maanantai 5. tammikuuta 2015

Lappeenranta / Rutolan miehistöluola 2 (Korsu 139-900)



                                             Kotiteollisuus "Hyvien puolella"

Salpalinja on joidenkin mielestä suurin rakennusprojekti, mikä Suomessa on koskaan toteutettu. Totuus on kuitenkin toisenlainen, mutta kakkossijalle Salpalinja toki pääsee. Olemme täällä blogissakin esitelleet lukuisia siihen liittyviä kohteita, mutta tämän esittelystä olemme melkoisen ylpeitä. Kyseessä on näet paikka minne vain harvat ovat päässeet. Jussille kiitokset, että vierailu vapun aikoihin onnistui! Ilman sinua, emme olisi toki paikalle päässeet.
Miehistöluolan suljettu sisäänkäynti

Lisäksi lienee syytä esittää vielä kiitokset Jussille ja hänen vaimolleen Rutolan miehistöluolan esittelemisestä 3.12, jolloin koulumme innokkaat historian valinnaisainekurssin oppilaat vanhempineen pääsivät tutustumaan mielenkiintoiseen paikkaan. Aikamatka Salpalinjan historiaan oli mielenkiintoinen ja moni vieraili ensimmäistä kertaa kyseisillä paikoilla. Kuulemma ovat keväällä tulossa uudelleen. Lisäksi tytöt muistelevat edelleen lämmöllä luolan katossa köllötelleitä lepakoita...
Läheisyydestä löytyi nämä rakennelmat, joiden alkuperästä Jussikaan ei ollut täysin perillä. Betoniasema? 

Vaan ihan joka paikkaan ei voi oppilaita viedä, mutta opettajista sekä blogin kirjoittajista ei ole niin väliä, joten me pääsimme Rutolan toiseenkin miehistöluolaan, mihin ei normaalisti ovet aukea. Syy tähän on se, että viimeisimmän tielinjauksen takia vilkasliikenteinen maantie kulkee juuri miehistöluolan yläpuolella. Tästä aiheutuva tärinä voi irroittaa kivenmurikoita ja saada aikaan pahaa jälkeä. Meitä tämä ei pelottanut, joten rohkeasti sisään keskeneräiseksi jääneeseen miehistöluolaan, minne on alunperin ollut kaksi sisäänkäyntiä, mutta joista toinen on nyt suljettu.
Teräsovesta pääsee sisälle.....jos pääsee 

Itse asiassa melko harvat edes tietävät tämän luolan olemassaolosta, vaikka useimmat paikalliset ovat ylittäneet sen useasti autollaan. Yleisemmin tunnettu miehistöluola 1 on sekin vain harvojen valittujen tiedossa, mutta silti se tunnetaan paremmin, koska aika ajoin siellä pidetään avoimet ovet-päiviä. Tänne sen sijaan sellaisia ei ole luvassa, joten eiköhän siirrytä sisään...
Korsu 900 kivimuuratulla naamioinnilla varustettuna

Sisältä luola muodostaa sokkelikon, koska se yhdistää teräsbetonisen konekiväärikorsun ja kallioon louhitun miehistöluolan, mikä on tiiliverhoiltu. Tiiliverhoilu jäi monesta vastaavasta miehistöluolasta rakentamatta, mutta Rutolan molemmissa luolissa se kerettiin tehdä valmiiksi. No, ainakin melkein. Miehistöluola nro 139 oli tarkoitettu noin 40 miehelle, minkä lisäksi siihen yhdistetty konekiväärikorsun nro 900 noin 20 miehistöpaikkaa. Kompleksista on noussut kaksi pystykuilua asemiin luolaston päälle, mutta ne on nyt tukittu maantien rakentamisen jälkeen. Jotenkin ihmetyttää, ettei tietä pystytty tekemään vähän toisella linjauksella aikanaan, mutta onneksi miehistöluola on edelleen olemassa. Mitään hyötykäyttöä sillä ei kuitenkaan ole, mutta joskus aikoinaan Chymos Oy käytti sitä viinikellarina.
Muurattu sisäosa ja betoninen holvikatto
Luola on kallioon louhittu
Yksi harvoja hyvin onnistuneita otoksia valaisemattomassa luolassa
Luolan katolle nouseva kuilu
Lämmitysjärjestelmän perustukset
Oma kaivo kuului varustukseen
Suljettu sisäänkäynti
Portaikko tuliasemaan on suljettu yläpäästä kaltereilla
Löytyihän se ulospääsykin 
Kaiken kaikkiaan aivan mielettömän mielenkiintoinen kohde ja onneksi pääsimme täällä käymään sisälläkin. Jussi, suuret kiitokset miellyttävästä toukokuisesta illasta! Palataan jossain vaiheessa kevättä asiaan, jos saisimme tuotua yhden koululaisporukan Rutolaan tutustumaan sahan alueeseen ja sen mielenkiintoiseen historiaan muita mielenkiintoisia paikkoja unohtamatta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita