen ja mikä parasta, niin käteni alkaa olla murtuman jäljiltä kohta kunnossa. Onkin siis aika aloittaa tiukan nesteytyksen jäljiltä kunnon kuntokuuri. Paljon tekemistähän meikäläisen kropan kanssa vielä on, että olen valmis kohtaamaan kaverini nyrkkeilykehässä. Onneksi aikaa on vielä yli vuosi, niin kerkeän toivottavasti saada kroppani huippuiskuun, no edes kohtuulliseen kuntoon!

Lähes tulkoon ainut treenausmuotoni viime vuosina on ollut näiden kohteiden perässä juokseminen ja mikä niissä on parasta, niin ne eivät pakene ja karkaa minnekään. Kerran kun muistomerkki on kiviselle jalustalleen laskettu, niin siinähän ne kököttävät maailmantappiin. Soveliasta hommaa siis kaltaiselleni laiskajaakolle.
Kirkkopihan nurkalta löytyy päivän kohteemme

Tämänkertainen muistomerkki sisältää itselleni mielenkiintoisen sivujuonteen toiseen ylläpitämääni blogiin, mikä sisältää samankaltaista aineistoa kuin tämäkin blogi, vain kohdealue on eri. Esittelen näet siellä muistomerkkejä, patsaita ja muita mielenkiintoisia kohteita luovutetun Karjalan alueella. Vähän hiljaiseloahan tuolla on ollut, mutta jos kiinnostaa, niin toinen blogini löytyy täältä. 
Karjalaan jääneiden vainajien muistolle, Miehikkälän säkkijärveläiset

Karjalaan keskittyvässä blogissani aloitin juuri Säkkijärven pitäjään liittyvien kohteiden esittelyn, joten samassa aihepiirissä liikutaan, koska tämän muistomerkin pystyttämisestä ovat vastanneet Miehikkälän säkkijärveläiset. Vastaavia muistomerkkejä olemme esitelleet jo monelta eri paikkakunnalta, mutta jotenkin tämä Miehikkälän kirkon kirkkopihalle vuonna 1990 paljastettu Lauri Nikusen suunnittelema muistomerkki sykäyttää kaikkein eniten juuri minua henkilökohtaisesti.

Kyseessä on Karjalaan jääneiden vainajien muistoksi pystytetty muistomerkki ja jos jossain, niin Säkkijärvellä hautausmaita on kohdeltu melkoisen rumasti. Ennen sotia nimittäin Säkkijärvellä oli kolme hautausmaata. Kirkon ympärillä oli sankarihaudat, Vaalimaan tien eteläpuolella ns. vanha hautausmaa, minne ei enää sodan alusvuosina haudattu ketään, vaan se oli korvattu Kokkomäen hautausmaalla, mitä venäläiset käyttävät yhä edelleenkin.

Talvisodan loppupuolella Säkkijärvi oli kiivaiden taisteluiden kohteena ja kirkkokin tuhoutui ilmapommituksessa. Välirauhan aikana alkoi jo hautakivien systemaattinen tuhoaminen ja niiden hyödyntäminen. Kun kesällä 1941 alueen omistajaksi tuli jälleen Suomi, niin joukot järkyttyivät. Kirkon ympärille oli muun muassa rakennettu korsu, minkä katolle oli suojaksi laitettu valtava määrä hautakiviä. Lisäksi talvisodan vainajia oli haudattu miten sattuu, joten osia haudatuista ruumiista oli vielä maan pinnalla, kunnes suomalaiset hautasivat heidät uudelleen. Tunnistetut vainajat vietiin kotiseudun multiin, mutta 104 tunnistamattomaksi jäänyttä suomalaista vainajaa haudattiin uudelleen ns. Vanhalle hautausmaalle.

Yllämainitsemani tarinan sain selville vasta vähän aikaa takaperin, joten Karjalaan keskittyvässä blogissakin on pieni päivityksen paikka. Voit silti halutessasi tutustua siihen valokuvien avulla täältä. Sodan melskeen rauhoituttua on hyvä, että vainajat saavat arvoisensa muistopaikan täällä Miehikkälässäkin. Säkkijärveläisten kohtalo oli näet karu, hekin menettivät kotinsa kahteen kertaan, kuten minunkin sukuni. Valitettavasti vierailuni oman sukuni perinnepaikalle toukokuussa oli melkoisen karua nähtävää. Paljoa ei ollut jäljellä, mutta muistot säilyvät ja siirtyvät toimestani seuraavallekin sukupolvelle... Sukuni kotipaikkaan voit tutustua täällä.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Virolahti / Tiilikallion pirunpelto

                        Servon Martti "Tein sen mihin näillä lahjoilla pystyy"


Viime vuodet ovat olleet Willimiehen elämän parhaita. Williladylla ja minulla synkkaa ihan hemmetin hyvin yhteen.... lisäksi toinen heilani SaiPa on ottanut viime aikoina melkoisen loikan kohti Suomen lätkäliigan kärkeä. Ei ole siis valittamista silläkään rintamalla. Lisäksi minulla on kaksi lähes aikamiesikäistä poikaa, jotka pärjäävät hienosti ja ovat asiallisia nuoria miehiä.

Omistan myöskin talon lammen rannalla, mistä pääsen lähtemään lempiharrastukseni kalastuksen pariin muutamassa minuutissa omalla kanootillani. Lisäksi omistan auton, moottoripyörän, kevytmoottoripyörän ja mopon. Ei siis kiikasta elo ainakaan kuljetuskalustonkaan puutteesta. Kaiken huipuksi tästä pyörittämästäni Willimiehen jäljillä blogista on tullut keskeinen osa elämääni, mikä tyydyttää oman vaeltajan viettini.
Vanhaa merenrantaa

Mikä sitten mättää ainaisen rahapulan lisäksi? No, tietenkin työasiat. Onneksi silläkin rintamalla on muutosta tulossa, koska aion luovuttaa nykyisen tehtäväni jollekin pätevämmälle, joka toivottavasti saisi läpi isompia muutoksia kuin itse olen saanut aikaiseksi. Kevääseen asti aion hoitaa tehtäväni niin hyvin kuin pystyn, mutta sitten saa homma olla. Tuntuu vaan jotenkin turhauttavalle toimia tehtävässä, missä saa hakata päätään Karjalan mäntyyn.

Annan siis periksi ensimmäistä kertaa elämässäni ja ryhdyn kartoittamaan uusia kuvioita. Mielelläni voisin jatkaa työtä historian- ja yhteiskuntaopin opettajana, koska olen vakuuttunut siitä, että minulla on sillä saralla vielä paljon annettavaa nuorisollemme. Toki katselen kaikessa rauhassa, josko löytyisi jotain muitakin mielenkiintoisia työtehtäviä historian parissa. On siis aika uudistua ja siirtyä kaikessa toiminnassa sähköiseen maailmaan ja paperittomuuteen.
Melko kivinen pelto

Itse olen jo vuosia hoitanut kaikki omat henkilökohtaiset asiani sähköisesti, enkä tarvitse siviilielämässäni paperia missään muodossa, kuten en koulun opetustehtävissäkään. Silti joudun ottamaan viikottain kopioita jonninjoutavista asioista, mitkä voisi hoitaa sähköisestikin. Tähän olen kaikkein eniten pettynyt, ettei muutos ole nopeampaa. 

Onneksi kysymys ei ole tietokoneiden riittävyydestä, koska kohta kaikilla oppilaillamme on oma Googlen Chromebook kaikkine palveluineen käytettävissään. Tämä varmasti lisää painetta meidän aikuisten uudistua ja laatia sähköisiä ja etenkin mielekkäitä tehtäviä, mitkä oppilaat voivat suorittaa vaikkapa laiturinnokassa istuskellen. Nykyteknologia antaa siihen mahdollisuuden, joten siihen pitää tarttua.
Tiekin joutui kiertelemään pahimpia kivikoita

Uskon, että olemme Williladyn kanssa tämän muutoksen etujoukoissa ja kohta muutkin ehkä huomaavat, että muutosta vastaan on turha rimpuilla. Se tulee vääjäämättä ja siihen on vain sopeuduttava. Uskon vahvasti, että aikanaan jäädessäni eläkkeelle, koulumaailma on aivan erilainen kuin nykyisin. Itsekään en osaa sanoa, mihin se tulee päätymään, mutta takuulla tämä 1500-luvun kinkereiltä asti käytössä ollut opetustapa on aikansa elänyt ja hyvä niin... 

Vaikka itse aionkin muuttua lähiaikoina, niin silti tässä maailmassa on vielä jotain pysyvää, mihin törmäsimme Williladyn kanssa saapuessamme uuteen kuntaan elikkä Virolahdelle hillittömän kaatosateen keskelle pari viikkoa takaperin. Vastaanotto ei siis ollut ihan mukavin mahdollinen, mutta silti selvisimme haasteellisista olosuhteista ihan OK, vaikka ensimmäistä kohdetta etsiessämme kastuimmekin läpimäriksi. Jäi muuten kaiken muun pahan lisäksi löytymättä kyseinen kohde, joten uutta reissua pukkaa siis Virolahdellekin.
Pirunpellon kupeessa oli myös Salpa-linjaan liittyvä tykkiasema

Silti joitain kohteita löytyi, eikä kaikki jäänyt meiltä pimentoon. Vierailimme näet melkoisen aavemaisella paikalla, mitä nimitetään pirunpelloksi. Koko hemmetin metsikkö on täynnä kivenlohkareita. Paikkana tämä Tiilikallion pirunpelto on lajinsa ensimmäinen Willimiehen jäljillä blogin esittelemä ja ainakin meihin paikalla piipahtaneisiin tekijöihin se teki suuren vaikutuksen. On ihan uskomattoman upea näky, kun koko metsä on täynnä toinen toistaan suurempia kiven lohkareita.

Vaan mistä ihmeestä nämä kivet ovat tulleet? No jääkauden aikaan mannerjäätikkö painoi maankuorta lommolle ja lopulta kun jää alkoi vetäytyä, niin maa alkoi kohota. Tässä vaiheessa suuri osa nykyisestä Suomesta oli sulamisvesien tai jäätikön alla. Nykyiset korkeat mäet olivat tuohon aikaan saaria, minkä rannoille jää työnsi valtavat määrät kiviä aaltojen muokattaviksi. Nykyisin näitä suuria kivikkoita kutsutaan muinaisrannoiksi tai kansanomaisemmin pirunpelloiksi, mikä nimitys on tullut taikauskosta jo aika päiviä takaperin. Tavallinen kansa näet kuvitteli itsensä pirun viskoneen kivet pitkin metsiköitä.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Miehikkälä / Jääkärikomppanian komentopaikka

                                           Lepran sonnit "Lätkä lentää"

Mielenkiintoinen viikonloppu takana! Lätkä sarja alkoi perjantaina ja kukas se killuukaan sarjan kärjessä? No hitto soikoon, SaiPahan se on kärjessä. Kouvola siis kaadettiin kahteen kertaan ja kävin katsomassa molemmat matsit. Hemmetin hyvä tunnelma molemmissa peleissä, mutta kyllä Kouvolan visiitti jää lähtemättömästi mieleeni.... Oli näet melkoisen upeaa olla paikalla vierasottelussa, missä keltainen ja musta olivat päävärit. Kyllä SaiPa on todellakin joukkue, mikä herättää tunteita. Arviolta 1500 lappeenrantalaista paikalla ja tunnelma mahtava. Lisäksi voitto numeroin 2-7 lämmittää mieltä!
Entinen komentopaikka vailla komennettavia...

On myöskin mukava huomata, että minulla on hemmetin hyviä ystäviä. Hallilla tuntui tulevan koko ajan tuttuja vastaan, mutta yksi kohtaaminen sai melkein kyyneleet silmiin. Minulta näet kysyttiin erätauolla tupakkapaikalla, että oletko Willimies? Kyllä vastauksen jälkeen, sainkin paljon kehuja tekemästäni työstä tämän blogin parissa. Ehkä SaiPan 0-6 johto tuossa vaiheessa iloliemellä ryyditettynä, sai aikaan tuon tunnepitoisen hetken ja tuskin nyt sentään niin hyvää työtä olen tehnyt kuitenkaan? Ei mitään, tämän kaltaiset juttutuokiot saavat tuntemaan itsensä jotenkin tärkeällä asialla olevaksi. Hyvä jos jutut kelpaavat.... yritän myös toteuttaa tuon mainitsemasi kohteen esittelyn. Kiitos vihjeestä!
Autohallit ovat myös tyhjinä

Tänään kuitenkin liikutaan vielä Miehikkälän kohteiden parissa ja esittelyvuorossa on taas yksi Urban Explorer kohde. Miehikkälän Savanjärvellä sijaitsee entinen rajavartioston käytössä ollut kasarmialue, joka on nykyisin tyhjänä. Vain päärakennuksen ulko-oven viereen kiinnitetty muistolaatta kertoo ajoista, jolloin alueella oli ihmisiä ja muuta toimintaa. Nyt vain pihan poikki kölkötellyt kettu tarkasteli pää kallellaan meitä, jotka ilkesimme tulla häiriköimään hänen reviirilleen. 
Laatta seinässä kertoo entisistä ajoista

Alueella sijaitsi jo sotavuosina armeijan yksiköitä, mutta myöhemmin alue siirtyi rajavartioston käyttöön. Lisäksi alueella Miehikkälän rajajääkärikomppanian komentopaikka vuosina 1954-1997. Sen jälkeen alue oli aikansa A-klinikkasäätiön käytössä, mutta nykyisin siis täysin tyhjänä. Harmillista tämä kehitys, että upeita paikkoja tyhjennetään toiminnasta ja toiminnot siirtyvät kenties muualle. Kyllä Suomi on varakas maa...

perjantai 11. syyskuuta 2015

Miehikkälä / Talvisotaan lähtö

                                           Metku-kuoro "Lätkä lentää"

Tänään se taas alkaa - talvisota! No tähän rähinään ei tarvitse lähteä aseet olalla, mutta voittoa lähdetään toki hakemaan jokaisesta taistelusta. On siis Liigan avauskierroksen aika ja Willimieskin on lähimmän viikon valmistautunut tulevaan koitokseen, missä kouvolalaisille näytetään närhen munat.... ainakin SaiPan maalilaulua saavat kuunnella ihan huolella. Itse asiassa jopa saavat paikan päällä kuulla siitä uuden version, minkä ensiesitys on Kisapuistossa klo 18.20. Tervetuloa paikalle!!!

Mitalijahti siis alkaa tänään, mutta muutamassa asiassa SaiPa on jo liigan mitalikolmikossa. Talousasiat on hyvin hanskassa ja Some-maailmassa SaiPa on ihan parasta A-ryhmää. Myöskin käsite koko Etelä-Karjalan joukkue alkaa olla lyönyt itsensä läpi. Viime kaudellakin katsojia riitti ympäri maakuntaa ja aina Miehikkälästäkin asti. Saattoipa muutama tulevaisuuden huippipelaajamme olla männä keväänä laulamassa videolla esiintyvässä Metku-kuorossakin....ihan huippua!
Miehikkälän kotiseutumuseo

Vaan talvisotaan lähdettiin Miehikkälästäkin....tosin vuonna 1939, jolloin tarvittiin riittävästi arjensankareita rintamalle. Lähdön hetkellä he kokoontuivat nykyisen kotiseutumuseon pihamaalle. Tuolloin rakennus oli seurojentalona ja se oli kaikille paikallisille tuttu paikka tanssien ja muiden juhlien pitopaikkana. Tuolloin syksyllä 1939 juhlat olivat kaukaista ajatusta, kun jokainen mietti edessä olevia ponnistuksia ja uhrauksia.

Paikalliset veteraanit halusivat kunnioittaa miehikkäläläisten uhrauksia kinnittämällä tapahtuman muistoksi muistolaatan lähtöpaikalle. Tilaisuus pidettiin itsenäisyyspäivänä 1997, mutta vaikka paikalla olikin väkeä suurin joukoin, puuttui paikalta 177 sotien uhria, joiden sotaretket eivät päättyneet omalle kotiseudulle.
Muistolaatta

Muistolaatan suunnittelusta vastasi Miehikkälän kulttuuri- ja kirjastolautakunta. Työn jäljestä vastasi Veikko Krouvi. 

PS. Willimies suorittaa nyt oman julkisen veikkauksensa SaiPan otteista kaudella 2015-2016. Runkosarjan jälkeen SaiPa on neljäs ja ottaa historiansa toisen mitalin kauden päätteeksi - värillä ei ole väliä! Parhaaksi maalintekijäksi nousee Chad Rau 21 maalilla ja paras pistemies tulee olemaan David McIntyre 45 pisteellä. Sam Löfqvist tekee seuran puolustajien piste-ennätyksen 42 pisteellä. Kaiken kruununa SaiPan maalivahdit pelaavat yhteensä 9 nollapeliä. Tuokin lienee seuran ennätys. Henkilökohtaisesti lupaan olla paikalla yhtä lukuunottamatta kaikissa peleissä. 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Miehikkälä / Miehikkälän kirkko

                                           Airbourne "Bottom of the well"

Jees, esittelyvuorossa tänään Miehikkälän 1.11.1881 käyttöönsä vihitty kirkko, mutta ensin muutama sananen viime viikon tapahtumista. Kuten te lukijat muistatte, niin aloitin kuntokuurin viime maanantaina Mellonmäen portaissa. Jatkoakin seurasi jo heti seuraavana päivänä, kun hakkasin autotallissa nyrkkeilysäkkiä. Seurauksena sitten olikin viikon treenitauko heti kättelyssä kun menin ilmeisesti murtamaan ranteeni. Käsi on vihotellut jo viikon ja ei parane omin konstein elikkä lisää säkkiä hakkaamalla, joten huomenna menen sitten lääkäriin! Mikähän hitto siinä on, kun kerrankin olisi vanhalla ukolla motivaatiota harjoitella, niin ei muuta kuin leppääillään kotosalla vaan....
Miehikkälän kirkko

Sen verta hullu lienen, että töissä olen käynyt Buranan voimalla jo viikon verran, mutta pakkohan se on tuo räpylä saada kuntoon, joten edessä lienee pakkolepo monestakin asiasta, kenties jopa töistä? Vaan heti kun käsi toimii, niin Airbournen videon Average Joen tavoin harjoittelu jatkuu. Onhan tässä vielä reilu vuosi aikaa ennen suurta koitosta, missä kaksi ylipainoista ja huonokuntoista ukonrahjusta ottavat mittaa toisistaan nyrkkeilykehässä.
Koristeellisuuttakin löytyy...

Kuten alussa mainitsin, niin vanha se on tuo Miehikkälän upea punatiilinen kirkkokin. Toki sitäkin on vuosien varrella retusoitu moneen otteeseen, viimeksi vuonna 2008. Kirkon suunnittelija on arkkitehti Ludwig Isak Lindqvist, mutta kuka suoritti rakennustyön vuosina 1879-1881, on jäänyt ainakin itseltäni pimentoon. Ilmeisesti talkoillahan tuo lienee tehty, mutta en osaa tuota täysin varmaksi sanoa.

Urut ovat kuuluneet kirkon varustukseen jo vuodesta 1895 lähtien. Alttaritaulun sen sijaan maalasi Väinö Hämäläinen vuonna 1930. Maalauksen aiheena on Jeesuksen ottaminen alas ristiltä. Kaikki muut koristeelliset maalaukset on tehnyt taiteilija Urho Lehtinen.