torstai 6. elokuuta 2015

Miehikkälä / Vapautemme hinta

                                           Haloo Helsinki "Vapaus käteen jäi"

Ensimmäinen työviikko alkaa olla takana ja vauhtia on riittänyt ihan hemmetisti. Välillä tuntuu, että olisi kannattanut aikoinaan hommata logistiikkainsinöörin koulutus, koska sitähän tämä nykyinen duunini tuppaa olemaan. HIstorianopettaminen nuorille on jäänyt viimeisen parin vuoden aikana vähän vähemmälle ja vastaavasti insinöörin ja hallintomiehen duunit ovat kasvaneet samassa suhteessa. Onneksi tähän on luvassa muutosta noin 300 vuorokauden kuluttua ja saanen palata opettamaan itselleni tärkeää historiaa maamme tuleville toivoille oikein kunnolla. Toki olen avoin muillekin suunnitelmille ja tehtäville, mutta sen on sitten oltava mukavaa puuhaa missä saa jotain näkyvää aikaiseksi. Tällä iällä ei aikaa kannata haaskata turhuuksiin ja jonninjoutavuuksiin. Tuolloinhan elämä menisi ihan hukkaan, eikä kukaan muistaisi parin vuoden jälkeen edes nimeäni!

Sen sijaan Miehikkälän kohteita kuvatessamme viikko takaperin, huomasin ettei Miehikkälässä ole pelkoa unohtamisesta. Meille entuudestaan tuntematon muistomerkki sattui matkanvarrelle ajaessamme Tohmonjärvelle menevää tietä Muurikkalassa. Tien poskessa könötti uutuuttaan kiiltelevä muistomerkki, mistä emme tiedä mitään. Niin tekijä, pystyttäjä ja pystytysvuosi ovat meille tintemattomia. Mutta ajatus on hieno. Sotavuosina kaatuneita kyläläisiä muistetaan omalla monumentilla...
Muistomerkki Tohmonjärventien varressa
Valitettavasti muistomerkissä ei ollut vuosilukuja eikä tekijöitä mainittuina, mutta asalla saattaa ollut Muurikkalan Myllysen puolen kyläyhdistys tai sen tapainen, jos sellaista nyt yleensä on edes olemassa...
Vapautemme hinta

Muistolaatta

Kiven vieressä on kartta, mikä kertoo kaatuneiden kyläläisten kotitalojen paikat
Kunpa itsestänikin jäisi joku muuisto jälkipolville, minkä johdosta saisin oman muistomerkin jonnekin itselleni tärkeään paikkaan. Toki valitsisin vähän rauhallisemman keinon muisteluilleni, kuin olla sankarivainaja. Olen näet ehdottomasto rauhan kannalla...

PS. Tässä on taas tietoviisaille tilaisuus valaista blogin tekijöitä muistomerkkiin liittyvillä tiedoilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita