keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ruokolahti / Syyspohjan panssariesteet

                                   Zen Cafe tietää, että Willimies yrittää parhaansa " Teen kaikkeni"

Eilisen sotavankileirin kupeesta löytyy myös helkkarinmoiset panssariestekivien ketjut, mitkä tietenkin liittyvät Salpa-Linjan rakennelmiin. Näihin Salpa-linjan kohteisiin tuntuu törmäävän kaikkialla Etelä-Karjalassa liikkuessa, mutta eihän niitä kukaan jaksa kaikkia kuvailla. Niinpä jatkan entisellä linjalla ja esittelen ainoastaan toisistaan poikkeavia kohteita. Tällaisia pitkiä panssariestelinjoja ei muistaakseni ole ollut aiemmin, joten sen takia Syyspohja pääsee esille.
Tämä kuva on otettu estekiven päältä vaativan nousuoperaation jälkeen

Melkoisen haastavia kohteitahan nuo ovat kuvattaviksi, mutta toivottavasti noista nyt jotain selviää. Oli nimittäin melkoisen haastava tehtävä kivuta yhden kivenmurikan päälle vaikka Willilady tuuppaili pyrstöstä. Ne on nimittäin melkoisen isoja lohkareita ja takuulla on ollut kova työ niiden lohkomisessa, siirtämisessä ja pystyttämisessä. Lisäksi 3 tonnia painavia kiviä on yhteensä noin 350.000 kappaletta! Kukahan nuokin on mahtanut laskea?
Pieni osa 350.000 kivestä

Alueella on myös kunnostettua juoksuhautaa jonkun verran ja yksi miehistökorsu, missä vierailimme sisälläkin, koska ovet olivat avoinna. Samanlainenhan tuo oli kuin kaikki muutkin aiemmin näkemäni, mutta tulkoon nyt mainituksi.   
Olihan siellä myös betoninen bunkkerikin

Esitteen Syyspohjan Salpa-Linjan varustuksista voit vilkaista täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita