sunnuntai 11. elokuuta 2013

Savitaipale / Sankarihautausmaa ja Sankaripatsas

                         Kuoppamäen Jukka "Sininen ja valkoinen"

Huh, cruisingit cruisailtu ja taas tuli todistettua, että ei ole enää voimia nuoruusvuosien malliin. Jostain hitosta on löytynyt taas ruohoa potkuriin, vai pitäsikö sanoa vuoto imusarjaan? Kaikesta huolimatta mukavaa oli vanhojen autojen näkeminen ja tuttujen tapaaminen, joista osaa en ollut nähnyt vuosiin. Unohtaa ei sovi myöskään tallin jatkopippaloiden bändiä, mikä rokkasi...

Nyt onkin hyvä aloittaa keskittyminen työelämään täydellä painolla. No vielä ensi perjantai menee Francinen keikalla, mutta VIIMEISTÄÄN sitten aion aloittaa tosimielellä treenamisen, ettei kohtaloni ole sama kuin näillä Savitaipaleen sankarivainajilla, jotka maksoivat kaikkein kovimman hinnan Suomen vapauden puolesta ja vielä nuorina poikina.
Savitaipaleen sankarihautausmaa
Näillä ympäri Etelä-Karjalaa suuntautuneilla kuvausmatkoillani olen vieraillut lukuisilla hautausmailla ja sankarihautausmailla. Silti joka kerta tekee omanlaisensa vaikutuksen. Niin tämä Savitaipaleen kirkon kirkkotarhassa sijaitseva sankarihautausmaakin teki. Erittäin hyvin hoidettuna ja kauniisti luontoon muotoiltuine asetteluineen, se on mielestäni kaunein tähän mennessä vastaan tulleista. Makuasia ja voihan mieleni vielä muuttua, kunhan saan kierrokseni päätökseen.
Tuleva kohde häämöttää taustalla

Vaikka paikka onkin muistutus haaskatuista ihmishengistä sodan myllerryksessä, silti he omalta osaltaan saivat aikaan sen että minä niinkuin tekin, voitte elää vapaassa maassa, missä on korkea elintaso, vaikka tällä hetkellä huonolta näyttääkin. Heidän uhrinsa ei mennyt hukkaan. Kumpa meiltäkin löytyisi vähän vastaavaa asennetta ainaisen valittamisen sijaan? 
Viljo Savikurjen Sankaripatsas vuodelta 1961

Keskeltä sankarihautojen rivistöjä löytyy punagraniittinen Sankaripatsas, minkä suunnitteli savitaipalelaissyntyinen kuvanveiston professori Viljo Savikurki. Patsas esittää sotilasta, joka kantaa kuolevaa sotilasta turvaan sodan melskeistä. Viime sotien teema "kaveria ei jätetä", näkyy siis tässä Savikurjen vuonna 1961 paljastetussa patsaassa. Muistomerkin alalaidasta löytyy tuttu teksti: Isänmaan puolesta 1939-1944.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita