lauantai 1. maaliskuuta 2014

Parikkala / Papinniemi

                                         Juicen tavoin Willimieskin lienee "Onnellinen mies"

Tämäkin tarina piti kirjoittaa, vaikka muutakin tekemistä olisi ollut.....ehkä jopa tärkeämpääkin. Tuleva muutto omaan taloon Williladyn kera on muutaman viikon päässä ja pakatakin pitäisi! Vaan, kun tuo aloittaminen on niin vaikeaa. Poikien kanssa olemme yrittäneet imuroida pakastinta ja ruokakaappia tyhjäksi helpottaaksemme tulevaa muuttourakkaa, mutta vielä on syömätöntä evästä jäljellä kohtuullinen määrä. Tavaratkin löytänevät oman paikkansa jostain pahvilootasta, kunhan innostus löytyy.... lienen siis tällä hetkellä melkoisen onnellinen mies, kun saan raskaan työpäivän päälle punnertaa vielä toisenkin pitkän päivän. No, en valita! 

Minulla on ollut kotosalla melkoinen kasa kirjaston kirjoja lainassa jo pari vuotta, mutta niistä pitää hankkiutua eroon, joten esittelyvuorossa ensin puuttuvat kohteet Uukuniemeltä, nykyisestä Parikkalasta. Aloitetaan vaikkapa Uukuniemen Papinniemen muinaisjäännösalueelta, missä on ollut kylämuotoista asutusta 1400-luvulta aina 1600-luvulle asti. Alueella sijaitsi ortodoksikylä, missä oli aikoinaan ortodoksinen kirkko, kalmisto ja ortodoksikylä. Kylän kohtalona oli kahden kirkkokunnan rajamaastossa autioitua asukkaiden paettua Venäjälle uskonvainon takia.
Olet saapunut Uukuniemen Papinniemeen

Papinnniemen ortodoksikylän historia alkoi selviämään vuonna 1882, kun Kustaa Killinen luetteloi Sortavalan alueen muinaisjäännöksiä. Tämän jälkeen alue sai uinua sata vuotta Ruususen unta, kunnes 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta alueelta löydettiin erilaisia esineitä, kuten yli tuhannen rahan aarre. Tämän jälkeen alueen tutkiminen sai uutta intoa ja vuodesta 1995 lähtien alueella on kaivettu säännöllisesti. Niiden kautta edellämainitut seikat ovat paljastuneet ja alueen autioitumisen ajankohdaksi on määritetty 1600-luvun puoliväli.
Papinniemen ortodoksikirkon paikalla on matkamiehen risti

Alueen muinaisjäännökset sijaitsevat noin 500*150 metriä leveällä harjanteella. Ylimmällä kohdalla on sijainnut kirkko ja sen läheisyydessä kalmisto. Kirkon paikka on merkitty valkoisella ortodoksien matkamiehen ristillä. Lisäksi alueelta löytyy lukuisia kiviröykkiöitä, mitkä viittaavat joko asutukseen tai alueen viljelyyn. Muuten alueen historiasta tiedetään kohtuullisen vähän varmaa tietoa, mutta se tiedetään, että asutus lähti pakoon luterilaistamista ja raskasta verotusta viimeisen ortodoksipapin Ilja Iivananpojan mukana. Ilja pakeni Venäjälle vuonna 1657.
Papinniemen kirkon läheisyydessä oli kalmisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita